Ihmiset liikkuvat maasta toiseen enemmän kuin koskaan. Heidän joukossaan on lukuisia lapsia ja nuoria, jotka ovat perusopetusiässä. YK:n lasten oikeuksien julistuksen mukaisesti on jokaisen lapsen saatava opetusta. Maahan
muuttaneiden lasten ja nuorten alkuvaiheen opetus järjestetään useimmiten omassa ryhmässä, valmistavassa opetuksessa, missä pyritään noin vuoden aikana takaamaan riittävät kielelliset valmiudet tavallisen, ikätasoa vastaavan opetuksen seuraamiseksi. Käytäntö on saman suuntainen niin Suomessa kuin Saksassa. Opetusta, kuten kaikkea opetusta, ohjaavat opetussuunnitelman perusteet.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia representaatioita kielestä ja kielen oppimisesta esiintyy opetussuunnitelmien perusteissa, jotka koskevat erityisesti maahanmuuttajataustaisia peruskouluikäisiä oppilaita.
Tutkimusaineistoksi valittiin kaksi suomalaista ja kolme saksalaista opetussuunnitelmatekstiä tai niiden osaa.
Opetussuunnitelmat rajattiin mahdollisuuksien mukaan
koskemaan erityisesti kielenoppimisen alkuvaihetta: perusopetukseen valmistavaa opetusta ja suomi tai saksa toisena kielenä -opetusta. Ajatuksena oli selvittää, miten
kieli ja kielenoppiminen näyttäytyvät suomalaisessa ja saksalaisessa opetussuunnitemassa ja onko opetussuunnitelmissa havaittavissa eroa maiden välillä.
Tutkimusmenetelmäksi valittiin kriittinen diskurssianalyysi, sillä opetussuunnitelmat ovat ennen kaikkea valtaa käyttäviä, opetusta voimakkaimmin ohjaavia asiakirjoja. Kriittisen diskurssianalyysin kautta mahdollistui
opetussuunnitelmien valtarakenteiden ja yhteiskunnallisten pyrkimyksien tarkastelu ja tulkitseminen.
Tutkimusmateriaalia lähestyttiin ensin analysoimalla siinä toistuvia teemoja tutkimuskysymysten pohjalta. Esiin nousseiden teemojen ja niiden avulla analysoidun materiaalin pohjalta muodostettiin kuusi kieltä ja kielenoppimista
koskevaa diskurssia: kieli välittäjänä, kieli rakentajana, kieli arvioinnin kohteena, tietoinen oppiminen, yhdessä oppiminen ja taitojen oppiminen. Niiden kautta muodostui käsitys siitä, että kielellä nähdään olevan merkitystä
kahdella tasolla. Kieli on toisaalta hyvin yksilöllinen ja yksilön identiteettiin vaikuttava tekijä, toisaalta yhteiskunnallisen osallisuuden ja osallistumisen välittäjä. Kielenoppimisen katsotaan olevan toisaalta yksilöllinen, yksilön tietoista ponnistelua korostava prosessi, toisaalta hyvin yhteisöllistä ja vuorovaikutukseen sidottua. Tämä on ristiriitaista opettajan näkökulmasta: tulisiko panostaa yksilön identiteetin tukemiseen vai yhteiskunnallisen osallisuuden taitoihin.
Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että kielen ja kielenoppimisen nähdään olevan pääsylippu koulutukseen ja yhteiskuntaan; kielen kautta ja kielen avulla menestytään elämässä.
...
