Liikunnan yhteisopetus yläkoulussa - oppilaan toive vai kauhistus : tapaustutkimus yhden yhteisopetukseen siirtyneen luokan oppilaiden kokemuksista
Tekijät
Päivämäärä
2017TIIVISTELMÄ
Lassila, S. 2017. Liikunnan yhteisopetus yläkoulussa – oppilaan toive vai kauhistus? Tapaustutkimus yhden yhteisopetukseen siirtyneen luokan oppilaiden kokemuksista. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro gradu – tutkielma, 58.
Suomen kouluhistorian alussa koulumaailma oli jakautunut sukupuolten mukaan poikakouluihin sekä tyttökouluihin. Liikuntaa alettiin opettaa pojille pakollisena oppiaineena vuoden 1840 alussa, ja tytöt pääsivät oppimaan liikuntaa vuodesta 1899 alkaen. Vasta vuonna 1975 kumottiin laki, jonka mukaan nainen ei ollut kelpoinen eräisiin valtion virkoihin tai toimiin. Tämän kumoamisen jälkeen monissa alakouluissa alettiin opettaa liikuntaa pojille ja tytöille yhdessä. Yhteisopetus ei koskenut yläkoulua, vaan vielä vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteissa eriteltiin tarkasti mitä lajeja yläkoulun liikunnanopetuksessa tuli opettaa tytöille ja mitä pojille. Maailman muuttuessa myös koulun täytyy muuttua, ja vuonna 2016 voimaan tullut uusi peruskoulun opetussuunnitelma ei enää erottelekaan oppilaita sukupuolen mukaan. Suomi on Euroopan ainut maa, jossa edelleen mietitään kuuluuko liikuntaa opettaa sukupuolen mukaan jaetuissa ryhmissä, vai yhteisopetuksena. Pro gradu – tutkimukseni tarkoitus oli ottaa selvää Salon Halikossa sijaitsevan Armfeltin koulun yhteisopetukseen siirtyneiden oppilaiden ajatuksista yhteisopetuksesta. Tulosten on tarkoitus auttaa jatkossa rehtoria, kun hän muodostaa liikunnan opetusryhmiä.
Oppilaat kirjoittivat minulle aiheesta aineet, jotka minä sain nimettöminä. Luokassa on oppilaita 20, joista 10 tyttöä ja 10 poikaa. Aineet kirjoitettiin äidinkielentunnilla keväällä 2016, jolloin oppilaat olivat olleet yhteisopetuksessa n. puoli vuotta. Teemoittelin aineissa esiintyvät asiat samankaltaisuuksien mukaan, ja huomasin, että monet olivat kirjoittaneet samoista asioista, vaikka kirjoittivatkin eri sanoin.
Vastoin omaa esioletustani, olivat oppilaat suurimmilta osin tyytyväisiä yhteisopetukseen, ja pitivät yhteisopetusta monipuolisempana kuin sukupuolen mukaan jaetuissa ryhmissä opetettuja liikuntatunteja. Oppilaat olivat myös sitä mieltä, että luokkahenki oli parantunut oman luokan kesken, ja muutenkin liikunta oli mukavaa ja rentoa, kun ryhmässä kaikki tunsivat toisensa. Oppilaat löysivät vain vähän negatiivisia puolia liikunnan yhteisopetuksesta.
Tämän Pro gradu – tutkimuksen tulos lisäsi mielenkiintoani aiheeseen, ja mielestäni lisätutkimukset olisivat tarpeen. Motoriset kehityskaudet ovat tytöillä ja pojilla eri aikaan. Aiheuttaako yhteisopetus haasteita motoristen taitojen oppimiselle? Vai onko pääasia, että oppilaat viihtyvät tunnilla, jolloin he alkavat pitää liikunnasta myös vapaa-ajalla?
...
ABSTRACT
Lassila, S. 2017. Mixed group education in grades 7-9 – students wish or horror? Faculty of Sport and Health Sciences, University of Jyväskylä, Master’s thesis of Sport Pedagogy, 58.
In the beginning of school history in Finland the schooling world was divided according to sex. There were separate schools for boys and girls. In the early 1840 physical education became one of the mandatory school subjects for boys. Girls had to wait until year 1899 when the schools started teaching physical education for girls too. It was not until year 1975 when a law against women in certain public service was abolished. After this abolishment they started to teach physical education in many primary schools for boys and girls together, in mixed groups. However this mixed group teaching did not include lower secondary school and in the curriculum of 1985 there were still very exact rules about what sports they should teach for boys and what for girls. As the world changes the school needs to change too and the newest curriculum which validated in 2016 does not separate students according to sex anymore. Finland is the only country in the Europe where they still consider whether physical education should be taught in same sex groups or in mixed groups. The purpose of my Master’s thesis was to find out what the students in mixed group teaching in Armfelt school in Salo think about the physical education in mixed group. The meaning of the outcome of this study is to help the principal in the future when he’s making new physical education teaching groups.
Students wrote me essays about their thoughts and opinions and I got those essays nameless. There were 10 girls and 10 boys, all together 20 students in that class. The essays were written in their Finnish (as their native language) class in March 2016, when the students had been studying physical education in mixed group around 6-7 months. I searched similarities and same kind of themes from the essays and noticed that many of the students wrote about the same things even though they wrote with different words.
Against my assumption all the students were mainly happy about being in mixed group and they thought that teaching in mixed group was more diverse than in same sex group. They also said that team spirit became better within their class and P.E. classes were all together nice and relaxed when they all knew each other. They could not think many bad things to say about mixed group education.
The result of this Master’s Theses gained my interest in the subject and I think more studies are needed. Critical periods of motor skills and learning are in different time for girls and boys. Is mixed group teaching causing challenges for motor learning? Or is the main thing to make the students enjoy their physical education classes so that they will like to do sports also in their free time?
...
Muu nimeke
Tapaustutkimus yhden yhteisopetukseen siirtyneen luokan oppilaiden kokemuksistaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tapaustutkimus liikuntaa opettavien opettajien ennakkokäsityksistä ja kokemuksista opetussuunnitelmauudistuksen tuomiin opetuksen sekä arvioinnin muutoksiin
Luumi, Tuija (2017)TIIVISTELMÄ Luumi, T. 2017. Tapaustutkimus liikuntaa opettavien opettajien ennakkokäsityksistä ja koke¬muksista opetussuunnitelmauudistuksen tuomiin opetuksen sekä arvioinnin muutoksiin. Liikuntatieteellinen tiedekunta, ... -
Opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus liikunnan etäopetuksessa covid-19-pandemian aikana
Ek, Eino; Eerola, Anna (2023)Keväällä 2020 suomalaisessa koulujärjestelmässä siirryttiin etäopetukseen koronaviruspandemian vuoksi. Koska Suomessa ei ole aiemmin järjestetty laajamittaista liikunnan etäopetusta, on sen tutkiminen aiheellista. Tässä ... -
Kohti yhtenäistä käsityötä : luokanopettajaopiskelijoiden näkemyksiä ja kokemuksia käsityön opetuksesta
Yliannala, Heidi (2013)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää luokanopettajaopiskelijoiden näkemyksiä ja kokemuksia käsityön opettamisesta ja sen kehittämisestä. Aineiston pohjalta lopullisiksi tutkimuskysymyksiksi tarkentuivat: Millaisena ... -
Videoinnin ja digitaalisen tarinankerronnan hyödyntäminen koululiikunnassa : tapaustutkimus yläkoulun yhdeksännen luokan oppilaiden kokemuksista
Multisilta, Eeva (2016)Eeva Multisilta (2016). Videoinnin ja digitaalisen tarinankerronnan hyödyntäminen koululiikunnassa. Tapaustutkimus yläkoulun yhdeksännen luokan oppilaiden kokemuksista. Liikuntapedagogiikan laitos, Jyväskylän yliopisto, ... -
Oppilaiden kanssa vastuuta jakamassa : peruskoulun kahdeksannen luokan oppilaiden autonomian vahvistaminen englannin oppitunneilla samanaikaisopetuksen tuella
Saarenketo, Tiina (University of Jyväskylä, 2016)The aim of this ethnographic and autoethnographic research was to explore what kind of a learning culture existed in an 8th grade English class in a Finnish basic education school in the 2011-2012 academic year. The ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.