"En mä halua et mun pomo seuraa mua" : mitkä tekijät estävät työntekijää omaksumasta organisaation sisäistä sosiaalista viestintävälinettä?
Tämän päivän alati muuttuvassa maailmassa yritykset etsivät yhä uusia tapoja säilyttääkseen kilpailuaseman liiketoiminnassaan. Yritysten sosiaaliset kollaboraatio-ohjelmistot, kuten Yammer, ovat tarkoitettu työyhteisölliseen viestintään. Niillä pyritään edistämään työntekijöiden välistä vuorovaikutusta, tiedon jakamista ja työssäsuoriutumiskykyä sekä parantamaan yrityksen tuottavuutta. Yritykset kohtaavat kuitenkin haasteita työntekijöiden sosiaalisen viestintävälineen omaksumisessa. Tietojärjestelmätieteessä teknologian hyväksyntään liittyvä tutkimus on keskittynyt teknologian omaksumisen ja käytön mahdollistajiin. Vähemmälle huomiolle on jäänyt teknologian omaksumisen estäjät, koska niiden on oletettu olevan vain toistensa vastakohtia. On edelleen epäselvää, kuinka mikrobloggaus suoriutuu työpaikalla. Tutkielma käsittelee työntekijöiden Yammerin hyväksyntää ja käyttöä keskikokoisessa yrityksessä ja keskittyy tunnistamaan sosiaalisen viestintävälineen käytön esteitä. Tutkimus hyödynsi laadullisia menetelmiä selvittääkseen mikrobloggaukseen liittyvät omaksumisen haasteet ja ymmärtääkseen sen, miksi käyttäjät vastustavat teknologiaa organisaatiokontekstissa. Teknologian hyväksynnän ja käytön mallien (UTAUT ja UTAUT2) yhdistelmää käytettiin teoreettisena viitekehyksenä. Aineistoa kerättiin teemahaastattelemalla työntekijöitä (= 13) ja analyysissä hyödynnettiin teemoittelua ja luokittelua järjestäen laadullinen aineisto merkityksellisiin aihepiireihin. Tutkimus tuo esille uskomuksia, jotka estävät käytön aikomuksia ja siten edistävät sosiaalisen viestintävälineen hylkäämistä hyväksymisen sijaan. Haastattelujen tuloksista käy ilmi, että työntekijöillä on kielteisiä kokemuksia ja ajatuksia Yammeriin liittyen, esimerkiksi monet keskustelut sisälsivät vain vähän hyödyllistä tietoa ja sovellus keskeytti liikaa työntekoa. Virtuaalinen kommunikointi koettiin kylmäksi ja tunteettomaksi, kasvokkain tapaamisia suosittiin teknologiavälitteisten kohtaamisten sijaan. Lisäksi sosiaalisen median toimintalogiikka oli vierasta ja ”tykkäyskulttuuri” koettiin epämiellyttäväksi. Tutkimustulosten perusteella on esitelty käytännön kehitysehdotuksia käyttäjien aktivoimiseen ja sitouttamiseen sekä toimenpiteitä sosiaalisten ohjelmistojen käyttöönoton suunnitteluun.
...
In today’s fast-paced world, enterprises continue to look for new ways to keep up with their business. Microblogging and collaboration platforms for enterprise social networking (ESN), e.g. Yammer, have some considerable potential to improve communication and knowledge sharing among staff, help their job performance, and enhance workplace productivity. However, enterprises faced a set of challenges in employee adoption of social software solutions. Information systems research on technology acceptance has focused extensively on enablers of technology adoption and usage. Much less attention has been given to the inhibitors of technology acceptance due to the assumption that the inhibitors are merely the opposite of the enablers. What comes to microblogging in the workplace, it is still unclear how it would perform. This thesis investigates employees’ acceptance and use of Yammer in a midsize organization and focuses on identifying the inhibitors and barriers of an enterprise social network usage. The research was used qualitative methods discovering microblogging adoption challenges and understanding why users reject technology in the organizational context. The models for the Unified Theory of Acceptance and Use of Technology (UTAUT and UTAUT2) are used as a combined framework. The data collection was done using the theme-centered interviews with employees (=13) and for the analysis a thematic approach was adopted to turn the qualitative data into meaningful patterns. The study posits the existence of additional beliefs that inhibit usage intentions and thus foster rejection rather than acceptance of an enterprise social network. The results of the interviews explore employees’ negative experiences and feelings about Yammer, such as many of the contributions have had only of little value and the software was too “noisy” because of notifications and interruptions. Some stated that virtual communication was cold and unemotional, face-to-face meetings have been preferred over technology-enabled interactions. In addition, social media logic was found unfamiliar and a “liking culture” uncomfortable. Based on the research results, some measures to activate and engage the users of Yammer are suggested, as well as guidelines for planning enterprise social networking software introduction and launching.
...
Alternative title
Mitkä tekijät estävät työntekijää omaksumasta organisaation sisäistä sosiaalista viestintävälinettä?Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29134]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Digitaaliset pankkipalvelut ja niiden omaksumista estävät tekijät Suomessa
Hokkanen, Samu (2018)Digitaalinen teknologia on läsnä lähes jokaisen kuluttajan jokapäiväisessä elämässä. Moni meistä käyttää esimerkiksi älypuhelinta erilaisten arkipäiväisten askareiden hoitoon, minkä lisäksi se auttaa meitä olemaan jatkuvasti ... -
Teknologian omaksumista estävät tekijät senioreiden asumisoikeusasuntohaussa
Kämäräinen, Viivi (2020)Digitalisaatio on vahva muutostekijä, ja se on yltänyt myös asumisoikeusasuntojen hakuprosessiin, sillä perinteisen kirjepostin rinnalle on tullut digitaalisia viestintävälineitä, kuten sähköposti. Tämä saattaa asettaa ... -
Eri toimialoilla kehitettävien kriittisten teknologiaratkaisujen web-migraatiota edistävät ja estävät tekijät
Vidgren, Lilli (2020)Eri toimialoilla ollaan tällä hetkellä teknologiamurroksessa, jossa paikallisia teknologioita ollaan vähitellen vaihtamassa web-pohjaisiin teknologioihin. Tutkimus käsittelee teknologian omaksumisen avulla kehitettyä ... -
Intranetin käyttöön vaikuttavat tekijät käyttäjän näkökulmasta
Veid, Annika (2016) -
Käyttäjän osallistaminen yrityksen sosiaalisen median käyttöönotossa
Rintamäki, Milla (2018)Tämä tutkimus selvittää kirjallisuuskatsauksen ja empiirisen tutkimuksen keinoin, miten käyttäjien osallistamista voidaan vahvistaa yrityksen sosiaalisen median käyttöönottovaiheessa. Käyttäjän osallistaminen (user engagement) ...