“Saagat tuntevat Suomen kuninkaat” – pseudohistoriallisesta kirjoittelusta Suomen muinaisuudesta

Abstract

Suomalaiset ovat tutkitusti kiinnostuneita historiasta ja etsivät tietoa menneisyyden tapahtumista internetistä. Erityisesti netissä olevan materiaalin suhteen on vaarana, että lukijan on vaikea erottaa, mikä tieto perustuu tutkimukseen ja mikä on sepitettyä historiaa eli pseudohistoriaa. Pseudohistorian määritteleminen ei ole yksinkertaista, mutta karkeasti ottaen kyseessä on menneisyyden tapahtumien esittäminen tarkoitushakuisesti ja ilman historian tutkimuksen alalla vakiintuneita menetelmiä. Artikkelissa keskitymme tutkimaan pseudohistoriallisia kirjoituksia Suomen muinaisuudesta ja oletetuista kuninkaista. Olemme valinneet lähteiksi viisi aiheesta kirjoitettua blogikirjoitusta, kolme Jukka Niemisen aiheesta kirjoittamaa kirjaa ja nettikeskusteluita, joissa viitataan näihin kirjoituksiin. Blogikirjoitusten valintaperusteena on ollut löytää suosittuja blogeja, joita ylläpitävät ilman akateemisen historiantutkimuksen taustaa kirjoittavat kirjoittajat. Lähteiden lähiluvun kautta tutkimme artikkelissa, miten saagakirjallisuutta hyödynnetään pseudohistoriassa perustelemaan väitteitä Suomen muinaisuudesta ja muinaisista kuninkaista. Kirjoitusten vaikuttavuuden kannalta on kiinnostavaa seurata, miten niihin viitataan nettikeskusteluissa. Lopuksi pohdimme, miten historiantutkijoiden tulisi reagoida pseudohistorialliseen kirjoitteluun. Tuloksemme on, että blogikirjoituksia ja Jukka Niemisen kirjoja lainataan nettikeskusteluissa tukemaan väitteitä siitä, että Suomen historiasta ei ole kerrottu kaikkea totuudenmukaisesti ja että kyseessä on esimerkiksi svekomaanisten tutkijoiden salaliitto. On mahdollista, että pseudohistoriallisen muinaisuuden sepittely kiinnostaa äärioikeistolaisia ryhmiä, koska osa aihepiirin keskustelufoorumeista on nykyisessä ilmapiirissä selkeän äärioikeistolaisia. Näiden pseudohistoriallisten tekstien ja keskusteluiden luonne herättää pohtimaan, miten historiantutkijoiden tulisi reagoida pseudohistorialliseen kirjoitteluun. Yksi ratkaisu olisi saattaa tutkimustuloksia paremmin suuren yleisön tietoon.