Tämä pro gradu-tutkielma on tapaustutkimus venäläisestä äärioikeistoliikkeestä, joka tunnetaan nimellä DPNI – Laittoman maahanmuuton vastainen liike. Tutkimuksella on kaksi tavoitetta. Ensinnäkin olen pyrkinyt rakentamaan liikkeestä yksityiskohtaista ja syvällistä yleiskuvaa vuodesta 2005 vuoden 2009 kevääseen ulottuvalta ajanjaksolta. Vaikka kyse on yksittäisen liikkeen tutkimisesta, työni rakentaa osaltaan myös esimerkinomaista kuvausta laajemmasta ilmiöstä; rasismin ja äärioikeistolaisuuden esiintymisestä Venäjällä ja niiden kytkeytymisestä identiteettipolitiikkaan. Toisena tavoitteena onkin ollut analysoida DPNI:n verkkosivujen tekstejä siitä näkökulmasta, miten ja millaista kansallista identiteettiä kirjoittajat niissä itselleen rakentavat. Koska kollektiivinen identiteetti rakentuu aina suhteessa ulkopuolisiin ”toisiin”, olen tarkastellut sitä, millaisia merkityksiä venäläisyys, ja toisaalta sen vastakohdaksi konstruoidut ”etniset toiset” saavat. Aineiston tekstit on julkaistu w
ww.dpni.org -sivustolla vuosina 2006 – 2008 tai alkuvuodesta 2009, ja ne ovat pääasiassa liikkeen jäsenten tai johdon tuottamia. Aineiston analyysissä olen soveltanut diskurssianalyyttiseen perinteeseen kuuluvaa Ruth Wodakin kehittämää diskurssihistoriallista lähestymistapaa.
Aineiston analyysi osoitti, että kirjoittajat esittävät osittain erilaisia ja keskenään ristiriitaisia määritelmiä siitä, millä perustein tietyt ei-venäläiset etnisyydet hyväksytään tai halutaan torjua kansakunnan tai valtion ulkopuolelle. Tästä huolimatta kirjoittajat vaikuttavat yksimielisiltä siitä, mitkä etnisyydet ovat etnisiä toisia. Tekstien diskursiiviset representaatiot konstruoivat etnisiksi toisiksi seuraavat ryhmät: armenialaiset, azerit, kazakit, kiinalaiset, kirgiisit, osseetit, romanit, tadzikit, tšetšeenit, uzbekit ja turkmeenit. Kirjoittajat perustelevat näiden ryhmien vastaisuutta erilaisilla niiden aiheuttamilla uhkilla. Etniset toiset representoidaan mm. väkivaltaisina, rikollisina tai epärehellisinä, maa-alueiden valtaajina tai taloudellisina riistäjinä, sekä ryhminä, joilla on vaarallisia ja venäläiseen kulttuuriin sopimattomia asenteita ja tapoja. Etenkin kaukasialaisten etnisyyksien edustajat esitetään ”ikuisina toisina”, joiden suhteen venäläisillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin sulkea heidät yhteiskunnan ulkopuolelle. Aineistossa venäläiset esitetään toisaalta maansa isäntinä ja potentiaalisina sankareina, toisaalta etnisten toisten väärinkäytösten avuttomina uhreina ja omasta kansallisesta identiteetistään vieraantuneina. Kirjoittajat rakentavat teksteissään kansallismieliselle ideologialleen perustuvaa venäläisyyden ideaalia, jota venäläisten enemmistö ei täytä – toisin kuin he itse. Siten kirjoittajien kansallisen identiteetin perustana ei olekaan vain eron tekeminen heidän ja heidän konstruoimiensa ”etnisten toisten” välille, vaan myös eron tekeminen heidän kanssaan ideologisesti samanmielisten, eli ”oikeiden venäläisten” ja ”väärin elävien venäläisten” välille.
...
