Vankien kokemuksia rangaistusajan suunnitelmasta
Tämä tutkimus käsittelee vankien kokemuksia rangaistusajan suunnitelmasta. Keskiössä on vangin näkökulman esille nostaminen rangaistusajan suunnitelmia koskevaan tieteelliseen keskusteluun. Rangaistusajan suunnitelman tekeminen kaikille vangeille on säädetty laissa ja suunnitelmaa voidaan pitää vankeusrangaistusta keskeisesti ohjaavana asiakirjana. Aihepiiristä on tehty yksi laaja arviointitutkimus, jossa tarkastellaan rangaistusajan suunnitelmia useista eri näkökulmista. Lisäksi rangaistusajan suunnitelmallisuutta on sivuttu muutamissa muissa tutkimuksissa. Aikaisempaa tutkimusta aihepiiristä voidaan pitää kuitenkin niukkana.
Tutkimusaineisto koostuu yhdeksän vangin haastattelusta yhdessä avovankilassa. Tutkimukseen osallistui eri-ikäisiä naisia ja miehiä, jotka olivat suorittamassa vankeusrangaistustaan erilaisista syistä. Haastatteluissa keskustelun herättelijänä käytettiin kunkin vangin henkilökohtaista rangaistusajan suunnitelmaa. Aineiston analyysissa olen hyödyntänyt sisällönanalyysia, sekä tarkastellut läpi aineiston sitä, ottaako vanki aktiivisen toimijan roolin, vai asemoidaanko hänet toiminnan kohteeksi.
Tutkimukseni perusteella vankien kokemukset rangaistusajan suunnitelmasta ovat polarisoituneet. Aineistosta nousee selkeimmin esille kriittisyyttä ja tyytyväisyyttä ilmaisevaa keskustelua. Sisällöllisen selkeyden vuoksi olen jaotellut kriittisyyttä ja tyytyväisyyttä ilmaisevat keskustelut kolmeen erilliseen analyysilukuun, joista ensimmäinen tarkastelee suunnitelmaa asiakirjana, toinen suunnitelman tekemistä ja päivittämistä ja kolmas sen toteutumiseen liittyviä kysymyksiä. Vankien kriittinen puhe suunnitelmasta asiakirjana ilmentyy henkilökohtaisuuden puuttumisena, suunnitelman hyödyttömyytenä ja negatiivisuutena, uusimisriskin korostamisena sekä paikkansapitämättömyytenä ja mahdottomina tavoitteina. Tyytyväisyyttä ilmaisevissa keskusteluissa taas korostuvat suunnitelman henkilökohtaisuus ja hyödyllisyys. Kokemukset suunnitelman laatimisesta ja päivittämisestä kohdentuvat kriittisyyttä ilmentävissä keskusteluissa suunnitelmaa laatineeseen henkilöön. Myös tyytyväisyyttä ilmentävässä puheessa korostuvat työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet. Lisäksi kokemukset omista vaikutusmahdollisuuksista ovat tyytyväisyyttä ilmaisevassa puheessa keskeisiä. Suunnitelman noudattamisessa kriittisyyspuhe kytkeytyy keskusteluun suunnitelman teennäisestä noudattamisesta. Tyytyväisyys taas ilmenee aitona haluna noudattaa suunnitelmaa. Aktiivista toimijuutta ja passiivista toiminnan kohteena olemista on löydettävissä sekä kriittisyyttä että tyytyväisyyttä ilmaisevista keskusteluista.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29116]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Koulusta vankilaan ja vankilasta rikoksettomaan elämään : entisten vankien kokemuksia luottamuksen rakentumisesta
Jalonen-Alava, Mirkka (2013)Tutkimuksen päätehtävänä on kuvailla entisten vankien, nykyisten vertaistukihenkilöi-den vankilakokemuksia ja rikoksettomaan elämään siirtymistä luottamussuhteiden nä-kökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös haastateltujen ... -
”Ensimmäisenä epäiltiin et se on joku noista häiriköistä” : vankien kouluaikaisia leimautumisen kokemuksia
Pasanen, Jaakko; Holopainen, Miika (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vankien kouluaikaisia leimautumisen kokemuksia. Tarkastelun kohteena olivat tutkittavien kokemukset saamistaan leimoista, leimautumiseen vaikuttaneista tekijöistä sekä ... -
Vankien oikeuksien toteutuminen Suomen vankiloissa : eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut vankien kanteluista vuosilta 2015–2020
Jutila, Elli (2021)Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan vankien oikeuksien toteutumista suomalaisissa vankiloissa. Tutkielman kohteena on vankien tekemät kantelut eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelut kohdistuvat pääosin Rikosseuraamuslaitokseen. ... -
Vankien oikeudet vankeusrangaistuksen aikana : tarkastelussa oikeusasiamiehen ratkaisut vankien kanteluista vuosilta 2015-2020
Jutila, Elli (Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, 2023)Tämä artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaani vankien oikeuksista Suomen vankiloissa. Artikkelissa paneudutaan tutkielmaa syvemmin eettisyyteen rikosseuraamusalalla ja erityisesti vankien oikeuksiin. Aineistona on käytetty ... -
"Ja vielä lusitaan." : rikoksenuusijan urakertomuksen hahmottumisen haastattelukerronnassa
Virtanen, Satu (2020)Tutkin työssäni rikoksenuusijoiden henkilökohtaista kerrontaa: mitä, miten ja miksi rikoksenuusijat kertovat vanginurastaan ja itsestään vankeina, rikollisina ja ihmisinä. Tutkimusaineistoni koostuu 22 rikoksenuusijan ...