"Ja vielä lusitaan." : rikoksenuusijan urakertomuksen hahmottumisen haastattelukerronnassa
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkin työssäni rikoksenuusijoiden henkilökohtaista kerrontaa: mitä, miten ja miksi rikoksenuusijat kertovat vanginurastaan ja itsestään vankeina, rikollisina ja ihmisinä. Tutkimusaineistoni koostuu 22 rikoksenuusijan teemahaastattelusta, jotka olen tehnyt neljässä eri vankilassa Suomessa vuonna 1998.
Tutkimukseni keskeisen käsitteistön ja teoriapohjan muodostavat henkilökohtainen kerronta, identiteetti henkilökohtaisessa kerronnassa, uradiskurssi sekä kolmenlaiset minädiskurssit: minä vankina minä rikollisena ja minä ihmisenä. Uradiskurssin lähtökohtana on ajatus vanginurasta, jota ryhdyn informanttieni kanssa pohtimaan: ovatko he mielestään urautuneita vankeja vai eivät. Minä vankina -diskurssi kytkeytyy informantin kokemuksiin itsestään vankina, minä rikollisena -diskurssi taas heidän näkemyksiinsä itsestään rikollisina. Minä ihmisenä -diskurssi kattaa informanttieni muun elämän, johon ei liity vankilassaoloa tai rikollisuutta. Kaikki kolme minädiskurssia hahmottavat osaltaan ajatusta urautumisesta. Ura- ja minädiskursseista haastattelutilanteissa rakentuvia kertomuksia nimitän urakertomuksiksi. Urakertomuksissa voidaan havaita piirteitä elämänkertomuksesta, identiteettikertomuksesta, kokemuskertomuksesta sekä avainkertomuksesta.
Otan tutkimuksessani tarkempaan lähilukuun kuuden informantin haastattelukerronnat: aluksi esittelen kertojat ja haastattelutilanteet sekä kerronnasta eri tavoin kohoavat minädiskurssit. Lopulta hahmottelen kullekin kertojalle omanlaisensa urakertomuksen. Urakertomukset sisältävät henkilökohtaisen kerronnan tapaan sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä piirteitä.
Koska tutkimusaineistoni sisältää arkaluonteista tietoa, paneudun työssäni myös tutkimusetiikkaan, arkaluonteisen tiedon olemukseen, käsittelyyn, esittämiseen ja säilyttämiseen.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [27677]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Suomalaisen vangin arjen rakenteet vankeusaikana
Tammelin, Mia; Salovaara, Ulla (Sosiaalipoliittinen yhdistys, 2022) -
Elämää vankilasta vapautumisen jälkeen
Kopra, Heidi (2005) -
Läski palaa vai läski tummuu? : vankiliikunta ja vankilaturvallisuus Pyhäselän vankilassa
Laukkanen, Risto (2002) -
Sovetskoe zaklûčenie v 40-50-h godah glazami A. I. Solženicyna
Nieminen, Marika (2001) -
Measures of the Massive Mountain in Aleksis Kivi’s Play Kullervo
Kukkonen, Tiina Katriina (Tessellations Publishing, 2022)The story of a prisoner inside an enormous steel mountain is embedded in Kullervo, an early Finnish tragedy by 19th-century author Aleksis Kivi. I focus here on the exceptional size of the mountain, as told by the main ...