Tukea tarvitsevan koululaisen toimijuus kouluympäristössä : koululaisten kertomuksia koulupäivästä ja asiantuntijoiden näkemyksiä koululaisten toimijuuden edistämisestä kouluympäristössä
Haavanlammi, M. 2017. Tukea tarvitsevan koululaisen toimijuus kouluympäristössä: Koululaisten kertomuksia koulupäivästä ja asiantuntijoiden näkemyksiä koululaisten toimijuuden edistämisestä kouluympäristössä. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, fysioterapian pro gradu -tutkielma, 70 s., 14 liitettä.
Syksyllä 2013 käynnistettiin Jyväskylän yliopiston koordinoima Toimintakykyä edistävä ohjaus (TEO) -projekti. Yhtenä TEO:n osaprojekteista käynnistettiin Tukea tarvitsevan oppilaan toimintakykyä ja oppimista edistävä ohjaus kouluympäristössä (OTE) -osaprojekti, jonka osana tämä tutkimus on. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää tukea tarvitsevan koululaisen koulupäivää hänen näkökulmastaan ja selvittää, mitä on tukea tarvitsevan koululaisen toimijuuden edistäminen kouluympäristössä.
Tutkimus toteutettiin laadullista, narratiivista tutkimusmetodia hyödyntäen. Kolme tukea tarvitsevaa koululaista valittiin harkinnan varaisesti erityiskoulun puolesta. Jokaista koululaista havainnoitiin erikseen yhden kokonaisen ja mahdollisimman tavanomaisen koulupäivän ajan. Koulupäivät dokumentoitiin tutkijan havaintopäiväkirjan sekä videonauhan avulla. Havaintopäiväkirjat ja videonauhat litteroitiin tekstiksi ja analysoitiin narratiivisella otteella. Lisäksi kahdeksan asiantuntijaa, jotka työskentelivät kolmen koululaisen kanssa, haastateltiin ryhmässä. Ryhmähaastattelu analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Lopuksi narratiivisen analyysin ja sisällönanalyysin tulokset yhdistettiin metodisella triangulaatiolla.
Narratiivisen analyysin ensimmäisessä vaiheessa muodostui kolme kertomusta koululaisen koulupäivästä. Toisessa vaiheessa jokaisen koululaisen koulupäivän kertomuksesta identifioitiin käännekohtia, jotka liittyivät heidän toimijuuteen ja asiantuntijoiden tehtäviin toimijuuden edistämisessä tai estämisessä. Koulupäivän kertomuksien käännekohtien samankaltaisuudet ja eroavaisuudet kuvattiin kahdeksana teemana. Lopuksi analyysissa erottuivat kaksi selkeästi erilaista koululaisen toimijuuden tarinamallia: 1) itsenäinen toimijuus - ja 2) osallistava yhteistyö -tarinamallit, jotka muodostuivat käännekohtien teemojen synteesistä. Osallistava yhteistyö -tarinamallissa koululaisella oli enemmän toimintakyvyn haasteita, mikä aiheutti enemmän tarvetta asiantuntijoiden ohjaukseen. Lisäksi osallistava yhteistyö -tarinamallin haasteeksi muodostui koululaisen vähäinen kontaktin ottaminen vertaisiin omaaloitteisesti tai vuorovaikutus ei ollut sujuvaa. Itsenäinen toimijuus -tarinamallissa koululaisen toimijuus mahdollistui tasaisesti koko koulupäivän ajan. Osallistava yhteistyö -tarinamallissa se toteutui vaihtelevasti koulupäivän aikana toimijuutta edistävistä tilanteista sitä estäviin tilanteisiin riippuen asiantuntijoiden toimintatavoista. Asiantuntijoiden ryhmähaastattelun sisällönanalyysin tuloksen muodostivat neljä koululaisen toimijuutta edistävää päätehtävää: 1) koululaisen osallistuminen, 2) koululaisen tavoitteet, 3) yhteistyö ja 4) muutostyöskentely. Asiantuntijoiden mukaan tehtävien toteutuminen sekä niiden suhde koululaisen toimijuuteen ja sen edistämiseen vaihtelivat.
Tukea tarvitsevat koululaiset tarvitsivat erilaisia asiantuntijoiden toimijuutta edistäviä toimintatapoja sen mukaan, millaisen tarinamallin mukaisesti koulupäivä eteni. Lisäksi haasteeksi muodostuivat asiantuntijoiden välisen yhteistyön ongelmat sekä koululaisen vuorovaikutusongelmat vertaistensa kanssa. Yhteenvetona voidaan todeta, että asiantuntijoiden yhteistyö, heidän lapsilähtöiset toimintatapansa sekä koululaisten välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen tulisivat olla keskeisiä kehittämiskohteita jatkossa.
...
Haavanlammi, M. 2017. The agency for the schoolchild with special needs in a school environment: The schoolchildren´s stories from the school day and the experts´ views from promoting the agency for the schoolchildren in a school environment. Faculty of Sport and Health Sciences, University of Jyväskylä, Master´s thesis, 70 pp., 14 appendices.
The TEO Project was launched in autumn 2013. It aimed to study what kind of guidance promotes functional ability and it was coordinated by the University of Jyväskylä. The TEO Project was divided into two sub-projects. One of these, the OTE Sub-Project, investigated what kind of guidance promotes the functional ability and learning of the schoolchildren with special needs. The present study is part of the OTE Sub-Project. The purpose of this study was to understand the school day of the schoolchild from the child’s point of view and explore the promotion of agency for the schoolchild with special needs in a school environment.
In this study a qualitative, narrative research method was used. The data of three schoolchildren with special needs was carefully chosen by the school. Each child was observed using an observation diary and filmed during one ordinary school day in different situations. Observation diaries and videos were transcribed and analyzed using a narrative analysis. Also, eight experts, who worked with these three children, were interviewed by using a group interview technique. The group interview was recorded and transcribed. The data was analyzed by using content analysis. Finally, the results of the narrative and content analysis were combined by using triangulation.
Firstly, with the results of the narrative analysis, three stories of the children’s days emerged. Then the turning points of the school day stories of each of the three children were identified. These were related to the agency for the children and the tasks of the experts in promoting or inhibiting the agency. The similarities and differences of the turning points of the school day stories were described as eight themes. Finally, two different story models of a child were identified: 1) the independent agency and 2) the engaging co-operation story models. The story models were formed from the synthesis of themes of turning points. In the engaging co-operation story models the child had more challenges of functional ability and needed more guidance from the experts. Also, the child interacted only a little with peers spontaneously, or the interaction was not fluent. In the independent agency story model, the agency for the child was enabled smoothly during the school day. In the engaging co-operation story model, it was enabled less smoothly – from the situation that promoted the agency to the situation that inhibited the agency – depending on the working methods of experts. As the results of content analysis, four main tasks of the experts which promoted the agency for the child were identified: 1) the participation of the schoolchild; 2) the goals of the schoolchild; 3) co-operation; and 4) working in changing situations. There were variabilities in how well their tasks were carried out in practice and what was the relationship between tasks and the agency for the schoolchild.
The children required different kinds of working methods of experts which promoted the agency for the children, according to what story model the school day was based on. Also, there were challenges with the co-operation between the experts and the child´s interaction with his/her peers. In conclusion, the co-operation of experts, their child-centered working methods and the strengthening of interaction between schoolchildren should be emphasized in the future.
...
Alternative title
Koululaisten kertomuksia koulupäivästä ja asiantuntijoiden näkemyksiä koululaisten toimijuuden edistämisestä kouluympäristössKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Yksisarvinen, Bisnesmies-panda ja Taikuri-apina : tutkielma 10 - 12 vuotiaiden lasten taiteellisen toimijuuden ilmiöistä ja haasteista peruskoulun kontekstissa
Nisonen, Ida Elina (2020)Tässä pro-gradu tutkielmassani pureudun lasten taiteellisen toimijuuden muotoihin ja haasteisiin peruskoulun kontekstissa, kun taidekasvatus jalkautuu peruskoulun aikatilaan väliaikaisena ja määräaikaisena hanketoimintana. ... -
Terveyden edistämisen asiantuntijuus kunnassa : terveyden edistämisen asiantuntijoiden näkemyksiä työssä tarvittavasta osaamisesta
Poukka, Anne (2011)Viime vuosien aikana kunnat ovat palkanneet terveyden edistämisen asiantuntijoita suunnittelu- ja kehittämistehtäviin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata millainen terveyden edistämisen asiantuntijoiden toimissa ... -
Toimijuuden rakentuminen masennuksen pariterapiassa kerrotuissa tarinoissa
Koivula, Paula; Siivinen, Outi (2007) -
Aikuislukiolaisten toimijuuden rakentuminen verkko-ohjauksen tukemana
Lappalainen, Katri (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, tulkita ja pyrkiä ymmärtämään aikuislukiolaisten toimijuuden rakentumista verkko-ohjauksen tukemana. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä verkossa toimivan aikuislukion kanssa ja ...