Opettajan työhyvinvoinnin muutos : opettajien kokemuksia väistöolosuhteiden työhyvinvoinnista
TIIVISTELMÄ
Ratia, Katja. 2017. Opettajan työhyvinvoinnin muutos: opettajien kokemuksia väistöolosuhteiden työhyvinvoinnista. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 66 sivua.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opettajien työhyvinvoinnin muutoksia siirryttäessä työskentelemään väistötiloihin. Tavoitteena oli tuoda esille koke-muksia työympäristön muutoksesta ja kuvailla, millaista väistötilojen työhy-vinvointi on. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Jou-lukuussa 2016 haastateltiin 3 opettajaa ja lisäksi kaksi opettajaa kirjoitti tiiviin kirjoitelman teemahaastattelurungon pohjalta. Aineisto kerättiin yhteensä 5 opettajalta. Tutkimusaineiston analysointiin käytettiin abduktiivista teema-analyysia.
Tulokset osoittivat, että työympäristön muutos aiheuttaa muutoksia työhyvin-vointiin. Opettajat kokivat, että fyysisen ympäristön keskeneräisyys, työyhtei-sön rikkonaisuus ja jatkuva epätietoisuus tulevasta, aiheutti muutoksia työhy-vinvointiin. Työhyvinvointia haastaviksi tekijöiksi opettajat nimesivät uupu-muksen, kiireen ja riittämättömyyden tunteen. Työilmapiiri koettiin hyväksi, mutta osalla opettajista oli huoli omasta jaksamisestaan jatkuvien sairastamis-ten takia. Työilmapiiriä nostattavia tekijöitä olivat tiivis yhteistyö lähimpien kollegoiden kanssa sekä kokemus siitä, että tämän hetkinen työhyvinvointi oli yhteinen, jaettu kokemus.
Tulosten perusteella työympäristön muutoksessa opettajien työhyvinvoinnin tukeminen on tärkeää. Opettajat kokivat, että muutoksessa tärkeimpiä asioita olivat ennakoiminen, ohjeistus, tiedottaminen ja toiminnan jatkuvuuden tur-vaaminen. Esimiehen eli rehtorin asemaa korostettiin muutosprosessissa. Reh-torilta kaivattiin läsnäoloa ja tukea muutosprosessin läpi käymiseen. Rehtorilta kaivattiin myös vastauksia tulevaisuudesta ja uuden koulun suunnittelusta ja toteutumisesta.
Asiasanat: työhyvinvointi, työympäristön muutos, työolosuhteet, työilmapiiri.
...
Alternative title
Opettajien kokemuksia väistöolosuhteiden työhyvinvoinnistaKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29143]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Karhukuntien perusasteen koulujen opettajien työhyvinvointi
Tulasalo, Miia (2005) -
Ikääntyvien opettajien kokemuksia ja käsityksiä työhyvinvoinnista ja eläkkeelle siirtymisestä
Hallanoro, Jaakko (2010) -
Psykososiaalisen työympäristön yhteys varhaiskasvatuksen laatuun varhaiskasvatuksen opettajien näkökulmasta
Mustalahti, Laura; Moisio, Hennariina (2020)Tässä tutkielmassa tarkastellaan psykososiaalisen työympäristön yhteyttä varhaiskasvatuksen laatuun varhaiskasvatuksen opettajien näkökulmasta. Tutkielmamme keskittyy varhaiskasvatuksen työoloihin ja laatuun. Tutkimus ... -
"Hyppäänkö bussin alle vai menenkö töihin?" : R-kioskimyyjien kokemuksia työhyvinvoinnista
Lehtiniemi, Iisa (2018)Tämä tutkimus käsittelee R-kioskimyyjien työssään kokemaa työhyvinvointia sekä heidän käsityksiään työhyvinvoinnista ilmiönä. Tähän tutkimusaiheeseen päädyttiin, sillä vastaavia työhyvinvointitutkimuksia ei ole aikaisemmin ... -
Luokanopettajien kokemuksia työhyvinvoinnista ja työhyvinvoinnin mahdollisen muutoksen heijastumisesta työskentelyyn koronapandemian aikana
Pöyhtäri, Sanni (2022)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin luokanopettajien kokemaa työhyvinvointia koronapandemian aikana. Tutkimuksen toteutuksen aikana koronapandemia oli vaikuttanut suomalaiseen koulujärjestelmään noin vuoden ajan, ja ...