Exchange period as a motivating factor in business students' ideal L2 self development - or not?
Vaikka motivaatio englannin oppimisessa on vuosikymmeniä ollut yksi soveltavan kielitieteen keskeisimpiä tutkimuskohteita, on mahdollisia muutoksia opiskelijoiden motivaatiossa vaihto-opiskelun aikana ja vaikutuksia tulevaisuuden minäkuviin englannin kielen käyttäjänä tutkittu suomalaisessa kontekstissa vain vähän. Opiskelijavaihto ulkomaisessa yliopistossa houkuttelee kansainvälistymisen ja kielitaidon parantamisen takia yhä useampia kauppatieteiden opiskelijoita, sillä englannin osaaminen on nykypäivän globaalien markkinoiden ja kansainvälisen kaupan takia heille ensisijaisen tärkeää.
Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää mahdollisen vaihto-opiskelun vaikutuksia sekä
kauppatieteiden opiskelijoiden englannin oppimisen motivaatioon että heidän tulevaisuuden kuviinsa itsestään ideaalina kielen käyttäjänä. Tavoitteena oli selvittää myös syitä liittyen
vaihtoon lähtemiseen ja/tai lähtemättä jättämiseen. Teoriapohjana käytin Zóltan Dörnyein
teoriaa, joka koostuu oppijoiden aiemmista kokemuksista kielen oppimisessa ja tulevaisuuden minäkuvista kielen käyttäjänä (L2 motivational self-system). Kyseistä teoriaa ei ole laajalti käytetty suomalaisessa kontekstissa, saati rajattuna kauppatieteiden opiskelijoihin.
Tutkimus toteutettiin vertailevana laadullisena tutkimuksena haastattelujen avulla. Haastattelin neljää 23-24 vuotiasta kauppatieteiden opiskelijaa Jyväskylän yliopistosta, joista kaksi oli lähdössä vaihtoon englanninkieliseen maahan, ja toiset kaksi olivat päättäneet olla lähtemättä vaihtoon. Vastausten analysointi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin. Tulokset osoittivat, että vaikka syyt vaihtoon lähtemiseen/lähtemättä jättämiseen vaihtelivat, oli kielen oppimisella iso rooli tässä päätöksessä. Motivaatio kielen oppimiseen oli näin ollen myös yksi tekijä päätöksessä. Opiskelijoiden tulevaisuuden minäkuvat kielen käyttäjänä olivat yhteydessä kielen oppimisen motivaatioon, ja aiemmilla kokemuksilla kielen oppimisesta oli myös merkittävä rooli nykyisessä kielen oppimisen motivaatiossa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5305]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Politeness and the English Language According to Japanese Exchange Students
Kuismin, Milja (2023)Kohteliaisuus on yksi vuorovaikutuksen kulmakivistä. Eri kulttuureilla ja kielillä on kuitenkin omat keinonsa ilmentää kohteliaisuutta. Kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen näkökulmasta nämä kulttuurilliset ja kielelliset ... -
ESL politeness : Finnish exchange students’ experiences on the politeness used in English
Suutala, Laura (2021)Kohteliaisuus voidaan määritellä universaalilla tasolla, mutta sitä voidaan tutkia myös yksityiskohtaisesti eri tavoin kontekstista riippuen. Esimerkiksi kielissä kohteliaisuus voi ilmetä hyvin eri tavoilla. Tämä tutkimus ... -
Exchange students in Finland : English language learning and use
Rönkä, Heini (2013)Kansainvälisyys ja kielitaito kulkevat tänä päivänä käsi kädessä ja molemmat nähdäänkin tärkeinä seikkoina yliopisto-opiskelijoiden tulevaisuuden kannalta. Euroopassa vaihto-opiskelusta on tullut yhä suositumpaa ja siihen ... -
"You can't get an A by just being positive" : factors behind English teachers' student assessment practices in Finland
Karilainen, Laura; Tirkkonen, Henrika (2013)Oppilasarviointi on tärkeä osa englanninopettajien työtä. Oppilasarviointi voi vaikuttaa merkittävästi mm. oppilaan opiskelumotivaatioon ja tämän takia opettajan onkin tärkeää miettiä arviointiansa tarkasti. Oppilasarvioinnissa ... -
A work in progress : the development of teacher identity with English language student teachers
Aaltonen, Eeva-Maija; Uusi-Rajasalo, Sanna (2010)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.