Laskenta-ammattilaisuus Tilisanomat-lehdessä vuosina 2010-2015
Tutkielmassa tutkittiin laskenta-ammattilaisuuden stereotypioita Tilisanomat-lehdessä vuosina 2010—2015. Tutkimusaineistona on lehtiartikkelit, joten tutkimus on kvalitatiivinen. Huomioin tutkimuksessa myös kuvat ja mainokset, mutta pääpaino on artikkeleissa. Tutkimusmenetelmänä käytän sisällönanalyysia ja erityisesti luokittelua. Hyödynnän teoriasidonnaista sisällönanalyysia, eli aloitan luokittelun aineiston perusteella ja lopuksi tarkastelen löytyykö aineistosta pavunlaskijan ja muutosagentin stereotypioita, jotka on tunnistettu aiemmassa tutkimuksessa.
Löysin aineistosta runsaasti viitteitä pavunlaskijan ja muutosagentin stereotypioista. Tunnistin myös vartijan ja yrittäjän stereotypiat. Tutkimukseni tulkinnat vastaavat siis aiempia tutkimuksia, joissa laskenta-ammattilainen kuvataan sekä vanhanaikaisena pavunlaskijana että nykyaikaisena liiketoiminta-ammattilaisena tai värikkäänä laskenta-ammattilaisena. Toisin sanoen pavunlaskijan stereotypia on edelleen olemassa myös Suomessa, mutta siitä yritetään päästä eroon luomalla mielikuva uudenlaisesta laskenta-ammattilaisesta, eli tutkielmassani muutosagentista.
Onnistuin tutkimuksessani vastaamaan tutkimuskysymyksiin, mutta stereotypioita tutkivassa laadullisessa tutkimuksessa on huomioitava tulkintojen monimuotoisuus. Eli toinen tutkija olisi voinut päätyä samasta tutkimusaineistosta toisenlaisiin tulkintoihin. Pyrin vahvistamaan tulkintojani tarjoamalla lukijalle runsaasti lainauksia aineistosta ja kuvailemalla tarkasti, miten suoritin tutkimuksen.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25559]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Talouselämä-lehden 70- ja 80-luvuilla rakentamat laskenta-ammattilaisten stereotypiat : laskentamiehistä tylsiin kirstunvartijoihin
Pollari, Sanna (2010)Tässä tutkielmassa kartoitettiin laskenta-ammattilaisten stereotypioita rakentavia diskursseja, joita Talouselämä-lehdessä on käytetty 70- ja 80-luvuilla. Tutkimusmenetelmänä käytettiin diskurssianalyysia, ja analysoinnin ... -
KHT-tutkintokoekysymykset tilintarkastajan ammattitaidon kuvaajana vuosina 2015-2017
Karttunen, Ollimatti (2019)Auktorisoidulla tilintarkastajalla on merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Tästä huolimatta tilintarkastajien auktorisointia, osaamisvaatimuksia ja etenkin tutkintokokeita on käsitelty harvoin laskentatoimen ... -
Yrittäjien suhde arvonlisäverotukseen : mielen tilinpidon strategiat kirjanpitäjien tunnistamina
Ranta-Ylitalo, Juho (2020)Mielen tilinpidolla tarkoitetaan kokoelmaa kognitiivisia toimintoja, joiden perusteella yksilö suunnittelee, jäsentää ja hahmottaa taloudellista toimintaansa. Arvonlisäverotuksen kontekstissa yrittäjien mielen tilinpidon ... -
Laskenta-ajattelu 1990-luvulla
Salminen, Hannele (2002) -
Practitioner views of goodwill accounting under US GAAP
Saastamoinen, Jani; Djatej, Arsen; Pajunen, Kati; Gorton, M. David (Emerald, 2020)Purpose Accounting standards for goodwill may intensify the agency conflict. Since auditors evaluate intangible asset valuations, this study examines to what extent being an auditor (including Big 4 auditors) and being ...