Erityislastentarhanopettajien käsitykset lapsen itsetunnosta ja itsetunnon kehityksen tukemisesta lapsiryhmässä
Lautaniemi, Sari. 2017. Erityislastentarhanopettajien käsitykset lapsen itsetun-nosta ja itsetunnon kehityksen tukemisesta. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos 81 sivua.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erityislastentarhanopettajien käsityksiä lapsen itsetunnosta ja sen tukemisesta. Lisäksi tutkimuksessa selvittiin, millaisia haasteita erityislastentarhanopettajat näkevät lapsen itsetunnon kehityksen tukemisessa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdessa eteläsuomalaisessa kunnassa loppuvuodesta 2015. Aineisto kerättiin haastattelemalla erityislastentarhanopettajia. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluin. Aineisto analysoitiin sekä teoriaohjaavaa että aineistolähtöistä sisällönanalyysia käyttäen.
Tulokset kertovat, että heikon itsetunnon arvioiminen arjessa on ajoittain haasteellista. Erityislastentarhanopettajien käsitysten mukaan lapsen heikko itsetunto voi ilmetä lapsiryhmässä erilaisena ulos- ja sisäänpäin suuntautuneena käyttäytymisenä. Hyvän itsetunnon nähtiin ilmenevän lapsiryhmässä lapsen luottamuksena itseensä sekä sosiaalisten tilanteiden sujuvuutena. Tässä tutkimuksessa erityislastentarhanopettajien käsityksiä lapsen itsetunnon kehityksen tukemisesta tarkasteltiin Borban (1989) yksiulotteisen itsetunnon mallin mukaan. Itsetunnon ulottuvuuksista nousivat keskeisinä esille lapsen itsetunnon kehityksen tukemisessa: turvallisuus, itseys ja liittyminen. Turvallisuuden ulottuvuuden elementit nähtiin erityisen merkityksellisinä lapsen itsetunnon kehityksen tukemisessa. Lapsen itsetunnon kehityksen tukemisen haasteet jakautuivat tässä tutkimuksessa ammattikasvattajista, varhaiskasvatus- tai esiopetusyhteisöstä sekä vanhemmista nouseviin haasteisiin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sie olet just hyvä tuollaisena! : luokanopettajien käsityksiä oppilaan itsetunnon kehittymisen tukemisesta
Nieminen, Reeta (2019)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan luokanopettajien käsityksiä itsetunnosta. Tarkoituksena on selvittää, millaisia käsityksiä luokanopettajilla on oppilaan huonon itsetunnon tunnusmerkeistä sekä oppilaan itsetunnon kehittymisen ... -
Lapsen tunnetaitojen ja itsetunnon vahvistaminen esi- ja alkuopetuksessa
Huilla, Mira; Isokoski, Susanna (2013)Huilla, Mira & Isokoski Susanna. 2013. Lapsen tunnetaitojen ja itsetunnon vahvistaminen esi- ja alkuopetuksessa. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen Pro gradu -tutkielma, 134 sivua. Tämän ... -
AAC:n käyttö opetus- ja ohjaustilanteissa : laadullinen tapaustutkimus AAC:n käytöstä integroidussa päiväkotiryhmässä
Pollari, Anni (2011)Pollari, Anni. AAC:N KÄYTTÖ OPETUS- JA OHJAUSTILANTEISSA. Laadullinen tapaustutkimus AAC:n käytöstä integroidussa päiväkotiryhmässä. Kasvatustieteen pro gradu –työ. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2011. 75 ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.