Yksilö ja joukko nimeltä kulttuuri : Sigmund Freudin ja Erich Frommin ihmiskäsitykseen pohjautuva tarkastelu yksilön suhteesta yhteiskuntaan ja muihin joukkoihin
Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella Sigmund Freudin ja Erich Frommin kuvaa ihmisluonnosta,
ihmisestä sosiaalisena olentona sekä ihmisen suhteesta maailmaan. Käyn aluksi lävitse Freudin
ihmiskuvaa, jossa ihmisen käytös on pitkälti ulkomaailman realiteettien sanelemaa, mutta ihminen
omaa kyvyn sisäistää ulkomaailman osia itseensä, muovaten siten sekä itseään että suhdettaan
maailmaan. Yritän työssäni tarkastella tämän todellisuussuhteen muovaamisen syitä, taustoja ja
seuraamuksia. Käsittelen kulttuuria ja perhettä erikoisina joukkona, joihin ihminen joutuu välttämättä
suhtautumaan, ja jotka väistämättä kohdistavat meihin reagointia vaativia realiteetteja. Painotan Freudkäsittelyssä
rakkauden merkitystä sosiaalisissa suhteissa, sekä perheen roolia ensimmäisenä
sosiaalisena piirinä ja mallina. Näistä lähtökohdista tarkastelen myös samastumista hypoteettisena
joukkokäyttäytymisen perusmekanismina.
Erich Frommin osalta tarkastelen hänen Freudin ajatteluun kohdistamaa kritiikkiä ja yritän keskittyä
Frommin teoriassa puoliin, jotka jäävät Freudilla joko vähäiselle käsittelylle tai ovat Freudin
viitekehyksensä kanssa ristiriidassa. Fromm käsittelyni pyörii objektiivisen moraalin mahdollisuuden ja
siitä kehkeytyvän yhteiskuntakritiikin ympärillä. Koska moraalin käsittely ei Frommin mukaan ole
pelkästään etiikan tehtävä, vaan monitieteinen urakka, jossa keskiössä ovat yhteiskuntatieteet ja
psykoanalyysi, jäävät varsinaiset moraaliset pohdinnat työssäni minimiin. Frommilla moraalinen hyve
pohjaa yksilö- ja ihmisluontoon, joiden kuvausta sekä tähän hyveeseen liittyvää produktiivista
suhtautumista analysoin. Luonnon lisäksi käsittelen lyhyesti Frommin kuvausta ihmisluonteen
määräytymisestä vallitsevan ja historiallisten taloudellisten järjestelmien perusteella, joiden yhteyteen
liittyy myös vapautuminen ja vapauden historiallinen kasvaminen.
...
Muu nimeke
Sigmund Freudin ja Erich Frommin ihmiskäsitykseen pohjautuva tarkastelu yksilön suhteesta yhteiskuntaan ja muihin joukkoihinAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29041]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Käänteisen oppimisen sopivuus : käsityksiin pohjautuva tarkastelu ammattikorkeakouluopetuksen näkökulmasta
Moilanen, Tarja (2019)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ammattikorkeakouluopettajien ja opetusta tukevien toimijoiden käsityksiä käänteisestä oppimisesta ja näitä käsityksiä hyödyntäen arvioida millainen käänteisen oppimisen malli tähän ... -
Yksilön valintojen vaikutus yhteisön onnellisuuteen
Poutanen, Iris (2022)Tämä maisterintutkielma tutkii yksilön tekemien valintojen vaikutusta yhteisön onnellisuuteen. Sen aineistona on käytetty Aristoteleen ihmiskäsitystä, filosofi Martha Nussbaumin toimintavalmiusteoriaa ja peruskyvykkyyksien ... -
"Yritän hoitaa oman pienen osani" : yksilön kokemuksia ympäristövastuullisesta ja riskitietoisesta elämänpolitiikasta
Peiponen, Johanna (2015)Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa yksilön ympäristövastuullisten valintojen reunaehtoja, rajoitteita ja kannustimia yksilön omien kertomusten kautta. Lisäksi tavoitteena on valottaa yksilön elämänpoliittista ... -
Työura : yksilön valintoja vai monimutkaista kehkeytymistä?
Järvensivu, Anu; Pulkki, Jutta (Sosiaalipoliittinen yhdistys, 2019)Artikkelissa tutkimme työurien kaaosteorian potentiaalia yhä moninaisemmiksi muuttuvien työurien ymmärtämisessä sekä työurien ja koetun terveyden välisten kytkösten hahmottamisessa. Kaaosteoria tuo esiin työurien erilaiset ... -
Yksilön ja ryhmän taloudellisten tavoitteiden välisestä suhteesta
Turunen, Kirsi (1998)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.