"Voi sen ajan terveyssisaria!" : lappilaisen terveyssisaren muisteltu työ 1930-luvun lopulta 1960-luvun alkuun
Tässä tutkimuksessa tarkastelen terveyssisar Tytti Huotarin tekemää työtä pienessä lappilaisessa Pelkosenniemen kunnassa 1930-luvun lopulta 1960-luvun alkuun saakka. Huotari on isoäitini ja hän kirjoitti vuosia työuransa jälkeen muistelmat, joissa hän paneutuu kuvaamaan tekemäänsä työtä ja siihen vaikuttaneita olosuhteita. Nämä muistelmat muodostavat toisen puolen tutkimuksen lähdeaineistosta. Lisäksi täydennän ammatinharjoittajan itsensä muistoja kyläläisille tekemilläni haastatteluilla, joissa he kertovat omia kokemuksiaan terveyssisaren työstä. Tutkin, miten Huotari kertoo työstään, millaista kuvaa rakentaa itsestään terveydenhuollon ammattilaisena ja myös sitä, mitä hän jättää kertomatta. Samalla tarkastelen sitä, miten kyläläiset muistavat terveyssisaren työn ja millaisia merkityksiä sille muistelunsa kautta antavat.
Terveysisarten työtä on käsitelty aiemmin pääasiassa osana makrotason terveydenhuollon kehitystä. Aineistoni on muistitietoaineistoa, jonka käyttö puoltaa paikkaansa erityisesti pyrittäessä lähemmäs historian ja henkilökohtaisen kokemuksen välistä suhdetta sekä yhteiskunnan muutoksen ja sen vaikutuksen yksilöllistä tulkintaa. Muistitietoaineistoa terveyssisarten työn käsittelyssä on käytetty vain vähän. Muistitietoaineistoa tulkittaessa olennaista on paitsi se, mitä kerrotaan, myös se miten kerrotaan ja mitä jätetään kertomatta. Aineistoani käsittelen teemoittelemalla ja suhteuttamalla sitä tutkimuskirjallisuuden luomaan kuvaan terveyssisaren työstä ja sen reunaehdoista sekä tarkastelemalla sitä mikrohistoriallisesta näkökulmasta. Koska kyseessä on tutkimus lähisukulaisestani lähdekriittisyys ja oman tutkijan positioni reflektointi ovat merkittävässä asemassa tutkimuksessa.
Terveyssisaren työ jakaantui eri väestöryhmien ennakoivaan terveydenhuoltoon ja neuvontaan sekä sairauksien ehkäisyyn. Varsinainen sairaanhoito kuului sairaanhoitajille, mutta sitäkin kylissä kiertelevä terveyssisar joutui jatkuvasti tekemään. Perustyö sisälsi kouluterveystarkastukset, joilla oli erityinen valtiollinen merkitys hyvän kansalaiskunnon takaamisessa sekä terveys- ja puhtausvalistuksen, joiden avulla ihmisiä pyrittiin koulimaan huolehtimaan itsestään paremmin. Pienten lasten terveydenhoito oli erityisesti Lapin alueella merkittävää, sillä lapsikuolleisuus ennen neuvolalaitoksen leviämistä oli alueella suurempi kuin muualla maassa. Huotarin muistelmissa merkittävään asemaan nousevat myös sotavuodet. Niiden kautta päästään käsiksi myös Lapin sodan lappilaisiin jättämiin traumoihin.
...
Muu nimeke
Lappilaisen terveyssisaren muisteltu työ 1930-luvun lopulta 1960-luvun alkuunAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Parantajat ja tieteentekijät : piirilääkärit Ruotsin valtakunnassa 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun
Kontturi, Saara-Maija (2014)Piirilääkärilaitoksen perustaminen oli eräs niistä Ruotsin valtakunnan valtiojohtoisista toimenpiteistä, joilla pyrittiin kohentamaan sotien ja kulkutautien seurauksena harventuneen väestön terveydentilaa. Sen myötä ... -
Idealismia vai reaalipolitiikkaa? : Indonesiassa toimineiden suomalaisdiplomaattien näkemykset kansainvälisistä suhteista 1950-luvun lopusta 1980-luvun alkuun
Nissinen, Jukka (2011)Työssäni tutkin Indonesiassa toimineiden suomalaisdiplomaattien poliittista raportointia Indonesian ulkopolitiikkaan ja ulkopoliittiseen ympäristöön liittyen. Tutkimusta varten on käyty läpi suomalaisdiplomaattien tuottama ... -
Tulkintojen tiheikössä : tilojen ja ihmisten kaikuja mielisairaalamuistoissa
Jäntti, Saara; Heimonen, Kirsi; Kuuva, Sari; Maanmieli, Karoliina; Rissanen, Anu (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022) -
Vapaatekstistä standardeihin : Keski-Suomen museoiden kokoelmanhallintajärjestelmän vaihdos
Hiekkanen, Viivi (2023)Työssä tarkastellaan Jyväskylän museopalveluiden kokoelmanhallintajärjestelmän vaihdosta, ja uuden järjestelmän käyttöönoton vaikutusta luettelointitapaan ja käytännön työhön. Järjestelmävaihdosta käsitellään museologisen ... -
Helvetistä Pöllölään : mielisairaalapotilaana 1930-luvulla
Rissanen, Anu (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.