Mikä on hyvää musiikkia? : vanhoillislestadiolaisten nuorten ajatuksia musiikista
Tutkielman tarkoituksena oli ottaa selvää vanhoillislestadiolaisten nuorten musiikillisesta maailmankuvasta sekä hankkia konkreettista tietoa heidän musiikillisista tottumuksistaan. Musiikkikasvattajana on tärkeää ymmärtää opettajan näkökulmasta musiikillisen maailmankuvan peruselementit ja samalla osata muodostaa syy-seuraus-suhteet siihen, miksi ja miten oppilas kokee musiikin.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu kahdesta eri osiosta, joista ensimmäisessä kuvataan musiikin merkityksestä nuorelle, sekä toisessa perehdytään vanhoillislestadiolaisuuteen. Käytän vanhoillislestadiolaisessa osiossa hyödykseni useimmiten SRK:n eli Suomen Rauhayhdistysten Keskusyhdistyksen julkaisemia kirjoja ja artikkeleita.
Itse tutkimus toteutettiin Jämsän Kristillisessä Kansanopistossa kyselytutkimuksella, johon osallistui 34 nuorta. Tutkimuksessa ilmeni, että musiikki koettiin hyväksi harrastukseksi ja oli erittäin tärkeässä osassa suurimmalla osalla nuorten elämää. Musiikkia harrastetaan usein musiikkiopistossa, kotona tai kuoroissa. Vanhoillislestadiolaisuus yhteisönä tarjoaa paljon musiikillista aktiviteettia, usein laulun tai kuorolaulun välityksellä.
Nuorilla vallitsee selkeästi kulttuurillinen ja osittain hierarkkinen musiikkikäsitys. Musiikin analysointiin vaikuttaa suurimmalta osin kappaleen sointiväri ja musiikillinen tyylisuuntaus. Musiikkia analysoidaan opittujen kulttuurillisten tottumusten varassa. Klassinen ja harras hengellinen musiikki koettiin yleisesti ottaen hyväksi musiikiksi, mutta kevyessä musiikissa tapahtuu osittain hajontaa. Musiikkiin liittyvä ilmiölähtöinen perehtyneisyys oli vajavaista, mikä nosti vastauksissa esille selkeitä ristiriitoja.
Nuorten vastaukset heijastavat väistämättä yhteisön, sekä kodin opetusta musiikista. Olisi kuitenkin mielenkiintoista kohdistaa sama tutkimus yhteisön täysi-ikäiselle sukupolvelle.
...
Alternative title
Vanhoillislestadiolaisten nuorten ajatuksia musiikistaMetadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Emme olisi me ilman musiikkia : perhe nuoren musiikillisena kasvuympäristönä
Juntunen, Olli (2008) -
Musiikin yhteys nuorten terveyteen : musiikkimaku voi indikoida alttiutta kehityksellisille ongelmille sekä henkiselle pahoinvoinnille
Kauppinen, Hanna (2021)Tämä tutkielma keskittyy tarkastelemaan aiemman tutkimuskirjallisuuden kautta sitä, miten musiikkimaku on yhteydessä nuorten persoonallisuuteen ja sitä kautta terveyteen. Nuoret kuuntelevat musiikkia paljon ja pitävät sitä ... -
"Iik! Harry Styles!" : nuorten naisten musiikkimakuun ja fanikulttuuriin kohdistuva alentava diskurssi
Kärkkäinen, Pinja (2024)Teini-ikäisten tyttöjen fanikäyttäytymistä saatetaan kuvata mediassa tai keskustelussa usein hysteerisiksi, hulluiksi tai pakkomielteisiksi. Heidän musiikillisia kiinnostuksenkohteitaan ei myöskään usein pidetä relevantteina ... -
Musiikin merkitys Lähi-idästä tulleiden nuorten kotoutumiseen
Rytkönen, Aino (2020)Tutkielma käsittelee musiikin merkitystä nuorten maahanmuuttajien kotoutumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Tavoitteena oli selvittää, millaisia merkityksiä musiikki luo Suomeen tulleille nuorille, esimerkiksi tukeeko ...