Tyttöjen ja poikien asenteita ja tunteita kokeellisuudesta kemian opetuksessa

Abstract

Tässä tutkielmassa tutkittiin tyttöjen ja poikien asenteita kemiaa ja kokeellisuutta kohtaan sekä tunteita liittyen kokeelliseen työskentelyyn sosiaalisen sukupuolen näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia eroja löytyy tyttöjen ja poikien asenteissa kemiaa ja kokeellisuutta kohtaan ja millaisia tunteita liittyy kokeellisuuden tekemiseen ja mikä on ryhmän vaikutus tyttöjen ja poikien laboratoriotöiden tekemiseen. Lisäksi selvitettiin, millä tavoin tytöt ja pojat kokevat oppivansa parhaiten kemiaa, mitkä ovat tyttöjen ja poikien kokemat vaikeudet kemian oppimisessa ja millainen kokeellisuus kiinnostaa tyttöjä ja poikia eniten. Tutkimus tehtiin kysely- ja haastattelututkimuksena. Kyselytutkimukseen osallistui yhden 9. luokan oppilaat ja yhden lukion 2. kemian kurssin opiskelijat. Haastatteluissa haastateltiin 9.-luokkalaista tyttöä ja poikaa sekä lukiolaistyttöä ja –poikaa. Tämän lisäksi haastateltiin mies- ja naisopettajaa.

Tutkimuksissa tuli ilmi, että tytöillä on hieman positiivisemmat asenteet kemiaa kohtaan kuin pojilla, mikä oli ristiriidassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Syynä tähän saattoi olla, että kemia oli kyseisellä koululla suosittu aine yleisesti ottaen ja toisaalta poikien asennoitumisessa saattaa näkyä poikien vahvempi koulukielteisyys. Asennoitumisessa kokeellisuuteen oli hankala havaita sukupuolieroja. Yleisesti kokeellisuudesta pidettiin, mutta opettajat olivat huomanneet poikien olevan innokkaampia kokeellisuuden tekijöitä. Tyttöjen ja poikien suosimat oppimistavat eriytyivät paljon. Ainut selkeä tulos oli, että monet tytöt kokivat oppivansa muistiinpanojen kirjoittamisella vihkoon. Vaikeimpana kemian opiskelussa pidettiin kaavoja ja reaktioyhtälöitä sekä reaktioyhtälöiden hahmottamista käytännössä ja ymmärtämistä tai muistamista. Varsinaisia sukupuolieroja vaikeuksien kohdalla oli hankala havaita. Kemian aihealueiden kiinnostuksessa oli havaittavissa jonkin verran stereotyyppisiä sukupuolieroja – tytöt olivat kiinnostuneita keittiökemiasta ja kosmetiikasta, kun taas pojat metallien kemiasta. Pojat olivat myös hieman kiinnostuneempia tekniikasta ja materiaaleista. Silti molemmat sukupuolet olivat kiinnostuneita räjähteistä ja energiasta, vaikka stereotyyppisesti usein ajatellaan poikien olevan kiinnostuneita räjähteistä. Yksittäisten laboratoriotöiden kiinnostuksessa taas sukupuolierojen havaitseminen oli hankalampaa, mistä voi päätellä, että itse tehtävällä työllä on enemmän vaikutusta kiinnostukseen kuin mielenkiintoisella aihealueella. Tytöt jännittivät hieman enemmän laboratoriotöiden tekemistä kuin pojat. Tämän olivat opettajatkin huomanneet. Toisaalta tytöt kokivat enemmän onnistumisen tunteita kuin pojat. Pojat pelkäsivät jonkin verran enemmän rikkovansa jotain kuin tytöt. Tytöt kokivat innostuvansa poikia enemmän laboratoriotöiden tekemisestä, mikä on ristiriidassa opettajien havaintojen kanssa. Syynä tähän voi olla poikien enemmän kokema koulukielteisyys, jonka varjolla ei haluta myöntää pitävänsä laboratoriotöistä, tyttöjen suurempi opettajan miellyttämisen tarve tai poikien näkyvämpi tunteiden ilmaisu. Haastatteluissa ilmeni, että ryhmä vaikuttaa jonkin verran enemmän tyttöjen toimintaan kuin poikien. Muuten sukupuolieroja oli hankala havaita ryhmän merkityksestä. Opettajat eivät olleet huomanneet, kumman sukupuolen toimintaan ryhmä vaikuttaa enemmän. Sekä opettajat että oppilaat pitivät kemiaa ja kokeellisuutta sukupuolineutraalina. Kuitenkin oppilaiden haastatteluissa ilmeni, että osa laboratoriotöistä mielletään joko ”tyttöjen” tai ”poikien” töiksi.

Tämän tutkielman perusteella voidaan sanoa, että kokeellinen työskentely suosii hieman enemmän poikia kuin tyttöjä. Tämä johtopäätös tehtiin perustuen siihen, että peruskoulussa ja lukiossa käsitellään enemmän aihealueita ja tehdään enemmän laboratoriotöitä, jotka ovat poikien suosiossa (esimerkiksi metallien kemia). Tyttöjen suosimaa keittiökemiaa ja kosmetiikkaa on toistaiseksi koulussa melko vähän. Kosmetiikan tekemiseen toisaalta liittyy toisaalta vastuukysymykset, jos joku saa allergisen reaktion oppitunnilla valmistetusta kosmetiikasta. Kokeellisen työskentelyn ”tasa-arvoisuutta” voisi lisätä teettämällä enemmän terveyteen liittyviä laboratoriotöitä, jotka saattavat kiinnostaa jonkin verran enemmän tyttöjä, mutta myös poikia. Terveysaiheita toki käsitellään yläkoulussa ja lukiossa ravinnon kemian yhteydessä. Myös tyttö- ja poikapedagogiikkaa on tutkittu jonkin verran ratkaisuna tyttöjen ja poikien mukavaan ryhmätyöskentelyyn. Tyttö- ja poikapedagogiikassa tytöt ja pojat jaetaan ryhmiin sukupuolen mukaan. Sekä tytöt että pojat ovat kokeneet tutkimusten mukaan työskentelyn näin mukavaksi, mutta tyttö- ja poikapedagogiikkaan liittyy myös ongelmia. Tutkimuksen kvantitatiivisesta luonteesta johtuen yleistettäviä johtopäätöksiä ja ratkaisuehdotuksia on kuitenkin hankala tehdä.