Kokeellisen työskentelyn arviointi lukion kemian opetuksessa
Tekijät
Päivämäärä
2018
2018:45 | 2019:89 | 2020:156 | 2021:150 | 2022:143 | 2023:168 | 2024:180 | 2025:4
Tässä Pro gradu -tutkielmassa selvitettiin sitä, miten lukioissa arvioidaan kokeellista työskentelyä. Tutkimuksen näkökulmaksi valittiin opettajien suhtautuminen arviointiin. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena opettajille. Tutkimusaihe valikoitui ajankohtaisuuden perusteella. Arviointi on jatkuvasti esillä oleva puheenaihe. Se on tärkeä osa opettajan työtä, mutta opettajalla on paljon valinnanvapautta sen toteuttamisessa. Lisäksi tällä hetkellä käytössä olevat vuoden 2016 lukion opetussuunnitelman perusteet korostavat vaihtelevia työskentelytapoja ja arvioinnin monipuolisuutta. Kemia on kokeellinen luonnontiede ja kokeellista työtä arvioitaessa saadaan oppimisesta sellaista tietoa, mitä ei perinteisin menetelmin saada.
Kirjallisessa osassa tarkasteltiin arvioinnin merkitystä oppimisen kannalta ja kokeellisuuden merkitystä kemian oppimisessa. Arviointia tarkasteltiin kemian oppimisen arvioinnin eri osa-alueiden näkökulmasta ja sitä peilattiin opetussuunnitelman perusteisiin. Lisäksi kirjallisessa osassa tuotiin esiin erilaisia arviointimenetelmiä, joilla on mahdollista arvioida kokeellista työskentelyä ja siihen liittyvää oppimista.
Tutkielman kokeellisessa osassa selvitettiin opettajien kokemuksia kemian oppimisen arvioinnista. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Koska tutkimuksessa keskityttiin kokeellisen työskentelyn arviointiin, selvitettiin myös sitä, miten merkittävänä opettajat kokevat opetussuunnitelmassa vaadittavan kokeellisen työskentelyn. Kokeellisessa osassa painotettiin erityisesti kuitenkin opettajien suhtautumista kokeellisen työskentelyn arviointiin.
Opettajien mukaan kemian kokeellisen työskentelyn arvioiminen ei ole kovin helppoa ja sen arvioiminen on työlästä. Tähän vaikuttavat muun muassa suuret ryhmäkoot ja kiire. Lisäksi opettajat kokivat, ettei kokeellisen työskentelyn arviointiin ole saatavilla riittävästi sitä tukevaa materiaalia, kuten valmiita arviointipohjia sovellettavaksi, tai täydennyskoulutusta. Kokeellista työskentelyä arvioidaan hyvin usein kirjallisten palautusten perusteella, sillä työselostuksia tai raportteja varten on helpointa laatia kriteerit ja niiden tarkastaminen on oikeudenmukaista. Monet opettajista haluavat kuitenkin kehittää arviointitapojaan ja lisätä jatkossa esimerkiksi itse- ja vertaisarvioinnin osuutta arvioinnissa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29755]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Elinikäistä oppimista tukevaa lukion opiskelija-arviointia kehittämässä
Norppa, Tommi (2019)Tämän tutkielman tavoitteena on rakentaa kokonaiskuvaa arvioinnista keskittyen elinikäistä oppimista tukevaan arviointiin, pyrkiä tunnistamaan opiskelija-arviointiin liittyviä ongelmia ja kehittää lukion arviointimalli. -
Oppiennätyksistä opetussuunnitelman perusteisiin : lukion kemian kansallisen opetussuunnitelman kehittyminen Suomessa vuosina 1918-2016
Vaskuri, Juhani (University of Jyväskylä, 2017)Kemiasta tuli itsenäinen oppiaine vuonna 1918. Lukion lukusuunnitelmaan kemia tuli vasta vuodesta 1941. Aina 1980-luvun puoleen väliin saakka opetussuunnitelmat olivat valtakunnanhallinnon antamia. Vuodesta 1985 lähtien ... -
Oppimista tukeva arviointi kieltenopetuksessa
Mäkipää, Toni; Hilden, Raili; Huhta, Ari (Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys ry, 2023)Monipuolisen arvioinnin merkitys korostuu opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014, 2019) sekä perusopetus- (1998/628) ja lukiolaissa (2018/714). Toisin sanoen arvioinnin ei tule koostua pelkästään kokeista ja ... -
Difficult but Valuable! Learning in Student-centered Assessment Feedback Practices in Higher Education
Maunumäki, Minna; Maunula, Minna; Harju-Luukkainen, Heidi (Sciencedomain International, 2022)Aims: The aim of this study is to fill a gap in research on students' experiences of learning in student-centered assessment feedback practices. The article examines what students tell us about their learning in the context ... -
Ongelmaperustainen oppiminen lukion kemian opetussuunnitelmassa ja opetuksessa
Erkkilä, Noora (2019)Tässä Pro gradu -tutkielmassa on tutkittu nykyisen lukion opetussuunnitelman perusteita ja ongelmaperustaista oppimista lukion kemian opettajien näkökulmasta. Tutkielman kirjallisessa osassa määritellään ongelmaperustainen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.