| dc.description.abstract | Työn tarkoitus. Tässä työssä tarkastellaan koripallon ominaispiirteitä, lajin tämän hetkistä tilannetta Suomessa ja koripalloammattilaisen valmennuksen ohjelmointia. Työn tarkoituksena on kasata kattava kirjallinen kokonaisuus koripallosta ja koripalloammattilaisen valmentautumisesta.
Koripallo lajina ja koripallon vaatimukset. Koripallo on joukkuelaji, joka vaatii monipuolisia fyysisiä, teknisiä, taktisia ja sosiaalisia ominaisuuksia (McInnes ym. 1995). Laji on intervallityyppinen ja jopa 80% peliajasta pelaajien syke on yli 85% henkilökohtaisesta maksimisykkeestä, joten se vaatii kohtalaisen kestävyyskunnon (VO2max>50ml/kg/min). Lisäksi laji vaatii nopeutta, ja tutkimukset osoittavatkin kansallisen tason eurooppalaisten mieskoripalloilijoiden juoksevan 10m paikaltaan lähdöllä keskimäärin 1,84s. Lisäksi antropometrisillä ja biomekaanisilla tekijöillä on vaikutusta lajissa menestymiseen, keskimääräisen koripalloammattilaisen ollessa noin 2,00m pitkä ja painavan noin 100kg. Laji vaatii monipuolista kehon kontrollia ja silmä-käsikoordinaatiota, mutta viime vuosikymmenien aikana lajin fyysisten ominaisuuksien vaatimukset ovat nousseet merkitsevästi. Tutkimusten perusteella kansallisen tason eurooppalaiset mieskoripalloilijat ponnistavat noin 43cm esikevennyshypyllä ja noin 39cm staattisella hypyllä. Lajissa kuitenkin ponnistetaan pääosin vauhdista, joten laboratorio-olosuhteissa mitatut ponnistuskorkeudet eivät välttämättä kovinkaan hyvin kuvasta pelaajien todellista ulottuvuutta.
Urheilija-analyysi. Laji sisältää useita eri pelipaikkoja, mikä mahdollistaa varsin erilaisten yksilöiden menestymisen. Takamiehet ovat usein kooltaan hieman pienempiä, kuitenkin selvästi keskivertoväestöä suurempia (~1,90m). Heidän tulee olla taitavia pallonkäsittelijöitä ja kyetä johtamaan peliä. Lisäksi heidän tulisi olla nopeita ja ketteriä, pienemmän ulottuvuuden paikkaamiseksi. Laiturit ovat usein jo varsin kookkaita pelaajia (~2,00m), mutta heidänkin tulisi omata hyvät pallonkäsittelytaidot. Suorituskyvylliset ominaisuudet ovat nykyään kuitenkin varsin vastaavat kuin takamiehilläkin. Korinaluspelaajat ovat kooltaan koripalloilijoista suurimpia (~2,10m).
Pelipaikasta johtuen heillä on usein myös hieman enemmän massaa. Korinaluspelaajien ei kuitenkaan tarvitse olla aivan yhtä liikkuvia kuin takamiesten tai laiturien. Nopeista liikkeistä ja räjähtävyydestä on kuitenkin etua myös tällä pelipaikalla. Korinaluspelaajat tarvitsevat jossain määrin myös hieman enemmän voimaa, taistellessaan levypalloista.
Koripalloammattilaisen harjoittelu. Koripalloammattilaisen harjoittelu voidaan jakaa kilpailukauteen valmistavaan harjoitteluun ja kilpailukauden harjoitteluun. Kilpailukaudella harjoittelua sekoittaa suuri otteluiden määrä ja tällöin pääpainona onkin suorituskyvyn ylläpitäminen läpi koko kauden. Silloin keskitytään lähinnä teknisten ja joukkuetaktisten ominaisuuksien kehittämiseen. Kilpailukauden jälkeen pelaajilla on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia panostaa fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen. Kilpailukauteen valmistavalla kaudella yleensä harjoitetaan ensin yksilöiden heikkouksia, ja mahdollisesti pyritään hankkimaan lihasmassaa. Lajiharjoittelun väheneminen myös mahdollistaa suuremman kestävyysharjoittelun toteuttamisen. Kilpailukauden lähestyessä lajiharjoitusten määrää lisätään ja fysiikkaharjoittelussa keskitytään lähinnä voima- ja nopeusominaisuuksien kehittämiseen. Häkkinen (1988) esitti tutkimuksessaan koripalloilijoiden voimantuotto-ominaisuuksien jopa laskevan kilpailukauden aikana, joten näiden ominaisuuksien harjoittelu pitää jatkua lajiharjoitusten ohella läpi kilpailukauden.
Kuntotestit. Kuntotestit yleensä ajoitetaan kilpailukauden ulkopuolelle. Koripallossa tyypillisimpiä kuntotestejä ovat hyppy-, nopeus-, ketteryys- ja kestävyystestit. Hyppytesteissä useimmiten pyritään määrittämään vertikaalista nousukorkeutta tai ulottuvuutta, nopeus- ja ketteryystesteillä (valokennot ja T-Drill -testi yleisimmät) nopeutta ja suunnanmuutoksia, sekä kestävyystesteillä anaerobista ja aerobista kestävyyttä. Yksi yleisimmistä kestävyystesteistä koripalloilijoille on ”piip-testi” (mm. Castagna ym. 2008; Köklü ym. 2011; Alemdaroğlu 2012; Mačković ym. 2012; Pojskić ym. 2015).
Ravitsemus. Ravitsemukselliset tekijät ovat koripalloilijoilla varsin vastaavat kuin muillakin palloilulajien edustajilla. Ylimääräisestä rasvasta ei ole hyötyä lajissa, jossa liikutetaan omaa kehoa, mutta suuret muutokset kehonkoostumuksessa voivat haitata suorituskykyä ja harjoittelua. Näin ollen kilpailukaudella ei ravitsemuksen suhteen yleensä tehdä suuria muutoksia, vaan pyritään ylläpitämään terveyttä ja suorituskykyä. Koripalloilijoiden tulisi saada päivittäin ravinnosta 35-55kcal/kg, josta proteiinin
prosentuaalisen osuuden tulisi olla 15-25%, hiilihydraattien 50-60% ja rasvojen 20-30% (Mero ym. 2016, 177). Myös erikoisravinteista voi olla hyötyä huippu-urheilijalle.
Palautumismenetelmät. Palautuminen voidaan jakaa harjoituksen sisäiseen palautumiseen, harjoituksen/kilpailun jälkeiseen palautumiseen, sekä harjoitusten ja kilpailujen väliseen palautumiseen pitkällä aikavälillä. Aktiivisina palautumismenetelminä usein hyödynnetään kevyttä aerobista liikuntaa, sekä joissain tapauksissa kevyttä aktiivista venyttelyä. Riittävä uni (>7-8h) edesauttaa palautumista ja terveyttä. Varsin yleisiä palautumismenetelmiä ovat myös hieronta, sekä kuuma- ja kylmähoidot.
Koripallo Suomessa. Koripallon tilanne Suomessa on tällä hetkellä parempi kuin koskaan. Tämän osittain selittää miesten maajoukkueen erinomainen suoriutuminen kansainvälisillä kentillä (EM2011, EM2013, MM2014 & EM2015). Nykyisen menestymisen on kuitenkin mahdollistanut jo pitkään oikein toteutettu harjoittelu juniorikoripalloilijoilla. Koripallo on lisäksi suuresti kasvussa, sillä esimerkiksi kaudella 2015 - 2016 koripallolisenssin hankkikin yli 18000 harrastajaa, mikä on uusi ennätys suomalaiselle koripallolle (basket.fi). Lisäksi lajiin ja sen valmennukseen panostetaan entistä enemmän, mikä lupaa varsin positiivista tulevaisuutta lajille Suomessa.
Koripalloammattilaisen valmennuksen ohjelmointi. Koripalloammattilaisen valmennuksen ohjelmoinnissa tulee valmentajan huomioida sekä lyhyen että pitkän aikavälin harjoitukselliset tavoitteet ja niitä tukevat menetelmät. Harjoitusten määrät pysyvät varsin korkeina ympäri vuoden lajin monipuolisten vaatimusten vuoksi, mutta harjoitusten sisältö saattaa muuttua suurestikin. Fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen panostetaan enemmän kilpailukauden ulkopuolella, ja teknisiin sekä taktisiin ominaisuuksiin kilpailukauden aikana. Harjoittelu sisältää ympäri vuoden paljon ketteryys- ja plyometriaharjoitteita, sekä jonkin verran voima- ja kestävyysharjoittelua. Tekniikkaharjoittelu on myös olennainen osa koripalloammattilaisen harjoittelua ympäri vuoden. Harjoittelua tuetaan seurantatesteillä, laadukkaalla ravinnolla ja palautumismenetelmillä. | |
