Tutkimuksessa tarkastellaan musiikkia ironisen kulutuksen viitekehyksessä. Lähtökohtana on ajatus ironisesta kuuntelutyylistä, jonka taustalla on Ien Angin (1985) Dallas-televisiosarjan katsojia käsittelevässä tutkimuksessaan esittämä ironinen katseluasenne. Ang tarkoittaa tällä television katselutapaa, jolla ”huonoksi” koetun ohjelman seuraaminen muutetaan nautinnolliseksi kokemukseksi tekemällä siitä pilkan kohde ja näin kääntämällä sen merkitys päinvastaiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka tällainen ironisen vastaanoton ajatus sopii ”huonoksi” koetun musiikin kuuntelemisen jäsentämiseen ja minkälaisia näkemyksiä kuuntelijoilla itsellään on sitä kohtaan. Koettu ”huonous” ymmärretään tutkimuksessa distinktioteorian pohjalta symbolisten rajojen kautta, jolloin sitä jäsennetään legitiimiyden ajatuksella. Ironinen kuuntelutyyli sijoitetaan tutkimuksessa laajemman kulttuurisen ironiakeskustelun yhteyteen. Ironia muotoillaan tämän pohjalta yhdeksi postmodernin maailman k
annalta keskeiseksi sensibiliteetiksi, kokemisen ja toiminnan tavaksi, sekä itsessään keskustelun aiheeksi. Ironiaa lähestytään yksiselitteisen määrittelyn sijasta Linda Hutcheonin (1995) esityksen mukaisesti monifunktionaalisena ilmiönä. Ironista kuuntelutyyliä tarkastellaan internetin keskustelupalstoilta kootun aineiston kautta. Aineisto jaetaan kahtia omakohtaisiin kuvauksiin huonoksi koetun musiikin kuuntelemisesta ja ironista suosimista koskevaan keskusteluun. Omakohtaisia kuvauksia analysoidaan tukeutuen McCoyn & Scarborough'n (2014) esittämiin kolmeen normatiivisen ristiriidan ratkaisuun käytettyyn katselutyyliin. Ironista suosimista koskevaa keskustelua analysoidaan aineistolähtöisesti kulttuurisen ironiakeskustelun pohjalta. Tutkimuksen tuloksina esitetään neljä kuvausta ”huonoksi” koetun musiikin kuuntelutyyleistä sekä kolme ideaalityyppistä kuvausta ironista kuuntelua koskevista käsityksistä. Kuuntelutyylien osalta esitetään McCoyn & Scarborough'n (2014) tutkimuksen katselutyylien mukaiset ironinen kuuntelutyyli ja Camp-sensibiliteetti. Näiden lisäksi kahdeksi muuksi kuuntelutyyliksi ehdotetaan epälegitiimiyden asiantuntevaa tiedostamista ja ambivalenttia kuuntelua. Ironista suosimista koskevat käsitykset nimetään hipster-ironiaksi, defenssi-ironiaksi ja teoksen tarkoitettua vastaanottoa tietoisesti vastustavaksi tulkinnaksi. Tutkimuksen toivotaan tarjoavan näkökulmia paitsi toistaiseksi vähemmälle huomiolle jääneisiin musiikkikulttuurin ilmiöihin, myös yleisemmin musiikin kuuntelun ja kokemisen tarkasteluun.
...
