Tässä opinnäytteessä tutkittiin romanttisten vihjeiden vaikutusta miesmuusikoiden improvisaatioiden luovuuteen. Tarkoituksena oli selvittää, olisiko ”muusaefektiä”, eli muusien vaikutusta muusikoiden luovuuteen havaittavissa kokeellisesti. Samalla oli tarkoitus selvittää musiikin funktiota seksuaalivalinnan seurauksensa kehittyneenä soidinmenona. Empiirinen osuus perustui paljolti aiempaan tutkimukseen, jossa oltiin havaittu romanttisten vihjeiden vaikuttavan kirjalliseen luovuuteen seksuaalivalintateorian ennustamalla tavalla, ja tutkimus pyrki laajentamaan tätä ideaa musiikilliseen improvisaatioon.
Tutkimukseen osallistui 36 miespuolista koehenkilöä. Jokainen koehenkilö soitti yhden harjoitusimprovisaation, kaksi puistokuvaan pohjautuvaa improvisaatiota ja kaksi avaruuskuvaan pohjautuvaa improvisaatiota. Altistusryhmässä soitettiin lisäksi kaksi romanttiseen kuvaan pohjautuvaa improvisaatiota (kuvia puoleensavetäviksi arvioiduista naisista) ja kontrolliryhmässä soitettiin kaksi a
avikkokuvaan pohjaavaa improvisaatiota. Altistus- tai kontrollikuvat sijoittuivat järjestyksellisesti muiden kuvaparien väliin niin, että pystyttiin tarkastelemaan altistus- ja kontrollikuvien vaikutusta muiden kuvaparien pohjalta soitettujen improvisaatioiden sisällön muutokseen. Tutkimuskysymyksenä oli, eroavatko altistus- ja kontrolliryhmä siinä, kuinka paljon heidän soittamilleen improvisaatioille annetut pisteet muuttuvat altistus- tai kontrollivihjeen vaikutuksesta. Soitetut improvisaatiot arvosteli 4 naishenkilöä, asteikolla 1-9, attribuuteilla technically proficient, creative, entertaining, charming ja expressive.
Altistus- ja kontrolliryhmien välillä oli eroa vain charming-attribuutin ja avaruuskuvaparin pohjalta soitettujen improvisaatioden osalta (F = 4,569, p = 0,04). Romanttinen vihje sai siis muusikot improvisoimaan hurmaavammin, ja ero oli merkitsevä verrattuna kontrolliryhmään. Sen sijaan muiden attribuuttien osalta merkitsevyyttä ei löytynyt, joskin expressive-attribuutin ja avaruuskuvaparin osalta tulos oli lähes merkitsevä (F = 3,720, p = 0,06). Jokaiselle soitetulle kappaleelle muodostettiin myös ”luovuusindeksi” yhdistämällä eri attribuuteista saadut pisteet. Tämän jälkeen tarkasteltiin taas eroa altistus- ja kontrolliryhmien välillä, mutta merkitsevää tulosta ei saatu.
Teoreettinen näkökulma oli pääosin evoluutiopsykologinen, mutta tuloksia ja teoriaa tarkasteltiin myös mm. luovuustutkimuksen, kulttuurintutkimuksen, sekä neuropsykologian valossa. Tutkimus ei antanut juurikaan tukea ”muusaefektin” olemassaololle tai musiikin soidinmenohypoteesille., joskin romanttinen vihje sai koehenkilöt soittamaan yhdessä tapauksessa ”hurmaavasti”. Toisaalta otoskoko oli pienehkö, mikä voi olla osasyynä sille, että efektiä ei juurikaan havaittu. Tulokset antoivat kuitenkin jossain määrin aihetta jatkotutkimukselle, sillä tulokset eivät olleet kovinkaan kaukana tilastollisesti merkitsevästä, ja tulosten suunta oli pääosin se, että altistusryhmän soittamien kappaleiden pisteet kasvoivat, kun taas kontrolliryhmässä pisteet laskivat.
...
