Lahden taidemuseo perustettiin Viipurin taidemuseosta saatujen teosten ympärille vuonna 1950. Taidemuseo sijoitettiin väliaikaisesti teknillisen virastotalon kuudenteen kerrokseen. Kaupunkiin oli suunnitteilla kulttuurilaitosten yhteisrakennus, jonka yhteyteen myös taidemuseo ajateltiin sijoittaa. Yhteishanke jäi toteutumatta ja taidemuseon väliaikaiseksi tarkoitetusta sijainnista tulikin pitkäaikainen. Useat toimijat ovat ponnistelleet taidemuseon tilarealiteettien parantamiseksi. Lahden taidemuseorakennushanke on paikallisessa kontekstissa poikkeuksellisen pitkäaikainen ratkaisematon kulttuuripoliittinen hanke. Taidemuseon pysyväluontoinen tilaratkaisu on edelleen vuonna 2016 auki. Taidemuseon tilaongelmiin on esitetty ratkaisuksi taidemuseon uudisrakennuksen lisäksi myös esimerkiksi taidemuseotoiminnan sijoittamista vuokratiloihin jo olemassa oleviin rakennuksiin. Tässä tutkimuksessa analysoidaan Lahden museo- ja taidelautakunnan taidemuseon uudisrakennukseen liittyvää retoriikkaa
ja sen kehittymistä vuosina 1950–1982. Museo- ja taidelautakunnan argumentaatiota tutkitaan esimerkkinä suomalaisesta kunnallisesta kulttuuripolitiikasta ja taidemuseohistoriasta. Analyysi perustuu metodisesti Jukka Törrösen pysäytetyn kertomuksen makrorakenteen ja Chaïm Perlemanin retoriikan teorioihin.
Museo- ja taidelautakunnan taidemuseon uudisrakennushankepuhunta jakautuu neljään historialliseen kauteen; Kartano-hankekauteen, Mukkula-hankekauteen, taidekeskushankekauteen ja kulttuurikeskushankekauteen. Museo- ja taidelautakunnan argumentaatio oli aktiivisinta, runsainta ja monipuolisinta Kartano-hankekaudella, jolloin lautakunta oli hankkeen ensisijainen esittäjä ja edistäjä. Mukkula-hankekausi sai alkunsa lautakunnan ulkopuolisen kulttuuripoliittisen toimijan aloituksesta. Lautakunnan retoriikka Mukkula-hankekaudella erosi kaikista muista kausista siinä, että lautakunta reagoi esityksiin pelkästään torjuen ne. Taidekeskus- ja kultttuurikeskushankekausilla lautakunnan roolina oli kehittää taidemuseorakennushanketta yhteistyössä muiden aloitteellisten toimijoiden kanssa.
Analysoidessani museo- ja taidelautakunnan taidemuseorakennuspuhuntaa havaitsin viisi näkökulmaa, joiden avulla lautakunta pyrki motivoimaan esitystensä vastaanottajaa esittämänsä toiminta-ohjelman toteuttamiseen. Nämä motivointinäkökulmat ovat: museonäkökulma, kaupunkisuunnittelunäkökulma, Lahden imago -näkökulma, kansallisen kulttuuripääoman näkökulma ja taloudellisen kannattavuuden näkökulma. Museo- ja taidelautakunta hyödyntää taidemuseon uudisrakennuspuheessa monia retorisia tehokeinoja, esimerkiksi runsasta sidosryhmien ja toiston käyttöä. Lautakunnan argumentaatio kehittyi monipuolisesta toteavammaksi ja kontrolloidutummaksi lähestyttäessä 1980-lukua. Museo- ja taidelautakunnan toimintakauden päättyessä 1982 taidemuseorakennukselle oli saatu varattua tontti Paavolan kaupunginosaan suunnitellusta kulttuurikeskuksesta.
...
