Luokanopettajien näkemyksiä toiminnallisista oppimisympäristöistä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää luokanopettajien näkemyksiä ja käsityksiä siitä, mitkä tekijät luokanopettajan työssä tukevat ja mitkä estävät toiminnallisten opetusmenetelmien käyttöä eri oppimisympäristöissä. Toiminnalliseen opetukseen liittyviä tekijöitä selvitettiin tutkimuksessa fyysisen, sosiaalisen sekä pedagogisen oppimisympäristö -käsitteiden avulla. Tutkimuksen aineisto kerättiin laadullisella kyselylomakkeella vuodenvaihteessa 2015–2016. Tutkimukseen osallistui 31 luokanopettajaa eri puolelta Suomea. Aineiston analyysimenetelmänä toimi teoriaohjaava sisällönanalyysi. Analysoinnin pohjalta muodostui kolme toiminnalliseen opetukseen liittyvää pääkategoriaa: koulurakennus ja -ympäristö toiminnallisuuden kenttänä, koulun sisäinen yhteistyö ja vuorovaikutus sekä opettajan rooli toiminnallisuuden toteuttajana.
Tutkimus osoitti, että opettajan pedagoginen osaaminen koettiin useimmin toiminnallisuutta tukevaksi tekijäksi. Toiminnallisuutta estävänä tekijänä koettiin useimmin ryhmän jäsenten roolit toiminnallisessa oppimisessa eli oppilaiden taidot, opettajan rooli ja ryhmäkokoon liittyvät tekijät. Tutkimuksen perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että opettajan pedagoginen osaaminen ja positiiviset soisaaliset suhteet luokan sisällä tukevat toiminnallisen opetuksen onnistumista.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet käytännössä : oppimiskäsityksen ja yleisten tavoitteiden soveltaminen musiikin perusteiden opetukseen
Meriranta, Kirsi (2011)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka musiikin perusteiden opettajat ovat käsittäneet Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteiden 2002 vaikuttavan opetukseen ja miten he ovat ... -
Oppilaat ylös penkeistä! : oppilaiden ja opettajan kokemuksia toiminnallisista opetusmenetelmistä 9-luokan biologian oppitunneilla
Jetsu, Annamari (2017)Jetsu Annamari (2017). Oppilaat ylös penkeistä. Oppilaiden ja opettajan kokemuksia toiminnallisista opetusmenetelmistä 9-luokan biologian oppitunneilla. Jyväskylän yliopisto. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Liikuntapedagogiikan ... -
Toiminnallisuus ja leikin potentiaali peruskoulun alkuopetuksen musiikissa
Siltanen, Johannes (2023)Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen toiminnallisen oppimisen ja leikin merkitystä lapsen ja nuoren kehityksessä. Peilaan tutkimustietoa toiminnallisesta oppimisesta perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Keskityn ... -
Mennäänkö sohva-aulaan lukemaan? : tapaustutkimus toiminnallisen oppimisympäristön kehittämishankkeesta
Kiuru, Kimmo (2018)Kiuru, K. 2018. Mennäänkö sohva-aulaan lukemaan? Tapaustutkimus toiminnallisen oppimisympäristön kehittämishankkeesta. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikka pro gradu -tutkielma, 53 ... -
Uuden äärellä : kokemuksia toiminnallisista menetelmistä aikuisille suunnatuilla kielten alkeiskursseilla
Ranta-Ylitalo, Liisa (Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto; Kielikoulutuspolitiikan verkosto, 2020)Nykymaailmassa tarvitaan entistä monipuolisempaa kielitaitoa. Uuden kielen pariin voivat johdattaa harrastukset, ihmissuhteet, opinnot tai työelämään liittyvät tavoitteet. Tämä artikkeli käsittelee joitakin näkökulmia ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.