Sijoitetun lapsen sosiaaliset suhteet koulussa
Päivämäärä
2016Tutkimuksessa tarkasteltiin sijoitettujen lasten vuorovaikutussuhteita koulussa.
Tavoitteena oli selvittää, millainen on sijoitetun lapsen opettaja-oppilassuhde,
millaisia lapsen vertaissuhteet ovat lapsen, opettajan ja sijaisvanhemman
näkökulmasta sekä millaisia ovat eri tahojen tekemien arviointien yhteydet.
Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat mukana Pesäpuu ry:n toteuttamassa,
sijoitettujen lasten koulunkäynnin tukemiseen kehitetyssä SISUKAS -
interventioprojektissa, joten tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli myös selvittää
intervention aikana tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksen aineisto kerättiin
kyselylomakkeilla yhteensä 20 sijoitetulta 5–10-vuotiaalta lapselta, heidän
opettajiltaan ja sijaisvanhemmiltaan SISUKAS -projektin alkaessa 2013 ja
päättyessä 2015.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että sijoitetut lapset kokivat opettajaoppilassuhteensa
keskimäärin hyvin myönteisinä. Lisäksi lasten ja opettajien
arviot opettaja-oppilassuhteesta ja lapsen toveriongelmien määrästä olivat
hyvin samansuuntaiset erityisesti SISUKAS -projektin päättyessä: mitä
lämpimämmäksi opettaja koki suhteensa oppilaaseen, sitä myönteisemmäksi
myös lapsi arvioi suhteensa opettajaan. Lisäksi mitä enemmän lapsi arvioi
itsellään olevan toveriongelmia loppumittauksessa, sitä enemmän myös
opettaja raportoi lapsella olevan toveriongelmia. Tutkimuksen tulokset
osoittivat lisäksi, että niin opettajat, sijaisvanhemmat kuin lapset itsekin näkivät
lasten prososiaaliset taidot hyvin samalla tavalla: mitä paremmaksi lapsi arvioi
prososiaaliset taitonsa, sitä paremmaksi myös hänen opettajansa ja
sijaisvanhempansa arvioivat hänen taitonsa. Keskimäärin lasten
vuorovaikutussuhteissa ei tapahtunut muutoksia intervention kuluessa, mutta
lasten välillä oli suuria yksilöllisiä eroja. Opettaja-oppilassuhteen laadun
muutos intervention kuluessa oli hyvin yksilöllinen ja myös vertaissuhteissa
muutokset olivat erilaisia sekä jokaisen lapsen että jokaisen arvioijan kohdalla.
Sijoitettujen lasten sosiaaliset suhteet ja taidot tulee siis huomioida
moniulotteisesti. Jokainen sijoitettu lapsi on yksilö; hänellä on ainutlaatuinen
elämänpolku, joka vaikuttaa kehitykseen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Opettajalta saadun positiivisen palautteen ja työrauhan yhteys oppilaiden sosiaalisiin suhteisiin luokassa oppilaiden kokemana
Kauppinen, Ida (2021)Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää oppilaiden kokemusta opettajalta saadun käyttäytymiseen kohdistuvan positiivisen palautteen yhteyttä oppilaan vertaissuhteisiin ja opettaja-oppilassuhteisiin oppilaiden kokemana. ... -
Häiritsevän käyttäytymisen yhteys oppilaan sosiaalisiin suhteisiin 5. ja 6. luokalla
Vauhkonen, Eveliina (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin häiritsevän käyttäytymisen, sukupuolen sekä vanhempien koulutyölle antaman tuen yhteyttä oppilaan vertaissuhteisiin ja opettaja-oppilassuhteisiin, sekä niissä tapahtuviin muutoksiin 5. ... -
Sosiaaliset suhteet koulunkäynnissä vahvuutena ja haasteena - nuorten kokema sosiaalinen tuki kotona ja koulussa
Harju-Luukkainen, Heidi; Aunola, Kaisa; Vettenranta, Jouni (Suomen kasvatustieteellinen seura, 2018) -
From the shade into the sun : exploring pride and shame in students with special needs in Finnish VET
Ryökkynen, Sanna; Maunu, Antti; Pirttimaa, Raija; Kontu, Elina (Taylor & Francis, 2022)This paper reports on a study of the dynamics of social emotions and social bonds between students and class teachers by analysing the narratives of students receiving intensive special support in the Finnish vocational ... -
Indoor air problems and the perceived social climate in schools : A multilevel structural equation analysis
Finell, Eerika; Tolvanen, Asko; Haverinen-Shaughnessy, Ulla; Laaksonen, Seppo; Karvonen, Sakari; Sund, Reijo; Luopa, Pauliina; Pekkanen, Juha; Ståhl, Timo (Elsevier, 2018)Indoor air problems in schools appear to influence learning outcomes and absence rates. However, previous research has not investigated whether indoor air problems influence the social climate of schools. Therefore, we ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.