Lasten yksityisyys sosiaalisessa mediassa : tarkastelussa äitiysblogien julkaisut
Tutkimuksemme aiheena on lasten yksityisyyden toteutuminen suomalaisissa
äitiysblogeissa. Aikaisempaa tutkimusta on hyvin vähän, joten kaikki tutkimus
aiheesta on tarpeen. Tutkimuksemme on kvalitatiivinen, mutta hyödynnämme
kvantitatiivisia elementtejä aineistomme analyysissä. Analyysimenetelmänä
käytimme aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineistonamme on
kahdeksantoista blogijulkaisua, jotka on kerätty neljästä eri äitiysblogista. Valitut
julkaisut sisältävät tietoja ja/tai kuvamateriaalia varhaiskasvatusikäisistä
lapsista.
Aineistosta nousi esille kuusi lapsesta kertomisen teemaa: lapsen
henkilötiedot, lapsen kehityskaari, lapsen ajatukset, kerronta lapsen
näkökulmasta, lapsen yksityiselämä ja elinympäristö sekä lapsen kuvaileminen.
Eniten aineistossa kerrottiin lapsen yksityiselämästä ja/tai elinympäristöstä ja
toiseksi eniten aineistosta ilmeni lasten henkilötietoja. Tutkimustuloksemme
osoittavat, että lasten oikeutta yksityisyyteen loukattiin aineiston kaikissa
julkaisuissa, perustuen henkilötietojen esiintymiseen. Henkilötietojen avulla
lapsi voidaan tunnistaa helposti, mutta myös muita lapsesta kerrottuja asioita
yhdistämällä voidaan lapsen henkilöllisyys saada selville.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
”Et jos lapsi sanoo, et älä päivitä, niin älä päivitä.” : vanhempien ja lasten kokemuksia lasten tietojen jakamisesta sosiaalisessa mediassa
Kuikka, Juho; Morozova, Elizaveta (2018)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa, minkälaisia kokemuksia vanhemmilla ja lapsilla on lasta koskevista julkaisuista sosiaalisessa mediassa. Lisäksi selvitimme, miten vanhemmat perustelevat lapsistaan tekemiään ... -
Syyt yksityisyydestä luopumiseen sosiaalisessa mediassa : hyödyt ja haitat
Myntti, Aleksi (2018)Tämän tutkielma tutkii syitä siihen, miksi sosiaalisen median palvelun käyttäjä luopuu yksityisyydestään julkaisemalla omia henkilökohtaisia tietojaan muun muassa palveluntarjoajan analysoitavaksi ja muiden käyttäjien ... -
Kohdennetun mainonnan ongelmat sosiaalisessa mediassa
Hirvonen, Heikki (2019)Tässä tutkimuksessa käsitellään kohdennettua mainontaa, käyden ensin läpi teoriaa kohdennettuun mainontaan liittyen, ja sen jälkeen pohtien siitä seuraavia ongelmia. Tarkastelua tehdään erityisesti sosiaalisen median ... -
Kohdennetun mainonnan ongelmat sosiaalisessa mediassa
Hirvonen, Heikki (2019)Tässä tutkimuksessa käsitellään kohdennettua mainontaa, käyden ensin läpi teoriaa kohdennettuun mainontaan liittyen, ja sen jälkeen pohtien siitä seuraavia ongelmia. Tarkastelua tehdään erityisesti sosiaalisen median ... -
Arkielämän roolit sosiaalisessa mediassa : etu- ja takanäyttämö suomalaisissa lifestyle- ja perhevlogeissa
Kokko, Minna (2021)Sosiaalisen median sisällöntuottajien yksityisyydestä ja yksityisyyden suojaamisen keinoista on tutkimusta vielä varsin vähän. Tutkimukseni tarkoitus on valottaa tätä tutkimukselliseen marginaaliin jäänyttä ilmiötä. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.