Keskisuomalaisen ravintola-alan yrityksen työhyvinvoinnin seurantatutkimus 2014 : työhyvinvoinnin kartoittaminen ja seuranta voimavaralähtöisesti
Tutkimuksessa selvitettiin ravintola-, kahvila- ja juhlapalveluja tarjoavan
organisaation työhyvinvoinnin tilannetta syksyllä 2014. Tavoitteena oli
kartoittaa kohdeorganisaation työhyvinvoinnin nykytilanne, ja tehdä seurantaa
vuoden 2012 tuloksiin verraten, sekä esittää kehittämistoimenpiteitä
työhyvinvoinnin edistämiseksi. Case tutkimuksen aineisto kerättiin vuonna
2012 tehdyn kyselylomakkeen avulla, joka muokattiin vastaamaan
nykytilannetta. Aineisto analysoitiin summamuuttujien avulla, joita
muodostettiin yhdeksän kappaletta. Summamuuttujat mahdollistivat aineiston
laajemman sekä tarkemman analysoinnin, koska jokaista kyselyn väittämää ei
tarvinnut tällöin käsitellä erikseen.
Työn teoreettisena viitekehyksenä käytettiin positiivisen psykologian
alle kuuluvaa työn voimavarojen ja vaatimusten mallia. Mallin avulla
kartoitettiin kohdeorganisaation voimavaroja ja tuotiin esille myös
vaatimuksia. Saatujen tutkimustulosten mukaan tulokset ovat laskeneet
kahden vuoden jälkeen lähes kaikkien osa-alueiden kohdalla.
Kohdeorganisaation työhyvinvointi on kuitenkin syksyllä 2014
kokonaisuudessaan hyvällä tasolla. Kehittämistoimenpiteet voivat olla
paikallaan joidenkin osa-alueiden kohdalla, jotta voimavaroja saadaan
vahvistettua ja vaatimusten vaikutuksia vähennettyä. Tutkimuksessa
nousseita vahvoja voimavaroja olivat mm. henkilöstön hyvä fyysinen työkyky
ja työtyytyväisyyden kokemukset työn imun tulosten perusteella. Työn
vaatimuksina nousi esiin mm. tiedonkulkuun ja esimiestyöskentelyyn liittyviä
asioita.
Tutkimuksessa esille tulleita tuloksia voidaan hyödyntää
kohdeorganisaatiossa tehtävässä työhyvinvoinnin kehittämistyössä. Työn
lopussa pohditaan mm. johtamis- ja esimiestyöskentelyn kehittämistä ja
viemistä ihmisten johtamisen suuntaan, sekä tiedonkulun kehittämistä
selkeämmäksi. Lisäksi toimenpiteiksi ehdotetaan mentorointia, työnkiertoa ja
bensmarkkausta, sekä nostetaan esiin työyhteisötaitojen merkitys
työyhteisössä.
...
The work well-being status of a restaurant, café and catering services business was surveyed during the fall of 2014.
The goal was to explore the current state of the target organization's work well-being and do a follow-up compared to year 2012's results. Additionally, suggestions for improvement would be offered.
The material for this case survey was gathered using the updated version of the questionnaire form from 2012.
A total of nine variables were formed and used to analyze the material.
The sum of the variables made it possible to analyze everything more broadly and extensively because each statement did not have to be evaluated individually.
The 'positive psychology, work capabilities and requirements model' was used as the theoretical framework.
The model was used to identify the needs and survey the resources of the target organization.
Based on the research, the positive outcomes have dropped between 2012 and 2014 in almost every sector. In its entirety, the target organization's work well-being is still at a good level in fall, 2014, however.
In some sectors, the development measures might be in place to strengthen resources and reduce effects of demands.
Based on the work engagement results, the survey pointed out that participants are in good physical condition and workplace satisfaction was good.
At the same time, the survey pointed out some challenges with managerial work and the flow of information.
The survey results can be capitalized upon to develop the work well-being in the target organization.
The survey results offer up the following topics for discussion: how to develop leadership and management work; how to use the survey results for management of employees; how to make the flow of information more explicit within the organization.
Mentoring, job rotation and benchmarking are suggested as possible tactics.
The value of work community skills also arises as a concept.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Keskisuomalaisen ravintola-alan yrityksen työhyvinvoinnin seurantatutkimus
Hulkkonen, Päivi (2013) -
Maahanmuuttajan toimijuuden kielellinen rakentuminen ja kielenoppimisen mahdollisuudet ravintola-alan työssä
Ratia, Anna-Maria (2017)Tutkimus tarkastelee, miten maahanmuuttajan toimijuus rakentuu ravintola-alan työssä ja millaisia kielenoppimisen mahdollisuuksia ravintola-ala tarjoaa. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, joka on toteutettu etnografisella ... -
Oppimisen ja hyvinvoinnin tasapaino poliisin ennalta estävässä toiminnassa – näkökulmana työn vaatimukset ja voimavarat
Annala, Janina; Shemeikka, Marika (2024)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella ennalta estävän toiminnan poliisien työssä oppimista ja työhyvinvointia heidän mainitsemiensa työn vaatimusten ja voimavarojen kautta. Työssä oppimisen on arvioitu vaikuttavan ... -
Työn vaatimusten, voimavarojen ja johtamisrakenteiden yhteys päiväkodin johtajien kokemaan työhyvinvointiin
Nurhonena, Linda; Sahab, Mari; Fonsén, Elina; Paananen, Maiju (Suomen varhaiskasvatus, 2024)The article examines the individual, work environment and organizational factors associated with the work-related well-being of early childhood education (ECE) centre leaders. It approaches work-related well-being from the ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.