Presentation of culture and pragmatic knowledge in a Finnish secondary school EFL textbook
Kulttuurin opettamisen on yleisesti katsottu olevan tärkeä osa kielen opettamista, mutta englannin kielen aseman muutos globaaliksi lingua francaksi on tuonut uusia haasteita kielen ja kulttuurin opetukseen. Viime vuosikymmeninä monet tutkijat ovatkin ehdottaneet siirtymistä englannin opettamiseen kansainvälisenä kielenä, jolloin opetuksen tavoitteena on oppijan kulttuurienvälisen kompetenssin parantaminen. Tällöin erityisesti kulttuurienvälinen pragmatiikka sekä kulttuurinen tietoisuus ovat suuressa roolissa. Vaikka kulttuuriselle monimuotoisuudelle olisi tekstikirjamateriaaleissa kysyntää, tutkimukset ovat osoittaneet, että kulttuurit, joissa englantia puhutaan pääasiallisena kielenä, eritoten brittiläinen ja yhdysvaltalainen kulttuuri, hallitsevat edelleen oppimateriaaleja. Tekstikirjat eivät myöskään usein tarjoa materiaalia kulttuurienvälisen pragmatiikan opetukseen. Tämän tutkielman päämääränä on tarkastella eri kulttuurien esiintyvyyttä sekä pragmaattisen tiedon esittelyä Suomen yleisimmin käytetyssä yhdeksännen luokan englannin kielen oppikirjassa. Tutkimuksessa tarkastellaan mitä, missä määrin ja miten eri kulttuureita esitetään, sekä missä määrin ja miten oppikirjassa esitetään kulttuurienvälisen pragmatiikan strategioita.
Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla yläkoulun englannin oppikirjaa Spotlight 9 sisältöanalyysin avulla, käyttäen sekä laadullisia että määrällisiä metodeita. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikka eri kulttuureita on esitelty oppikirjassa verrattain paljon, brittiläinen ja yhdysvaltalainen kulttuuri olivat aineistossa selvästi näkyvimpiä. Lisäksi tulokset osoittivat, että aineistossa ei esitelty kulttuurienvälisen pragmatiikan strategioita, vaan pragmaattinen tieto keskittyi lähinnä kulttuurisidonnaisten kohteliaisuusnormien esittelyyn. Vaikka tutkimuksen aineistona oli vain yksi kirja, voidaan tulosten perusteella ehdottaa oppikirjojen suunnittelijoille kulttuurisen sekä pragmaattisen materiaalin monipuolistamista. Lisäksi ehdotetaan jatkotutkimuksen tekemistä kulttuurin sekä kulttuurienvälisen pragmatiikan opettamisen toteutumisesta yläkoulussa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Presentation of English-speaking cultures : upper secondary school textbooks of English in the 1980s and in the 2010s
Lindström, Saara (2012)Englanti on yksi maailman levinneimmistä kielistä ja sitä puhutaan sekä äidinkielenä että vielä useammin toisena tai vieraana kielenä. Tämän moninaisuuden vuoksi on myös monia englanninkielisiä kulttuureja. Näistä tunnetuimpia ... -
Grammar instruction in Finnish upper secondary school EFL textbooks
Vornanen, Riina (2016)Kieliopin opettaminen on aina ollut iso osa kielten opetusta ja nykyäänkin kielioppi nähdään osana laajempaa kommunikatiivista kompetenssia. Näkemyksiä siitä, kuinka kielioppia tulisi opettaa on runsaasti, mutta nykyään ... -
Presentation of the English passive in four Finnish upper secondary school EFL textbooks
Hietala, Janne (2013)Kieliopin opettaminen on alusta alkaen ollut keskeinen osa nykyaikaista vieraiden kielten opetusta. Mielipiteitä siitä, kuinka kielioppi määritellään, kuinka sitä tulee opettaa ja onko sen opettaminen ylipäätään tarpeen, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.