Presentation of English-speaking cultures : upper secondary school textbooks of English in the 1980s and in the 2010s
Englanti on yksi maailman levinneimmistä kielistä ja sitä puhutaan sekä äidinkielenä että vielä useammin toisena tai vieraana kielenä. Tämän moninaisuuden vuoksi on myös monia englanninkielisiä kulttuureja. Näistä tunnetuimpia ovat brittiläinen ja pohjoisamerikkalainen kulttuuri, jotka ovat myös hyvin esillä jokapäiväisessä elämässämme muun muassa television ja musiikin kautta. Tekstikirjoilla on tärkeä osa kielten opetuksessa ja niiden olisi hyvä heijastaa kohdekielten ja -kulttuurien todellista tilannetta maailmalla.
Aikaisemmat tutkimukset kulttuurista kielten opetuksessa ovat nostaneet esille joitakin puutteita tekstikirjoissa. Ensinnäkin kirjat sisältävät usein stereotypioita, ja toiseksi niissä keskitytään enemmän maiden ominaisuuksiin kuin erilaisiin ihmisiin. Suomalaiskontekstissa tekstikirjat ovat usein hyvin brittiläis- ja pohjoisamerikkalaispainotteisia. Tutkielman tavoite on pohtia, miten kulttuurien käsittely tekstikirjoissa on muuttunut 1980-luvulta 2010-luvulle.
Tutkielmassa tutkittiin kolmea tekstikirjasarjaa. Action-sarja kuvaa tilannetta 1980-luvun alkupuolella, Guys 'n gals- sarja 1980-luvun lopulla ja ProFiles-sarja 2010-luvulla. Kustakin sarjasta tarkasteltiin kahta kirjaa, yhtä yhteiskuntakurssista ja toista kulttuurikurssista.
Tulokset osoittavat, että brittiläistä ja pohjoisamerikkalaista kulttuuria painotetaan yhä kaikissa tutkituissa kirjoissa, vaikka toisessa ProFiles-sarjan kurssissa nähdään kehitystä monipuolisempaan suuntaan. Lisäksi voidaan todeta, että stereotypioita esiintyi. Ne olivat kuitenkin yleisempiä 1980-luvun kirjasarjoissa, kun taas ProFiles onnistui välttämään niitä paremmin. Toinen merkittävä ero kirjojen välillä on se, että vanhemmissa kirjoissa on enemmän informatiivisia lukuja, jotka keskittyvät esimerkiksi johonkin maahan, kun taas ProFiles-sarjassa aiheet ovat yleisempiä, kuten etiikka tai mainostaminen.
Tutkimuksen otanta oli suhteellisen pieni, joten jotta saataisiin laajempi kuva muutoksista, olisi tutkimukseen sisällytettävä useampia kokonaisia kirjasarjoja. Saadut tulokset kuitenkin osoittavat, että uudemmissakin tekstikirjoissa on parantamisen varaa. Tulevaisuudessa kirjantekijät voisivat kiinnittää enemmän huomiota eri kulttuureiden esittämiseen, koska opiskelijat tuntevat jo ennestään Isoa-Britanniaa ja Yhdysvaltoja. Sen sijaan tuntemattomampia kulttuureja olisi hyvä painottaa enemmän, koska ne eivät ole paljon esillä koulun ulkopuolellakaan. Näin pystyttäisiin esittelemään kulttuurien monipuolisuutta ja sitä kautta lisäämään suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden ymmärtämistä, jotka ovat nykymaailmassa tärkeitä taitoja ja lisäksi opetussunnitelman tavoitteita.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Presentation of culture and pragmatic knowledge in a Finnish secondary school EFL textbook
Karhunen, Roosa (2016)Kulttuurin opettamisen on yleisesti katsottu olevan tärkeä osa kielen opettamista, mutta englannin kielen aseman muutos globaaliksi lingua francaksi on tuonut uusia haasteita kielen ja kulttuurin opetukseen. Viime ... -
Culture and kultur - what is the difference, or is there any? : a comparative analysis of cultural content in English and Swedish textbook series for upper secondary school
Lamponen, Susanna (2012)Vieraiden kielten opettaminen on vuosikymmenten myötä muuttunut yhä kommunikatiivisempaan suuntaan ja oppimisteorioissa on alettu kritisoimaan kielioppikeskeisyyttä, minkä myötä kielten opetuksen keskiöön on jo vuosien ... -
Presentation of Intercultural Competence in English Language Textbooks : The Case of a Private Language School in Iran
Edalati Kian, Zahra (Academic Star Publishing Company, 2016)As the objective of learning a foreign language is now defined in terms of intercultural competence, all aspects of an English as a foreign language (EFL) program are expected to be geared towards cultivating interculturality. ...