Paholaisnimistö vanhassa kirjasuomessa

Abstract

Tutkimusaiheena tässä tutkielmassa on vanhassa kirjasuomessa esiintyvä paholaisnimistö. Aihe on perusteltu, sillä vanhan kirjasuomen aikakauden paholaisnimistöä ei ole tutkittu aikaisemmin. Tutkimus selvitti, millaisten vaiheiden kautta kaksi ensimmäistä suomenkielistä Uutta testamenttia on käännetty ja miten paholaista on nimitetty näissä teksteissä.

Ensimmäinen Uusi testamentti on Mikael Agricolan kääntämä, ja se on julkaistu vuonna 1548. Toinen teoksista on eri vaiheiden jälkeen painettu vuonna 1642, ja sen viimeistelystä vastasi Eskil Petraeuksen johtama käännöskomitea. Käännöshistoriaa esitellään ennen tutkimuksen varsinaista nimistöosuutta, koska käännöshistorian tuntemus selittää osittain nimistön muutoksia, niin sisällöllisiä kuin ulkoasullisiakin.

Paholaisnimistöstä tarkastellaan nimien ja nimitysten kokonaismäärän sekä esiintymistiheyden muutosta. Lisäksi tutkitaan nimien ja nimitysten merkityksien ja kirjoitusasun mahdollisia muutoksia näiden kahden Uuden testamentin välillä. Frekventimpien nimien ja nimitysten etymologia, eli alkuperä, esitetään.

Nimistöntutkimuksen teoriataustan ohella työssä on käytetty korpuslingvististä tutkimustapaa. Se on tuore näkökulma vanhan kirjasuomen tutkimukseen. Alkuperäinen tekstiaineisto seulottiin läpi lukemalla siitä kattava otos. Näin onnistuttiin keräämään laaja näyte teosten paholaisnimistöstä. Seuraavassa työvaiheessa näitä niminäytteitä käytettiin hakusanoina, kun teoksiin kohdistettiin korpushakuja kokonaiskuvan muodostamiseksi nimistöstä.

Lopputuloksina esitetään, että Mikael Agricolan uraauurtavaa työtä seurasi monipolvinen ja osittain nykytutkimukselle vaiheiltaan epäselvä Biblian käännöstyö, jossa suomen kirjakieltä uudistettiin huomattavasti. Sen vaikutuksesta muun muassa nimien kirjoitusasut muuttuivat yhdenmukaisemmiksi. Korpushakujen tulokset antavat tarkan kuvan nimistöstä ja sen ominaisuuksista. Frekventein paholaisnimi on pakanallisesta ukkosenjumalasta johdettu Perkele, ja sen käyttö ulottuu useampiin osiin näissä teoksissa kuin minkään muun paholaisnimen. Nimi ei esiinny alkuperäistekstissä, joten se on tullut käännöksiin suomen kielestä. Tämä voi viitata nimen hyvinkin merkittävään asemaan. Jatkotutkimuksen avulla voidaan selvittää, onko samanlaista pakanallisten nimien varhaisiin uskonnollisiin teksteihin kulkeutumista tapahtunut myös suomen sukulaiskielissä.