Viestinnän rooli hanketulosten levittämisessä ja valtavirtaistamisessa : innovaatioprosessista ekosysteemiin
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on saada lisää tietoa viestinnän merkityksestä julkisen sektorin innovaatioiden jalkauttamisesta sekä antaa viestintälähtöistä näkökulmaa tulosten juurruttamiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan hanketulosten levittämistä ja valtavirtaistamista innovaation implementointiprosessina sekä viestinnän roolia levittämisessä ja valtavirtaistamisessa. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisena prosessina hankkeet näkevät levittämisen ja valtavirtaistamisen? 2) Mitkä tekijät ohjaavat hankeinnovaatioiden jalkauttamista julkisella sektorilla? 3) Mikä on viestinnän rooli levittämis- ja valtavirtaistamisprosessissa? Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa tehtiin teemahaastattelu kuuden eurooppalaisen Equal-yhteisöaloitteen hankkeen edustajalle. Equal-aloitteessa tarkoituksena oli kehittää innovatiivisia ratkaisuja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisen edistämiseksi sekä syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Levittäminen on tutkimuksen mukaan lähinnä tiedottamista hankkeen tuloksista. Valtavirtaistaminen taas on prosessi, joka alkaa jo yhteistyökumppaneiden valinnasta. Onnistuminen edellyttää merkitysten jakamista, yhteisen kielen löytymistä ja dialogia. Innovaatioon implementointiin vaikuttavat innovaation (ulkoiset) puitteet kuten poliittinen tahto ja rahoitus, sisäinen innovaatioympäristö kuten asennoituminen valtavirtaistamiseen sekä innovaation ominaisuudet kuten siitä saatava hyöty (Johnson 2001). Implementoinnissa voidaan hyödyntää erilaisia viestintästrategioita (Lewis 2007), joista esiin nousivat erityisesti levittäminen versus osallistaminen ja kohdennettu versus yleistason viesti. Osallistamista lähestytään resurssiorientoituneesti (Lewis & Russ 2012) hyödyntämällä osallistujien panosta innovaation kehittämisessä. Laajemmin innovaatiota voidaan tarkastella ekosysteeminä (Luoma-aho & Halonen 2010). Luoma-ahon ja Halosen (2010, 19) neljä aksioomaa viestinnän roolista innovaatioekosysteemissä ovat ”1) aineettomat pääomat ovat keskeisiä innovaatioprosessille ja koko ekosysteemille, 2) viestinnän avulla innovaatioekosysteemi kukoistaa 3) huomiotyöntekijät ovat sosiaalisen pääoman luojia (social capitalists) 4) viestintä on pääasiallisin keino, jolla huomiotyöntekijät operoivat.” Tutkimuksen mukaan aksioomat ovat toteutettavissa hanketulosten levittämisessä ja valtavirtaistamisessa, mutta erityisesti huomiotyöntekijöiden rooli edellyttää lisätutkimusta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hankeviestintä rataprojektin rakentamisvaiheessa
Ikola, Krista (2009) -
Näkemyksiä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisistä verkostoista
Sunnari, Minna (2015)Tässä tutkimuksessa selvitetään toimijoiden näkemyksiä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisistä verkostoista. Tutkimuksella haetaan vastauksia siihen, millaisena kentän toimijat ja sektorit nähdään, millaisia ... -
“ Oikeestaan, ne kulkee aika niinku silleen käsi kädessä” : medialogiikka ja sosiaalisen median logiikka julkisen organisaation viestinnän ammattilaisten työssä
Paavilainen, Vilma; Lahti, Johanna (2018)Tämä kandidaatintutkielma käsittelee mediatisaatiota ja sen ilmenemistä julkisen organisaation viestinnän ammattilaisten työssä. Tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita etenkin siitä, miten medialogiikka ja sosiaalisen median ... -
Sosiaalinen pääoma ja luottamus
Ilmonen, Kaj (Jyväskylän yliopisto, 2000) -
Faith-holders as social capital of Finnish public organisations
Luoma-aho, Vilma (University of Jyväskylä, 2005)Vilma Luoma-aho tutki väitöskirjassaan suomalaisten julkisten organisaatioiden sidosryhmäsuhteita. Luoma-ahon mukaan olemme siirtymässä maineyhteiskuntaan, jossa sosiaalisilla suhteilla ja mielikuvilla on keskeisen tärkeä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.