Näkyvä tunneilmaisu sekä ruumiillinen liikehdintä ja ihon sähkönjohtavuus pariterapiassa : kuinka ne ovat yhteydessä toisiinsa, ja mitä ne kertovat terapiaan osallistuvien yhteensovittautumisesta?

Abstract

Tutkimuksessa tarkasteltiin kahdessa videoidussa pariterapiaistunnossa osallistujien näkyvää tunneilmaisua, ruumiin liikkeiden ja eleiden yhteensovittautumista, sekä sympaattisen hermoston aktivaatiota ihon sähkönjohtavuuden mittauksilla. Tutkittiin, kuinka nämä kolme vuorovaikutuksen tasoa ovat yhteydessä toisiinsa. Tutkittiin myös näissä istunnoissa tapahtuvan pariskunnan välisen, istunnon aikaisen vuorovaikutuksen muutoksia, jotka näkyvät ilmeissä, liikkeissä ja eleissä sekä samanaikaisissa ihon sähkönjohtavuuden mittauksissa. Lisäksi tarkasteltiin terapeuttien roolia yhteensovittautumisessa: miten terapeutin toiminta vaikuttaa asiakkaiden ulospäin näkyvään tunnekokemukseen ja liikehdintään sekä ihon sähkönjohtavuuteen. Näkyvää tunneilmaisua, ruumiin liikkeiden ja eleiden yhteensovittautumista sekä ihon sähkönjohtavuutta on aiemmin tutkittu erikseen, mutta näitä menetelmiä yhdistävää tutkimusta ei ole tehty. Näkyvän tunneilmaisun peliohjainarviointi perustui Russellin (1980) teoriaan kahden dimension ympyrämallista sekä Feldmanin (1995a) emootioita kuvaavaan koordinaatistoon. Ihon sähkönjohtavuutta mitattiin kuudennessa istunnossa GSR-elektrodeilla. Kasvojen liikkeitä ja ilmeitä havainnoitiin videoiduista kasvokuvista Ekmanin & Friesenin (2003) luomien ohjeiden mukaisesti, ja ruumiillista liikehdintää tarkasteltiin kokovartalovideokuvasta käyttäen apuna Mitran & Acharyan (2007) teoriaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin saman pariskunnan ensimmäistä ja kuudetta istuntoa. Saatiin selville, että menetelmät antavat vuorovaikutuksesta pääasiassa toisiaan täydentävää tietoa: yhdenmukaisuutta löytyy näkyvän tunneilmaisun ja liikehdinnän välillä, sekä näkyvässä tunneilmaisussa arvioidun virittyneisyyden ja ihon sähkönjohtavuuden välillä. Havaittiin, että terapian edetessä, käytetyillä menetelmillä katsottuna, asiakkaiden keskinäinen vuorovaikutus muuttui. Vielä ensimmäisessä istunnossa puolisoiden käyttäytyminen on toisiaan myötäilevää: he tukevat toisiaan puheissaan ja liikehdinnällään, mutta kuudenteen istuntoon tultaessa istunnossa vaikutti olevan kaksi toisistaan erkaantunutta yksilöä. Terapeutin ja asiakkaan välistä yhteensovittautumista tapahtui istuntojen aikana vaihtelevasti. Terapeutit eivät olleet selkeästi yhteensovittautuneita vain toisen asiakkaan kanssa, vaan osallistujien välillä ilmeni monensuuntaista ja yhtäaikaista yhteensovittautumista. Tämä tulkittiin tavaksi rakentaa hyvää terapeuttista suhdetta molempiin puolisoihin ja yritykseksi rakentaa ymmärrystä myös puolisoiden välille. Tutkimuksesta kertyvä uusi tieto on tärkeää sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen ymmärtämisessä yleensä että erityisesti psykoterapian käytäntöjen kehittämisessä. Tiedetään, että vuorovaikutuksellisissa tilanteissa osallistujat mukauttavat käyttäytymistään toisiinsa eleillään ja ilmeillään. Tällainen synkronia on yhdistetty hyvään terapeuttiseen allianssiin, ja täten myös hyviin terapiatuloksiin.

In our study we examined expressed emotions combined with body synchrony and sympathetic nervous system’s activation with skin conductance in two videotaped couple’s therapy. We examined how these three concepts are in contact with each other. We also studied the changes in couples’ interaction which could be seen in expressed emotions, movement and gestures, and skin conductance during the sessions. We also studied the role of the therapists in the synchrony: how the therapists’ actions affected the clients’ behavior in expressed emotions, body synchrony and skin conductance. These three methods have been used separately in the past but they have not been used together. We based our expressed emotion study with joystick-method in Russell’s (1980) circumplex models of affect and Feldman’s (1995a) coordination of emotions. Skin conductance was measured in session six with dispensable GSR-electrodes. The facial movements were observed from videotaped headshots using Ekman’s & Friesen’s (2003) instructions, and body movements were observed from the whole body pictures using Mitra’s & Acharya’s (2007) theory. We studied one couple and their first and sixth therapy sessions. We found out that the three methods mainly supplement each other by giving some different information about the interaction: there was uniformity between expressed emotions and observed body movements, and also between arousal in expressed emotion and skin conductance. By using these three methods we also found out that clients’ relationship changed during the therapy. During the first session couple conformed each other by supporting other’s statements and moving similarily. But then, in the sixth therapy session the couple seems to be like two diverged individuals. Also, synchrony between therapist and client was varying. Therapists weren’t clearly in sync with just one client: synchrony between participants was multidirectional and simultaneous. We interpreted this as a way to build good therapeutic relationship to both clients and also as an attempt to build understanding between the couple. The new information gathered in this study is important when trying to understand social interaction in general and especially when developing practices in psychotherapy. It’s been known that participants in interactional situations adapt their behavior to others by their body gestures and their facial expressions. This kind of synchronization has been related to a good therapeutic alliance and consequently to a good outcome in therapy.