Luokanopettajien käsitykset kolmiportaisesta tuesta ja työssä jaksamisesta
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten luokanopettajat kokevat
roolinsa kolmiportaisessa tuessa, miten he ovat omaksuneet kolmiportaisen
tukimallin käytännössä sekä millaisia käsityksiä luokanopettajilla on omasta
työssä jaksamisesta, kun luokassa on tukea tarvitsevia oppilaita.
Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla.
Haastattelut toteutettiin syksyllä 2013 haastattelemalla kahden eri
eteläsuomalaisen alakoulun luokanopettajia (n=6). Tutkimuksessa käytettiin
fenomenografista tutkimusotetta. Fenomenografia on aineistolähtöinen
menetelmä, jossa kuvauskategoriat syntyvät aineiston pohjalta eivätkä teoriasta
käsin. Luokanopettajien käsitykset kolmiportaisesta tuesta sekä työssä
jaksamisesta muodostivat tutkimuksen tulosavaruuden.
Luokanopettajien käsitysten mukaan kolmiportaisen tuen käytänteet nähdään
osana luokanopettajan perustehtävää. Tuen antajan rooli nähdään itsestään
selvänä ja luokanopettajat ovat sisäistäneet kolmiportaisessa tuen käytänteet
osaksi perustehtäväänsä. Matkan varrella on myös koettu erilaisia haasteita.
Kolmiportaisen tuen myötä tulleet muutokset ovat vaikuttaneet sekä positiivisesti
että negatiivisesti luokanopettajan työhön. Kolmiportainen tuki on myös tuonut
lisää työtä, mutta samalla oppilaan oikeudet ovat parantuneet. Luokanopettajien
käsitysten mukaan on olemassa sekä työssä jaksamista edistäviä että kuormittavia
tekijöitä. Kaiken kaikkiaan luokanopettajilla on positiiviset käsitykset työssä
jaksamisesta, kun luokassa on tukea tarvitsevia oppilaita.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tätä mää oon halunnu tehdä aina : pitkän työuran tehneiden luokanopettajien kokemuksia työssä jaksamisesta
Kaarna, Jussi; Rahja, Satu (2012) -
’’Ilman struktuuria ei ole mitään’’ : erityisluokanopettajien kokemuksia ryhmän ohjaamisesta ja työssä jaksamisesta
Kaitajärvi, Petra; Gunn, Henrica (2022)Tässä tutkimuksessa käsittelemme erityisluokanopettajien ryhmän ohjaamista sekä työssä jaksamista. Tarkoituksenamme oli selvittää, millaisia kokemuksia erityisluokanopettajilla on ryhmän ohjaamisesta erityisluokassa sekä ... -
"Kyllä opettajan työ olisi mahdotonta jaksaa ilman työkavereiden tukea!" : tutkimus liikunnanopettajien työssä jaksamisesta
Salonen, Johanna; Syvänen, Anne (2009) -
Luokanopettajien työssä jaksaminen Kuortaneella
Sippola, Eija (2004)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.