Ikääntyneiden kotona asuvien henkilöiden tyydyttymättömät osallisuuden tarpeet
Authors
Date
2015Ikääntyneiden ihmisten kuuluu saada osallistua yhteiskuntaan. Osallisuutta pidetään aktiivisen ikääntymisen yhtenä piirteenä. Jos ikääntynyt on kykenemätön osallistumaan haluamaansa toimintaan, muodostuu tästä tyydyttymätön osallisuuden tarve. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää tyydyttymättömään osallisuuden ja ulkoilun tarpeeseen yhteydessä olevia tekijöitä yli 65 – vuotiailla kotona asuvilla henkilöillä.
Tässä tutkimuksessa analysoitiin vuonna 2009-2011 kerättyä vapaaehtoistyö, ulkoliikunta ja vanhusten hyvinvointi (VAU)- tutkimushankkeen alkumittausaineistoa. Tutkimukseen osallistui 120 67-92 – vuotiasta miestä (n= 12) ja naista (n=108). Tyydyttymätöntä ulkoilun sekä osallisuuden tarvetta esimerkiksi järjestö-, seurakunta-, tai kerhotoimintaan selvitettiin haastattelemalla. Tyydyttymättömien osallisuuden tarpeiden ryhmään luokiteltiin
ne tutkittavat, jotka eivät osallistuneet kyseisiin toimintoihin, mutta olisivat halunneet. Tyydyttymättömään ulkoilun tarpeen ryhmään kuuluivat ne tutkittavat, jotka halusivat lisätä ulkona liikkumista, mutta heillä ei ollut mahdollisuutta siihen. Sosiodemografisia tekijöitä, ympäristön esteitä, terveyttä ja toimintakykyä selvitettiin kyselyllä ja haastattelemalla. Short Performance Physical Battery (SPPB)- testillä mitattiin ikääntyneiden henkilöiden alaraajojen suorituskykyä. Ryhmien välisiä eroja tarkasteltiin χ2-testillä, t-testillä ja Mann-Whitney U-testillä. Tyydyttymättömien tarpeiden yhteyksiä eri tekijöihin tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Analyysi vakioitiin iällä ja sukupuolella
Huonoksi koettu taloudellinen tilanne (OR=4.7, LV=1.050–21.077) ja kaatumisen pelko (OR=3.0, LV=1.356–6.715) olivat yhteydessä tyydyttymättömään osallisuuden tarpeeseen. Tyydyttymättömään ulkoilun tarpeeseen olivat yhteydessä kaatumisen pelko (OR=3.5, LV=1.426-8.590), se, että tutkittavalla oli useita pitkäaikaissairauksia (OR=6.2, LV=1.329-28.478) sekä kivut (OR=2.5, LV=1.120-5.791) ja sairaudet (OR=2.2, LV=1.021-4.936), jotka estivät tutkittavia liikkumasta ulkona. Lisäksi kaupassa käynnin (OR=30.4, LV=3.269-282.788) ja puolen kilomerin matkan kävelyn (OR=5.2, LV=1.406-19.207) vaikeutuessa, myös riski tyydyttymättömälle ulkoilun tarpeelle kasvoi.
Heikentynyt toimintakyky ja terveys, sekä huonoksi koettu taloudellinen tilanne saattavat estää osallisuuden yhteiskuntaan.
...
Everyone need to have the chance to take part in society. Participation is considered to be an important feature in active aging. An unmet need occurs when an elderly person is unable to participate in the action he or she wants to participate in. The aim of the study is to find out which factors are connected to the unmet needs for participation and outdoor activity of over 65-year-old men and women living at home.
The data of the study comes from the first measurement data of the Finnish three year Voluntary work, Outdoor activities and Wellbeing of the elderly (VAU) research project (2009-2011). 120 67-72-year-old men (n=12) and women (n=108) participated in the study. The unmet needs for participation and outdoor activity, for example organization, church, or club activities, were gathered by interviews.
The Participants who wanted to participate in the activities but couldn’t, had an unmet participation need. The elderly who wanted to increase outdoor activity but couldn’t were categorized in the unmet outdoor activity need group. Sociodemographic factors, environmental barriers, health and functional ability were studied using questionnaires, interviews and the short performance physical battery(SPPB). It was used to assess the functioning of inferior limbs. The differences between the groups were analyzed with the χ2-test and the Mann-Whitney’s U-test. The Factors’ connections to the unmet needs for participation and outdoor activity were analyzed using logistic regression. The analysis was standardized by age and sex.
A Poor perceived economic situation (OR=4.7, LV=1.050–21.077) and the fear of falling (OR=3.0, LV=1.356–6.715) were connected to unmet participation need. The fear of falling (OR=3.5, LV=1.426-8.590), several long-term diseases (OR=6.2, LV=1.329-28.478), pain (OR=2.5, LV=1.120-5.791) and diseases (OR=2.2, LV=1.021-4.936) which prevented the participants to go outside, were connected to the unmet outdoor activity need. Also when the participants had difficulties with grocery shopping (OR=30.4, LV=3.269-282.788) and walking 500 meters (OR=5.2, LV=1.406-19.207), the risk for an unmet outdoor activity need increased.
Poor functional ability, health and perceived economic situation may prevent elderly to participate in the society.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29107]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sosioekonomisen aseman yhteys kotona asuvien ikääntyneiden henkilöiden kipulääkkeiden käyttöön
Haahkamo, Eveliina (2020)Ikääntyneet henkilöt kokevat usein kipua ja pitkään jatkuva kipu voi heikentää toimintakykyä sekä elämänlaatua. Ikääntyneet henkilöt käyttävät kivun hoitoon yleisimmin kipulääkkeitä. Sosioekonomisen aseman on havaittu ... -
Monilääkityksen yhteys kotona asuvien 70-85 -vuotiaiden henkilöiden fyysiseen aktiivisuuteen
Vidgren, Arto (2020)Ikääntymiseen liittyy vähentynyt fyysinen aktiivisuus ja lisääntynyt monilääkitys. Yhdessä nämä lisäävät huomattavasti fyysisen toimintakyvyn heikentymisen riskiä. Monilääkitykseksi katsotaan tilanne, jolloin henkilöllä ... -
Itsenäisesti kotona asuvien ikääntyneiden henkilöiden koettu autonomia ja peruspalvelut : palveluiden saavutettavuuden, liikkumiskyvyn ja liikennekulkuvälineiden käytön yhteys koettuun autonomiaan
Kumpumäki, Jenni (2016)Autonomialla eli itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan yksilön oikeutta ja vapautta päättää omista asioistaan. Se on osa ikääntyneen elämänlaatua ja edellytys aktiiviseen kotona asumiseen. Kotona asuvien autonomiaa on ... -
Kotona asuvien iäkkäiden henkilöiden näkemyksiä selviytymisestään päivittäisistä toiminnoista
Husberg, Gunilla (2001) -
Monilääkityksen yhteys kotona asuvien iäkkäiden henkilöiden alaraajojen toimintakykyyn ja kaatumisiin
Hämelehto, Sari (2022)Monilääkitykselle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Useimmiten monilääkitys määritellään viiden tai useamman lääkärin määräämän lääkkeen yhtäaikaiseksi käytöksi. Tutkimusten mukaan monilääkityksellä on yhteyttä ...