Näkemyksiä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisistä verkostoista
Tässä tutkimuksessa selvitetään toimijoiden näkemyksiä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisistä verkostoista. Tutkimuksella haetaan vastauksia siihen, millaisena kentän toimijat ja sektorit nähdään, millaisia verkostot ovat ja millaista sosiaalista pääomaa näissä verkostoissa ilmenee. Tutkimusympäristönä on sosiaali- ja terveysalan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kenttä Kuopion alueella.
Tutkimuksen aineistonkeruu tapahtui haastattelemalla jokaiselta sektorilta kahta henkilöä. Aineistonkeruumenetelmänä oli puolistrukturoitu haastattelu, jossa samat kysymykset esite-tään kaikille haastateltaville, mutta he vastaavat kysymyksiin omin sanoin. Aineiston ana-lysoinnissa käytettiin sisällönanalyysiä avointen kysymysten osalta. Verkostojen hahmottami-sen apuna hyödynnettiin myös taulukointia. Tutkimuksen teoria koostuu verkostoihin ja sosi-aaliseen pääomaan liittyvästä kirjallisuudesta ja tutkimuksesta. Lisäksi on esitelty tutkimusympäristönä toimivaa sosiaali- ja terveysalan kenttää yleisesti.
Tutkimuksen tuloksista ilmenee tutkittujen verkostojen vahva nivoutuminen sosiaali- ja terveysalalla tehtävään asiakastyöhön ja siihen liittyviin palveluihin. Tutkitut verkostot ovat melko pitkäaikaisia ja organisaatiolähtöisiä. Verkostot ovat myös melko ryhmittyneitä: julkisella sektorilla korostui organisaatioiden sisäiset verkostot, yksityisellä sektorilla taas kumppanuussuhde julkisen sektorin kanssa ja kolmannella sektorilla keskinäiset verkostot joko oman tai julkisen sektorin kanssa. Tutkituissa verkostoissa ilmenee sosiaalista pääomaa. Tiedon kulun sujuvuus koetaan merkittäväksi tekijäksi verkoston toiminnalle. Tiedon hakeminen ja sen välittäminen keskittyy kuitenkin pitkälti oman organisaation sisälle. Myös verkostossa toimivien välille syntynyt luottamus koetaan tärkeäksi verkoston yhteistyön sujuvuudelle. Tässä tutkimuksessa ei tullut esille kaikki sektorit yhdistäviä vakiintuneita verkostoja, vaikka yhteistyö eri sektoreiden välillä tuleekin esiin.
Tämän tutkimuksen tulokset antavat kuvaa tutkimusympäristössä olevista verkostoista. Jatko-tutkimusta tarvitaan esimerkiksi yksityisen ja kolmannen sektorin välisten verkostojen muo-dostumisesta ja sosiaali- ja terveysalan monialaisista verkostoista.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Julkisen ja yksityisen sektorin väliset palkkaerot Suomessa 2000-luvulla
Maczulskij, Terhi (2007) -
Tapaustutkimus julkisen ja yksityisen sektorin välisestä yhteistyöstä liikuntapaikkapalveluissa
Iso-Mustajärvi, Olli (2015)Olli Iso-Mustajärvi (2015). Tapaustutkimus julkisen ja yksityisen sektorin välisestä yhteistyöstä liikuntapaikkapalveluissa. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu ... -
Vastuu henkilöstön työhyvinvoinnista yksityisen ja julkisen sektorin johtajien näkökulmasta : haastattelututkimus pk-yrityksissä ja kunta-alan organisaatioissa
Poti, Elina (2007)Tutkielman tavoitteena on sekä teoreettisen että empiirisen tarkastelun avulla selvittää johdon kokemaa vastuuta henkilöstön työhyvinvoinnista. Tutkimuksen lähtöajatuksena on, että työelämän muuttumisen myötä johdon ... -
Fysioterapiaopiskelijoiden kliinisen harjoittelun ohjaus : yksityisen ja kunnallisen sektorin vertailua
Hella, Petri (2018)Kliininen harjoittelu on merkittävässä roolissa fysioterapiaopiskelijoiden koulutuksessa. Opiskelijan ohjauksessa korostuu ohjaavan opettajan ja fysioterapeutin ohjaus ja yhteistyö. Suomessa fysioterapeuttien ydinosaamisesta ... -
Luottamuksesta kontrolliin, estetiikasta markkinaorientaatioon : markkinaistuminen julkisen sektorin ja kulttuurialan kolmannen sektorin suhteessa
Ruusuvirta, Minna (Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura, 2015)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.