Tutkielman tarkastelukohteena olivat työssäkäyvien omaishoitajien käsitykset hoivaa tukevien teknologisten välineiden ja käytäntöjen merkityksistä arjessa. Kehysanalyysin keinoin etsin vastauksia kysymyksiin: "Millaisiin huolen aiheisiin teknologiasta etsitään hoiva-resursseja?", "Kuinka uudet teknologiset käytännöt toimivat jaksamisen resurssina työn ja hoivan yhdistämisessä?" ja "Millaisia ovat omaishoitajien käsitykset etähoivateknologioiden käytöstä kotona asumista mahdollistavana käytäntönä?".
Empiirinen tutkimusaineistoni (N=22) oli kerätty vuonna 2014 fokusryhmä-, pari- ja yksilöhaastatteluissa ja sain sen käyttööni Työsuojelurahaston rahoittamasta, Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella 1.1.2014–30.6.2015 toteutetusta tutkimus- ja kehitystoimintahankkeesta "Työssäkäynnin ohessa tapahtuva läheis- ja omaishoiva – työssä jaksamisen ja jatkamisen tukeminen, hyvien työpaikkakäytäntöjen kehittäminen".
Kehystin työ- ja hoivarutiinien kuvauksia arjesta kolmesta suunnast
a, jolloin auttamis- ja hoivarutiinien rinnalle nousivat myös arjen hallintaan liittyvät tehtävät ja teknologiat työelämän rutiineja haastavissa tilanteissa. Goffmanin (1974) sosiaalinen tilanne -käsitettä laajensin tutkielmassa Meyrowitzin (1986) sähköisen tilan ja Tammisen ym. (2014) digitaalisen vuorovaikutusympäristön luottamusta jäsentävillä näkökulmilla.
Huoli-kehyksessä ratkaisuina jaettuun huolenaiheiseen (usein yksinäisyys-, ahdistuneisuus- ja turvattomuuskokemukset, kaatumis- ja eksymisriski) luotetuin välinevalinta oli vuorovaikutuksen mahdollistava puhelin, äkillisen avun ratkaisuna turvaranneke. Yksittäisinä yhteydenpidossa mainittiin internetin kuvallinen Skype-yhteys ja sähköposti. Työpäiväratkaisuna hoivarutiineja hoiti joissain perheissä ruoka-automaatti. Välineiden luotettavuusarviot liitettiin hoivattavan toimintakykyyn ja tottumuksiin. Näkemyksissä painotettiin varhaisen teknologiaan perehdyttämisen merkitystä. – Jaksaminen-kehyksessä työpaikan sähköisten ajanhallintajärjestelmien ja etätyön joustavat käytännöt koettiin työn ja omaishoidon rytmitystä tukeviksi. Ajanhallinnan käytännöillä oli niissä suuri merkitys. Puhelin ilmeni työssäollessa keskeiseksi vuorovaikutuksessa hoivattavaan ja eri palvelutahoihin. Tiedonsaantia ja asiointia tukemaan toivottiin keskitettyjä palvelukäytäntöjä. Etäomaishoitoon oli etsitty myös teknologiaa edistämään hoivaajan ja tukiverkostojen yhteistyötä. Luottamuksen tällaisen teknologian käytölle näytti rajaavan palvelutahojen hajonta ja erilliset viestintäkäytännöt. – Aktiivinen kansalainen -kehyksessä katseen suuntana oli digitalisoituvaan hoivaympäristöön liittyvät käsitykset. Kuvallinen etähoivapalvelu arvioitiin hoivattavan toimintakyvyn rajoissa toimivaksi hoivan lisäksi. Siitä, robottihoivasta sekä valvonta- ja seurantapainotteisten turvalaitteiden osalta puuttui käyttökokemus arjessa. Tulosten mukaan valvontaan painottuvat keinot koettiin kumppanuussuhteelle ristiriitaisina.
Työn ja omaishoidon yhdistämisen tukena näyttivät vallitsevilta kasvokkaiset ja puhelinteknologian vuorovaikutuskäytännöt, työelämässä myös sähköiset ajanhallinta- ja etätyökäytännöt. Omaa jaksamista punnittaessa päätöksenteossa korostuivat hoivattavan ja perheyhteisön hyvinvoinnin ensisijaisuus. Tulokset arjen tasolta viittaavat siihen, että työn rinnalla tapahtuvan hoivan tukena teknologiaa tulee lähestyä laajasti ja kummankin osapuolen toimintavalmiuksia koskettavana eettisenä ja yhteiskunnallisena kysymyksenä.
...
