Tämä tutkielma käsittelee kysymystä itsemurhan moraalisesta oikeutuksesta. Tutkielman pääasiallisena tarkoituksena on lähestyä aihetta libertarismiin kuuluvien oikeus- ja vapauskäsityksien kautta, joissa omasta kuolemastaan päättäminen nähdään henkilön luonnollisten moraalioikeuksien jatkumona. Tällaista libertaaria positiota problematisoidaan paitsi libertarismin yleisen kritiikin, myös elämän arvon, persoonan arvokkuuden, ja ihmisen velvollisuuksien itseä ja muita ihmisiä kohtaan kautta. Itsemurhan oikeutusta vastaan käytetyt klassiset argumentit ovat problematisoinnissa keskeisiä.
Tutkielman ensimmäisessä luvussa käsitellään itsemurhasta käytettyä kieltä ja pohditaan, miten itsemurhan etiikassa yleistynyt käsite rationaalisesta itsemurhasta tulisi ymmärtää, ja voiko itsensä surmaaminen olla joskus henkilön etujen mukaista. Luvun lähtökohtana on arkinen huomio siitä, että itsensä surmaamisesta puhutaan murhana, joka lähtökohtaisesti konnotoi epäoikeutettua tappamista. Tällöin vaa
rana on, että itsemurha nähdään a priori tuomittavana tekona, mikä saattaa rajoittaa itsensä surmaamista käsittelevää ajattelua.
Toisessa luvussa tarkastellaan itsemurhan filosofian historiaa. Historian tarkasteleminen paitsi pohjustaa nykykeskustelussa käytettyjä argumentteja, myös valottaa sitä, miten eri tavoin historian saatossa itsemurhaan on suhtauduttu – jos stoalaisessa Roomassa itsemur-ha saattoi jopa aiheuttaa ihailua, Euroopan kristillistyttyä itsemurhayrityksistä saatettiin rankaista kuolemalla ja itsemurhaan kuolleiden henkilöiden ruumiita hirtettiin ja kuritettiin. Itsemurhaa koskevien asenteiden nähdään olleen yhteydessä siihen, miten suurena ihmisten vapaan toiminnan piiri yleisestikin nähtiin.
Tutkielman viimeisessä luvussa itsemurhan oikeutusta käsitellään libertarismin perinteen pohjalta. Oikeus kuolla nähdään libertarismissa ihmisen luonnollisena itsensä omistami-seen kuuluvana moraalisena vapausoikeutena. Koska ihmisellä on persoonaansa omistus-oikeus, ei ihmisellä ole velvollisuutta olla tekemättä itsemurhaa. Tällaista positiota vastaan argumentoidaan esittämällä paitsi klassisia argumentteja itsemurhan oikeutusta vastaan, myös libertarismin yleisemmällä kritiikillä.
Johtopäätökseksi ehdotetaan, että vaikka libertaaria positiota ei voidakaan kaataa klassisilla argumenteilla, voidaan ihmisen luonnollista oikeutta kuolla rajata vetoamalla muun muassa ihmisen velvollisuuksiin läheisiään kohtaan. Vaakakupissa ei kuitenkaan paina ainoastaan läheisten, vaan myös itsetuhoisen ihmisen oma kärsimys. Niissä tapauksissa, joissa itse-murhan ei voida nähdä rikkovan ihmisen moraalisia velvollisuuksia, tulee omaehtoinen kuolema sallia.
...
