Ironia, satiiri ja suomalaisuus Ismo Alangon rocklyriikassa

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani tutkin laulaja-lauluntekijä Ismo Alangon sanoitusten ironisuutta ja satiiria sekä sanoitusten tuottamaa käsitystä suomalaisuudesta. Tutkimusaineisto koostuu viidestä musiikkialbumista, joiden sanoitukset löytyvät lyriikkakokoelmakirjasta Sanat (2013) Analyysissa on painotettu niitä sanoituksia, jotka soveltuvat osuvammin valitsemalleni näkökulmalle. Sanoitukset ovat vuosilta 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2013.

Tutkielman teoreettinen tausta koostuu ironiaa, satiiria ja kulttuuri-identiteettiä käsittelevästä teoriatiedosta. Ironian ja satiirin teoriataustassa hyödynnän kirjallisuudentutkimuksen käsityksiä ironiasta ja satiirista. Ironian käsittely pohjaa lisäksi kielitieteen käsityksiin. ”Suomalaisuuden”, kansallisidentiteetin, teoriatausta hyödyntää ennen kaikkea kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimusta.

Tutkimus osoitti, että Ismo Alangon sanoitukset ovat satiirisia. Satiirin kohteina olivat muun muassa menestyksen ja elämysten tavoittelu, oman yksilöllisyyden todistelu, vallanhimo, ahneus, naiivius, pinnallisuus ja omahyväisyys. 2000-luvun sanoitukset kritisoivat myös teknologian kasvavaa roolia ihmisten elämässä. Sosiaalisista ryhmittymistä kohteina olivat enimmäkseen nouseva keskiluokka, urbanisoituneet ”jupit ja taiteilijat.

Alangon satiirinen esitystapa syntyi usein ironisista ilmauksista. Ironia syntyi Alangon rocklyriikassa liioittelun, kärjistämisen, toiston, ristiriitaisuuksien, yleisten arvojen vastaisuuden ja erilaisten tyyli- ja puherekisterien kautta. Ironia syntyi usein myös erilaisten diskurssien ja vieraiden sanojen kaiuttamisesta. Satiirin ja ironian sävyt olivat hieman suorempia 80- ja 90-luvuilla kuin 2000- ja 2010-luvulla. Jotkin sanoitukset toimivat kaksoisrekisterissä, jolloin sanoitus oli karikatyyrimäisyydessään samanaikaisesti ironinen ja aidon pateettinen.

Koko tuotannon ajan käsiteltiin monin eri tavoin taiteilijuutta – satiirisesti, ironisesti, itseironisesti, vakavasti. Viittaukset taiteilijuuteen ja rock-elämään linkittyivät jossain määrin myös yleisesti suomirockin aseman muuttamiseen ja Ismo Alangon taiteilijakuvaan. Ismo Alangon ironinen ja humoristinen käsittelytapa uusinti stereotyyppistä käsitystä savolais-karjalaisesta huumorista ja runonlaulajaperinteestä.

Sanoitukset kiinnittyivät vahvasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Ne sekä uusintivat että rikkoivat topeliaanista, myyttistä kuvaa suomalaisuudesta. Sanoitukset kuvasivat suomalaisuutta usein vastakohtaisuuksien kautta, jolloin sanoitukset tuottivat moniäänisyydessään ristiriitaista kuvaa suomalaisuudesta. Tutkimus osoitti, että huolimatta angloamerikkalaisesta musiikkiperimästään suomirock on vahvasti kiinni kansallisessa perinteessä.