Psykologisten käsitteiden käyttöön liittyvä vuorovaikutus psykologisten tutkimusten palautekeskusteluissa
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin, millaisia osallistumisen tapoja potilaat käyttivät psykologisia käsitteitä sisältävissä keskustelujaksoissa psykologisten tutkimusten palautekeskusteluissa. Toisena kiinnostuksen kohteena oli potilaiden ja psykologien itse arvioima palautteen ymmärrettävyys. Tutkimus on osa Psykologisten tutkimusten palautekeskustelujen vuorovaikutus -tutkimusprojektia, jonka tavoitteena on tuottaa perustietoa siitä, mitä psykologisten tutkimusten palautekeskusteluissa tapahtuu. Tutkimusaineisto koostui viidestä kahdenkeskisestä videoidusta psykologisten tutkimusten palautekeskustelusta sekä psykologien ja potilaiden itse arvioimista palautekeskustelua koskevista lomakkeista. Tutkimuksissa oli kartoitettu eri-ikäisten aikuisten työkykyä tai oppimisvalmiuksia. Vuorovaikutuksen analysoinnissa käytettiin keskustelunanalyysiä. Potilaat käyttivät kuutta erilaista osallistumisen tapaa psykologisia käsitteitä sisältävissä keskustelujaksoissa. Potilaiden osallistumisen tapoja olivat minimivastaukset, omaan kokemuspiiriin liittäminen, omakohtainen arviointi, testimenetelmään liittäminen, oma-aloitteinen kysyminen sekä tarkennuksen pyytäminen. Minimivastauksilla reagointi oli yleisin potilaiden osallistumisen tapa jokaisessa palautekeskustelussa; tarkennuksen pyytäminen puolestaan oli harvinaisin potilaiden osallistumisen tapa. Potilaiden antamat minimivastaukset viestittivät psykologeille palautteen vastaanottoa, samanmielisyyttä tai sitä, ettei asiasta ollut tarpeen keskustella enempää ja psykologi voi siirtyä eteenpäin. Potilaat osallistuivat paikoin aktiivisemmin palautekeskustelun vuorovaikutukseen liittäessään palautetta omaan kokemuspiiriinsä, käytettyyn testimenetelmään tai arvioiden sitä omakohtaisesti. Arviointilomakkeiden perusteella palaute näytti olevan potilaille ymmärrettävää. Tutkimuksemme antaa tietoa psykologisten käsitteiden käyttöön liittyvästä vuorovaikutuksesta, potilaiden vaihtelevista tavoista osallistua palautteenantoon sekä potilaiden ja psykologien omista arvioista palautteen ymmärrettävyydestä. Tutkimustulostemme pohjalta psykologien palautteenantokäytäntöjä voidaan kehittää kiinnittämällä erityistä huomiota psykologisten käsitteiden käyttöön palautekeskustelun vuorovaikutuksessa.
...
In this Master’s thesis we studied the ways in which the patients participated in conversations that included psychological concepts. In addition, we were interested in how the patients and the psychologists evaluated the clarity of the assessment feedback. This study is a part of a project called “Interaction in Psychological Assessments Feedback Sessions” which aim is to produce basic information of psychological assessment feedback sessions. The research material of this study consisted of five video recordings of psychological assessment feedback sessions, and evaluation forms filled out by the psychologists and the patients. The patients had gone through a psychological assessment process where their working ability or learning ability was evaluated. The research material was analyzed by conversation analysis. The patients used six different ways to participate in interactions that included psychological concepts. They were minimal responses, associating the concept with their personal life, personal evaluation, associating the concept with the applied test method, spontaneous asking and asking for clarification. Minimal responses were the patients’ most common way of participation in every assessment feedback session, whereas asking for clarification was the most infrequent way. The minimal responses were signals of receiving the feedback, like-mindedness or the fact that there was no need to discuss the subject any further and the psychologist could move forward. The patients were occasionally a more active part of the interaction of the assessment feedback session when associating the concept with their personal life or to the test method applied, and when evaluating it personally. According to evaluation forms, the assessment feedback seemed to be clear to the patients. The study results give a description of the different ways how the patients participate in feedback interaction when the psychologists are using psychological concepts as part of their feedback. These results can be utilized in developing psychologists’ professional practices by focusing on to the use of psychological concepts in assessment feedback interaction.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Asiakkaiden osallistuminen psykologisten tutkimusten palautekeskusteluissa
Halmevuo, Matti; Patana, Miia (2016)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin, miten asiakkaat osallistuivat psykologisten tutkimusten palautekeskustelun tutkimustuloksia käsitteleviin keskustelujaksoihin. Kiinnitimme huomiota siihen, millaisissa tilanteissa ... -
The invisible moral order : agency, accountability and responsibility in therapy talk
Kurri, Katja (University of Jyväskylä, 2005)Katja Kurri tutki väitöskirjassaan terapiatapahtumaa eli asiakkaan ja terapeutin vuorovaikutustilannetta. Kurri tuo tutkimuksessaan esiin uuden näkökulman asiakkaan elämänvastuun uudelleen rakentumiseen ja pohtii myös ... -
Tuen merkitykset potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksessa
Mikkola, Leena (Jyväskylän yliopisto, 2006)Leena Mikkola tutki väitöskirjassaan potilaan ja hoitajan välistä vuorovaikutusta ja tuen merkityksiä. Mikkola selvitti tuen erityispiirteitä, jotka liittyvät potilaan ja hoitajan väliseen suhteeseen sekä osastohoitoon.– ... -
Matematiikka vieraana kielenä : matematiikan käsitteiden opetus S2-oppijoille
Pitkänen, Susanna (2014) -
”Mutta ei tässä muuta” : asiointitilanteiden kielellinen rakenne ja osallistujien institutionaaliset roolit Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastossa
Lähderanta, Iida (2020)Maisterintutkielmassani perehdyn Maanpuolustuskorkeakoulun kirjaston asiointitilanteisiin. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisista toimintajaksoista asiointitilanne rakentuu? sekä 2. Millaisia institutionaalisia rooleja ...