Kouluun kiinnittymisen muutokset siirryttäessä alakoulusta yläkouluun
Jukko, Miia ja Vainio, Anni. 2015. Kouluun kiinnittymisen muutokset siirryt-täessä alakoulusta yläkouluun. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kouluun kiinnittymisen ulottu-vuuksien välisiä yhteyksiä sekä niiden pysyvyyttä siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. Päätarkoitus oli selvittää kouluun kiinnittymisen muutoksia ja keskimääräistä tasoa siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. Tarkastelu suoritettiin taustamuuttujittain, joita olivat sukupuoli, opetustausta ja koulumenestys. Tutkimuksen tavoite oli lisätä tietoa kouluun kiinnittymisestä siirtymävaiheessa sekä selvittää voidaanko alakoulun kiinnittymisellä ennustaa kiinnittymistä yläkoulussa.
Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeilla vuosien 2010 ja 2012 välise-nä aikana. Tutkimukseen osallistui yhteensä 392 oppilasta, joista tyttöjä oli 217 ja poikia 175. Erityisopetuksen oppilaita oli aineistossa 77. Aineisto on analysoitu SPSS 20.0-ohjelmalla.
Kaikki kouluun kiinnittymisen ulottuvuudet olivat yhteydessä toisiinsa ja kaikissa ulottuvuuksissa alakoulun kiinnittyminen ennusti myös kiinnittymistä yläkoulussa. Kouluun kiinnittyminen laski kaikissa ulottuvuuksissa siirryttäessä alakoulusta yläkouluun ja tarkasteltavien ryhmien väliset kouluun kiinnittymisen muutokset olivat samansuuntaisia. Erityisopetuksen oppilaiden ja akateemisesti heikosti menestyvien oppilaiden kiinnittyminen oli verrokeita heikompaa kaikissa kiinnittymisen ulottuvuuksissa.
Tulokset osoittavat, että kouluun kiinnittymisen tukeminen on erityisen tärkeää oppilaiden siirtyessä alakoulusta yläkouluun. Jatkossa olisi hyvä tutkia esimerkiksi, mitkä tekijät selittävät heikkoa kouluun kiinnittymistä.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vanhempien tuen merkitys nuorten ongelmakäyttäytymiselle alakoulusta yläkouluun siirryttäessä
Ylinen, Karoliina (2015)Tutkimuksessa selvitettiin vanhempien tuen eri osa-alueiden, lämpimyyden, vanhempien tietämyksen, nuoren kanssa keskustelemisen sekä kotitehtävissä auttamisen, ohjaamisen ja autonomian tukemisen yhteyksiä nuorten sisään- ... -
Nuorten arvioimien vahvuuksien yhteydet minäpystyvyysuskomusten, opettaja-oppilassuhteiden ja vertaissuhteisiin liittyvien pelkojen muutoksiin siirryttäessä alakoulusta yläkouluun
Seppänen, Tiia (2016)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää akateemisten minäpystyvyysuskomusten, myönteisten opettaja-oppilassuhteiden ja vertaissuhteisiin liittyvien pelkojen muutoksia siirryttäessä alakoulusta yläkouluun ja miten vahvuudet ... -
Tavataan taas koulussa : vertaissuhteet, hyvinvointi ja kouluviihtyvyys peruskoulun alakoulusta yläkouluun siirryttäessä
Ruotsalainen, Jenni (2009)Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella oppilaiden vertaissuhteita, hyvinvointia ja kouluviihtyvyyttä, niissä tapahtuvia muutoksia oppilaiden siirtyessä alakoulusta yläkouluun sekä vertaissuhteiden yhteyttä hyvinvointiin ... -
Äitien antaman tuen merkitys nuorten ongelmakäyttäytymiselle alakoulusta yläkouluun siirryttäessä
Ylinen, Karoliina; Aunola, Kaisa; Metsäpelto, Riitta-Leena; Lerkkanen, Marja-Kristiina; Kiuru, Noona (Niilo Mäki Instituutti, 2016)Tutkimuksessa selvitettiin äitien antaman tuen yhteyttä nuorten sisään- ja ulospäinsuuntautuvaan ongelmakäyttäytymiseen alakoulusta yläkouluun siirryttäessä. Äitien antaman tuen osa-alueina tarkasteltiin äitien nuorelleen ... -
Äitien antaman tuen merkitys nuorten ongelmakäyttäytymiselle alakoulusta yläkouluun siirryttäessä
Ylinen, Karoliina; Aunola, Kaisa; Metsäpelto, Riitta-Leena; Lerkkanen, Marja-Kristiina; Kiuru, Noona (Niilo Mäki Instituutti, 2016)Tutkimuksessa selvitettiin äitien antaman tuen yhteyttä nuorten sisään- ja ulospäinsuuntautuvaan ongelmakäyttäytymiseen alakoulusta yläkouluun siirryttäessä. Äitien antaman tuen osa-alueina tarkasteltiin äitien nuorelleen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.