Rehevöityneen järven ekologisen tilan parantaminen : Hauhonselän ongelmakohtien selvitys
Authors
Date
2015Ihmistoiminnan aiheuttama pintavesien rehevöityminen on maailmanlaajuisesti yksi
suurimmista vesiensuojelullisista ongelmista. Rehevöityminen johtuu kasvulle tärkeimpien
ravinteiden pitoisuuksien kasvusta, mikä mahdollistaa perustuotannon lisääntymisen.
Rehevöitymisen vaikutukset näkyvät lopulta ravintoverkon kaikilla trofiatasoilla.
Rehevöitymisen seurauksena järven ekosysteemin rakenne ja toiminta muuttuvat niin, että
järven kyky tarjota ekosysteemipalveluja heikkenee. Pintavesien rehevöitymisen ja muiden
vesiensuojelullisten ongelmien hallitsemiseksi Euroopan Unioni on luonut yhtenäisen
vesipolitiikan jäsenvaltioiden kesken. Vuonna 2000 voimaan tulleen EU:n vesipolitiikan
puitedirektiivin (VPD) tavoitteena on estää pintavesien tilan huononeminen ja saavuttaa
niiden hyvä ekologinen tila. Direktiivin toimeenpanemiseksi on toteutettu järvien
ekologisen tilan luokittelu, jonka tarkoituksena on arvioida, kuinka paljon ihmistoiminta on
muuttanut niiden tilaa. Mikäli tarkasteltavan järven tila todetaan hyvää huonommaksi,
edellytetään toimenpiteitä hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi. Tämän tutkimuksen
kohteena olevan järven, Hauhonselän, ekologinen tila on tyydyttävä. Hauhonselällä
havaittuja ongelmia ovat mm. sinileväkukinnat ja runsas särkikalakanta. Tämän
tutkimuksen tarkoituksena oli I) selvittää Hauhonselän ekologinen ja fysikaaliskemiallinen
nykytila sekä sen kehitys viime vuosikymmeninä, II) tarkastella järveen
kohdistuvan ulkoisen ravinnekuormituksen määrää sekä selvittää järveä eniten
kuormittavat alueet ja III) asettaa tavoite järven kunnostukselle ja lähtökohdat tavoitteen
saavuttamiselle. Hauhonselän fysikaalis-kemiallinen tila heikentyi äkillisesti 1990-luvun
lopulla. Merkittävimmät Hauhonselkää kuormittavat alueet olivat Vuolujoen, Kirrisen ja
Vuorenselän valuma-alueet. Ulkoiselle kuormitukselle määriteltiin tavoitetaso Lake Load
Response (LLR) -työkalun avulla. Työkalun perusteella hyvän ekologisen tilan
saavuttamiseksi Hauhonselkään tulevaa ravinnekuormitusta on vähennettävä vähintään 10
% kokonaisfosforin osalta ja 20 % kokonaistypen osalta. Kun tavoitetasoksi asetettiin
järven tilamuutosta edeltänyt ravinnepitoisuustaso, kuormitusta on vähennettävä noin 40 %
sekä kokonaistypen että kokonaisfosforin osalta.
...
Globally one of the major problems in controlling water pollution is eutrophication of
surface waters by anthropogenic action. Eutrophication is caused by increased
concentration of the main nutrients which enables a primary production to increase. Effects
of the eutrophication can finally be seen in all trophic levels. As a consequence, the
structure and function of the ecosystem change and its ability to offer ecosystem services
declines. The European Union has created the policy to control the eutrophication and
other water pollution problems. The water framework directive (WFD) came into effect in
2000 and its aim is to prevent pollution of surface waters and achieve at least good
ecological state of them. To implement the directive, the classification of lakes has been
established. Its aim is to evaluate, how much the state of lakes has been altered by
anthropogenic action. If the state is worse than good, it requires action to achieve the good
ecological state. The study lake of this investigation was Lake Hauhonselkä, the ecological
state of which is only acceptable. The problems observed in Hauhonselkä are
cyanobacterial blooms and abundant population of cyprinids, which reduce the recreational
use of the lake. The aims of this study were I) to determine the ecological, physical and
chemical characteristics of the lake at present state and the changes of those during the past
few decades, II) to identify the amount of the external nutrient load and to examine the
most important nutrient loading catchments of the lake and III) to set a target for lake
restoration and premises to achieve it. The physical and the chemical state of Hauhonselkä
worsened suddenly at the end of the 20th century. The most important catchment causing
the nutrient load of Hauhonselkä was the catchment of River Vuolujoki and the catchments
of Lake Vuorenselkä and Lake Kirrinen. The target level of external nutrient load was set
by using Lake Load Response (LLR) -tool. On the grounds of the LLR -tool, the external
phosphorus load must be reduced by at least 10 % and nitrogen load at least 20 % to
achieve the good ecological state. When the target is to achieve the nutrient level of
Hauhonselkä before the sudden worsening, the external load of both nutrients must be
reduced by about 40 %.
...
Alternative title
Hauhonselän ongelmakohtien selvitysMetadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Pelagic niche shift by fishes following restorations of a eutrophic lake
Berthelsen, Andreas S.; Søndergaard, Martin; Kiljunen, Mikko; Eloranta, Antti P.; Lauridsen, Torben L. (Springer, 2024)Lake restoration by biomanipulation or phosphorus fixation has been commonly applied methods to improve the ecological status of lakes. However, the effects of lake restoration on food-web dynamics are still poorly understood, ... -
Särkikalojen paikallisuus, ikä ja kasvu Siuntionjoen latvajärvillä
Heikkinen, Salla (2023)Lake Enäjärvi and Lake Poikkipuoliainen, located in Southern Finland, are eutrophicated and dominated by cyprinids. The lakes are connected to each other by a 2,3 km long River Hulttilanjoki, enabling fish to move between ... -
Effects of mechanical mixing on lake water quality, with special emphasis on under-ice phytoplankton
Salmi, Pauliina (University of Jyväskylä, 2015) -
Kalayhteisömuutokset hoitokalastuksen jälkeen kolmessa rehevässä eteläsuomalaisessa järvessä
Antila, Janne (2009) -
Cyanobacteria and Their Metabolites in Mono- and Polidominant Shallow Eutrophic Temperate Lakes
Savadova-Ratkus, Ksenija; Mazur-Marzec, Hanna; Karosienė, Jūratė; Sivonen, Kaarina; Suurnäkki, Suvi; Kasperovičienė, Jūratė; Paškauskas, Ričardas; Koreivienė, Judita (MDPI, 2022)Monodominant (one species dominates) or polidominant (multiple species dominate) cyanobacterial blooms are pronounced in productive freshwater ecosystems and pose a potential threat to the biota due to the synthesis of ...