Mielenterveyden edistäminen alakoulussa : opettajaopiskelijoiden käsityksiä ja valmiudet mielenterveystaitojen opettamiseen alakoulussa
TIIVISTELMÄ
Peltoniemi, S. 2015. Mielenterveyden edistäminen alakoulussa – Opettaja-opiskelijoiden käsityksiä ja valmiudet mielenterveystaitojen opettamiseen alakoulussa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma, 97 sivua. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää opettajaopiskelijoiden ”Mielenterveystaidot alakoulussa” -kurssista ja opettajankoulutuksesta saamia valmiuksia edistää ja opettaa mielenterveystaitoja alakoulussa. Lisäksi tutkimus tuo tietoa opettajaopiskelijoiden kokemista tärkeimmistä ja haasteellisimmista alakoulussa opetettavista mielenterveystaidoista. Tutkimus on tärkeä, koska mielenterveys käsitteenä tarvitsee edelleen avaamista ja uudenlaista, voimavaralähtöistä ajattelutapaa. Mielenterveystaitojen edistämistä ja opettamista alakoulussa ei myöskään ole aikaisemmin juuri tutkittu.
Tutkimus oli osa Suomen Mielenterveysseuran Mielenterveystaidot alakouluun -hanketta. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kyselylomaketta. Aineisto kerättiin hankkeen ”Mielenterveystaidot alakoulussa” -pilottikurssille osallistuneilta opettajaopiskelijoilta (N=51). Aineisto analysoitiin laadullisesti aineistolähtöistä sisällönanalyysia käyttäen.
Tuloksista ilmeni, että opettajaopiskelijat kokivat saaneensa opettajankoulutuksesta heikot valmiudet opettaa mielenterveystaitoja. Tutkittavat pitivät tärkeänä mielenterveystaitojen opettamista alakoulussa ja vaativat mielenterveystaitojen sisältöjä osaksi opettajankoulutusta. ”Mielenterveystaidot alakoulussa” -kurssista saadut valmiudet koettiin hyviksi. Tärkeimpinä mielenterveystaitoina pidettiin tunnetaitoja, itsetuntoa ja kaveritaitoja sekä haasteellisimpina turvataitoja ja selviytymistä, itsetuntoa ja arvoja. Yhteneviä syitä perusteluille mielenterveystaitojen haasteellisuudesta olivat omat heikot taidot, tiedon tai kokemuksen puute, arka tai liian laaja kokonaisuus, yhteiskunnan, kouluympäristön ja kodin vaikutus sekä oppilaiden moninaisuus.
Avainsanat: mielenterveys, voimavara, mielenterveyden edistäminen, mielenterveystaidot, mielenterveysosaaminen, opettajankoulutuksen kehittäminen.
...
Muu nimeke
Opettajaopiskelijoiden käsityksiä ja valmiudet mielenterveystaitojen opettamiseen alakoulussaMetadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luokanopettajien käsityksiä psyykkisen oireilun esiintymisestä ja tukemisesta alakoulussa
Harju, Henna; Kellokoski, Linda (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää luokanopettajien käsityksiä psyykkisen oireilun esiintymisestä alakouluikäisellä oppilaalla. Lisäksi selvitimme luokanopettajien käsityksiä psyykkisesti oireilevan ... -
4. ja 5. vuosikurssin opettajaopiskelijoiden kokema pystyvyys tieto- ja viestintäteknologian opettamiseen
Lehti, Vilma (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 4. ja 5. vuosikurssin opettajaopiskelijoiden suhtautumista sekä koettua pystyvyyttä tieto- ja viestintäteknologian opettamiseen. Tutkimus toteutettiin monimenetelmällisellä ... -
Kiusaamista vai väkivaltaa? : opettajaopiskelijoiden ja opettajien valmiudet tunnistaa ja kohdata kouluväkivaltaa
Puupponen, Pieta; Ahonen, Kirsi-Maari (2022)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Jyväskylän yliopiston opettajaopiskelijoiden ja sieltä valmistuneiden opettajien kykyä kuvailla kouluväkivaltaa sekä selvittää, millaisia valmiuksia sen tunnistamiseen ja kohtaamiseen ... -
Tunnetaitojen oppimisen vaikutus lasten mielenterveyden edistämisessä
Lehtoranta, Sini (2021)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää, millä keinoilla tai menetelmillä lasten tunnetaitoja voidaan edistää ja millaisia vaikutuksia tunnetaidoilla on lasten mielenterveyteen. Tunnetaitojen edistämistä ... -
Luontoliikunta mielenterveyden edistäjänä ja eheyttäjänä : hyvinvointityökalu ammattikasvatukseen
Kantelus, Katariina (2020)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää miten luontoliikunta vaikuttaa mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Lisäksi tavoitteena on saada käsitys siitä, millä tavoin tutkielmassa havaittuja vaikutuksia voitaisiin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.