Muntlig interaktion på svensklektioner hos högstadieelever i mellersta Finland
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää yläkouluikäisten oppilaiden kokemuksia suullisesta vuorovaikutuksesta ja suullisesta esiintymisestä ruotsin kielen oppitunneilla. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia jännittävätkö oppilaat ruotsin kielen puhumista oppituntien aikana ja kokevatko oppilaat hermostuneisuutta suullisten tehtävien yhteydessä. Lisäksi haluttiin selvittää, mitä opettaja voi tehdä, jotta oppilaat uskaltaisivat osallistua enemmän suullisesti oppituntien aikana.
Tutkimukseen osallistui peruskoulun yhdeksännen luokan oppilaita, joita oli yhteensä 27. Tutkimus toteutettiin kevään 2015 aikana kyselylomakkeen avulla, joka koostui sekä avoimista kysymyksistä että monivalintaväittämistä. Tutkimustulokset analysoitiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä käyttäen.
Tulokset osoittivat, että suuri osa tutkimukseen osallistuneista oppilaista kaipasi enemmän suullisia tehtäviä oppituntien aikana. Erityisesti oppilaat toivoivat erilaisia pari- ja ryhmäharjoituksia suullisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Puutteellinen kielitaito ja suppea sanavarasto koettiin yleisimpinä syinä sille, että oppitunneilla ei haluttu puhua. Oppilaat toivoivat myös, että opettaja kannustaisi heitä enemmän suulliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä tutkimuksen pienestä otannasta johtuen. Tulokset antavat kuitenkin hyödyllistä tietoa tuleville opettajille suullisen vuorovaikutuksen tärkeydestä oppitunneilla. Tulevaisuudessa aihetta voisi tutkia lisää esimerkiksi selvittämällä kuinka paljon oppitunneilla käytetään pienryhmätyöskentelyä ja dialogisuutta perinteisen opettajajohtoisen opettamisen sijaan.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Puhuminen, no emmä tiiä oonko mä siinä hyvä, mutta kyllä mä siitä ihan tykkään" : språkstudenters uppfattningar om och upplevelser av sin muntliga språkfärdighet och muntlig kommunikation på svenska och tyska
Ilomäki, Sonja (2015)Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että suullisten taitojen harjoittelua ei usein huomioida tarpeeksi koulussa. Painotus riippuu usein opettajasta. Siksi opiskelijoilla voikin olla hyvin erilaiset suulliset taidot ... -
"Englannissa meillä on ainakin tehty puheita opettajalle lähettämällä ääniviesti WhatsAppissa." : gymnasieelevers tankar om digitalisering i svenskundervisning
Oksanen, Marjo (2018)Digitalisaatio on ajankohtainen puheenaihe kouluissa ja se nousee esille myös uusissa opetussuunnitelmissa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää lukioikäisten opiskelijoiden kokemuksia digitalisaatiosta ruotsinkielen ... -
Den pedagogiska synen på kommunikativ kompetens i språkinlärning och studentexamens deluppgift 2.2 i B-svenskan
Winter, Noora (2015)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia pedagogista näkökulmaa kommunikatiiviseen kielitaitoon, joka on syrjäyttämässä vanhaa kielikäsitystä kielestä pelkkänä sanoista ja rakenteista rakentuvana systeeminä. Tutkimuksen ... -
Internationalisering och motivation för språkinlärning inom yrkesutbildning
Talikka, Leena-Maija (1998)