Den pedagogiska synen på kommunikativ kompetens i språkinlärning och studentexamens deluppgift 2.2 i B-svenskan
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia pedagogista näkökulmaa kommunikatiiviseen kielitaitoon, joka on syrjäyttämässä vanhaa kielikäsitystä kielestä pelkkänä sanoista ja rakenteista rakentuvana systeeminä. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös erityisesti tarkastella, miten kommunikatiivisempi käsitys kielestä on vaikuttanut keskipitkän ruotsin ylioppilaskokeen kirjallisen osan sanasto- ja rakenneosion osatehtävään 2.2.
Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Tutkimieni ylioppilaskokeiden osatehtävät ovat vuosilta 2008–2014.
Tutkimukseni tulokset osoittavat, että keskipitkän ruotsin ylioppilaskokeen osatehtävä 2.2 on kehittynyt kommunikatiivisempaan suuntaan, jolloin sen voidaan sanoa heijastelevan kommunikatiivista kielikäsitystä. Lisäksi osatehtävissä esiintyvät aihealueet on mainittu sekä opetussuunnitelmassa että Eurooppalaisessa viitekehyksessä.
Tutkimustani koskien on huomioitava, ettei nykymuotoisen ylioppilastutkinnon kynää ja paperia käyttämällä tehtävä koe pysty mittaamaan oikeita kommunikatiivisia, kahden ihmisen välillä suullisesti tapahtuvia taitoja. Kiinnostava jatkotutkimuskohde voisikin olla viimeistään vuonna 2019 toteutuva kielten ylioppilaskokeita koskeva uudistus, jossa suullisen kielitaidon kokeesta tulee osa ylioppilastutkintoa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Englannissa meillä on ainakin tehty puheita opettajalle lähettämällä ääniviesti WhatsAppissa." : gymnasieelevers tankar om digitalisering i svenskundervisning
Oksanen, Marjo (2018)Digitalisaatio on ajankohtainen puheenaihe kouluissa ja se nousee esille myös uusissa opetussuunnitelmissa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää lukioikäisten opiskelijoiden kokemuksia digitalisaatiosta ruotsinkielen ... -
Internationalisering och motivation för språkinlärning inom yrkesutbildning
Talikka, Leena-Maija (1998) -
Gymnasiestuderandes upplevelser av utveckling av muntlig språkfärdighet i svenska under eTandem-kurs
Heikkinen, Tanja (2022)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten lukio-opiskelijat kokevat suullisen kielitaitonsa kehittyneen eTandem-kurssin aikana, mitä kommunikaatiostrategioita he käyttävät kurssilla kohdatessaan haasteita ... -
Muntlig interaktion på svensklektioner hos högstadieelever i mellersta Finland
Oksanen, Marjo (2015)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää yläkouluikäisten oppilaiden kokemuksia suullisesta vuorovaikutuksesta ja suullisesta esiintymisestä ruotsin kielen oppitunneilla. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia jännittävätkö ... -
"Puhuminen, no emmä tiiä oonko mä siinä hyvä, mutta kyllä mä siitä ihan tykkään" : språkstudenters uppfattningar om och upplevelser av sin muntliga språkfärdighet och muntlig kommunikation på svenska och tyska
Ilomäki, Sonja (2015)Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että suullisten taitojen harjoittelua ei usein huomioida tarpeeksi koulussa. Painotus riippuu usein opettajasta. Siksi opiskelijoilla voikin olla hyvin erilaiset suulliset taidot ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.