Global fostran i läroplanerna för geografi, engelska och religion : en jämförelse mellan Finland och Sverige
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia eroja Suomen ja Ruotsin opetussuunnitelmissa on globaalikasvatuksen osalta sekä kuinka globaalikasvatus ilmenee Suomen ja Ruotsin yläkoulun opetussuunnitelmissa. Tutkimus on rajattu koskemaan kolmea yläkoulun oppiainetta: maantietoa, englantia ja uskontoa. Lisäksi selvitettiin, kuinka globaalikasvatuksen eri osa-alueet ilmenevät edellä mainittujen oppiaineiden opetussuunnitelmissa. Tutkimuksessa on käytetty aineistopohjaista analyysiä siten, että aineistosta, eli opetussuunnitelmista, on poimittu vain ne seikat jotka ovat oleellisia tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi.
Opetussuunnitelmien sisällöistä löytyi huomattavan paljon yhtäläisyyksiä, joskin vertailua vaikeutti hieman opetussuunnitelmien erilainen kielellinen tyyli. Suomen opetussuunnitelmassa tavoitteet oli kuvailtu runsassanaisemmin. Eroja löytyi lähinnä painotuksissa opetussuunnitelmien välillä, esimerkiksi maantiedon kohdalla painotettiin Ruotsin opetussuunnitelmassa enemmän luonnonkatastrofeja ja niiden vaikutuksia, kun taas Suomen opetussuunnitelmassa keskityttiin kestävään kehitykseen.
Globaalikasvatuksen eri osa-alueet ovat selkeästi nähtävissä Suomen ja Ruotsin opetussuunnitelmissa. Kaikkiin globaalikasvatuksen osa-alueisiin löytyi viittaus vähintään yhden oppiaineen osalta Suomen opetussuunnitelmasta, mutta Ruotsin suunnitelmasta ei löytynyt viittauksia mediakasvatukseen näiden kolmen oppiaineen osalta.
Tutkimuksen tulosten pohjalta voisi toteuttaa jatkotutkimusta esimerkiksi tutkimalla kuinka opetussuunnitelmien tavoitteet käytännössä toteutuvat.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Referens och artikelbruk på olika CEFR-nivåer hos finskspråkiga universitetsstudenter : en jämförelse mellan svenska och engelska
Lehtonen, Pirjo (2015)Tutkielmassani tarkastelen suomenkielisten yliopisto-opiskelijoiden kirjoitelmien nominilausekkeita. Selvitän, kuinka yliopisto-opiskelijat hallitsevat nominilausekkeiden referenssikategoriat ja artikkelit Eurooppalaisen ... -
Nomadtown, Manifesting the Global Village Hypothesis : A Case Study of a Rural Resilience Hub Within an Educational Milieu in North Karelia, Finland
Petz, Marcus (Sciendo, 2022)Artikkelissa esitellään NomadTown, joka on hätätilojen ennakointiin, torjuntaan ja sopeutumiseen sekä myönteisten vaikutusten tuottamiseen toimintansa perustava “resilienssihubi”. Artikkelissa hahmotellaan NomadTowniin ... -
Perceived contributions of Plan International Finland Children's Board participation to active global citizenship
Heikkinen, Ella (2024)Globaalikasvatus on keino vastata nykyajan globaaleihin haasteisiin ja edistää kestävän kehityksen toteutumista. Suuri osa aiemmasta tutkimuksesta on keskittynyt formaaliin globaalikasvatukseen ja globaalikansalaisuuden ... -
Opettajien kokemuksia toimivasta globaalikasvatuksesta ja globaalikasvatukseen soveltuvista työtavoista
Vestman, Anna (2021)Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin opettajien hyväksi havaitsemia työtapoja globaalikasvatuksessa. Niiden pohjalta muodostui ymmärrys siitä, mitä opettajat korostavat toimivassa globaalikasvatuksessa. Tutkimuksen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.