Ohjaajien työ muuttuvassa yhteiskunnassa
Koulutukseen ja työelämään pääseminen ovat usein ohjauksen tavoitteita, ja auttaessaan pyrkimään näitä tavoitteita kohti ohjaajat näkevät työssään myös muuttuvan yhteiskunnan haasteita. Tätä pro gradu -tutkielmaa varten haastattelin seitsemää ohjaajaa, jotka ohjaavat työssään koulutukseen ja työelämään ja työskentelevät myös sellaisten nuorten tai nuorten aikuisten kanssa, joilla on takanaan esimerkiksi koulutuksen keskeyttämistä tai työttömyyttä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten koulutukseen ja työelämään liittyvät yhteiskunnalliset muutokset näkyvät ohjaajien työssä, minkälaisia vaatimuksia ohjaustyöhön kohdistuu sekä minkälaista osallisuutta ohjattavilta nuorilta aikuisilta odotetaan muutosten yhteiskunnassa.
Haastatteluaineistoni analysoin sisällönanalyysin menetelmällä. Ohjaajien työssä muuttuvassa yhteiskunnassa näkyy koulutuksen nouseminen jopa välttämättömäksi työllistymisen edellytykseksi. Koulutuksella nähtiin olevan ohjattaville myös muita osallisuuden merkityksiä. Työllistymistä vaikeuttaa kuitenkin epävarma työelämän tilanne, mistä johtuen ohjauksessa palataan mahdollisesti uudelleen alan valintaan ja vaihtamiseen, jossa on puolestaan omat reunaehtonsa. Ohjaajien työn vaatimuksia muuttuvassa yhteiskunnassa olivat laaja yhteiskuntatietous sekä rohkeus kohdata ihmisiä kuunnellen, ymmärtäen ja yksilöllisesti huomioiden, mitä kutsun aineistoesimerkkiäni lainaten ”ihmisen oloisena” olemisen taidoiksi. Nuorilta aikuisilta puolestaan odotetaan yhteiskunnassa koulutuksen hankkimista ja sitoutumista sekä joustavuutta. Etenkin jos koulutukseen ja työelämään pääsemisessä on katkoksia, saattaa nuori aikuinen tarvita monialaisia ja kohdistettuja palveluita, joissa huomioidaan hänen yksilöllinen tilanteensa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29106]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Yhteiskunta muuttuu, meidänkin on muututtava siellä mukana." : ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajien näkemyksiä työelämän muutoksesta ja sen vaikutuksista omaan ohjaustyöhön
Seppänen, Vilma; Varjonen, Vilma (2021)Tämän pro gradu- tutkielmamme tarkoituksena oli selvittää, miten ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajat näkevät työelämän muutoksen ja sen vaikutukset omaan ohjaustyöhön. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, millä tavalla ... -
Sosiaalityöntekijänä muuttuvassa yhteiskunnassa : yhteiskunnan muutokset, osaamisvaatimukset ja työuupumus sosiaalityössä
Rautionaho, Anne (2007)Tutkimukseni tehtävänä ja tavoitteena on selvittää, kuinka yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat sosiaalityöntekijän työhön. Selvitän yhteiskunnan muutoksia, työelämässä tarvittavien tietojen ja taitojen muuttumista, ... -
Muutoksista mahdollisuuksiin : ohjauksen uutta identiteettia etsimässä
Nissilä, Pia; Varis, Eija; Parkkinen, Juha; Puukari, Sakari; Lairio, Marjatta; Puukari, Sauli (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2001) -
Maahanmuuttajien ohjaus : venäjänkieliset ohjattavat Suomen muuttuvassa yhteiskunnassa
Uusitalo, Tanja (Jyväskylän yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, 2007) -
"Miten kamalan isoja ne erot ovat ja miten ihmeessä me voisimme niihin yhteiskunnassa vaikuttaa." : yhteiskunnallisesti tiedostava ohjaus nuorten parissa toimivien opinto-ohjaajien näkökulmasta
Myllylä, Marju; Jänkälä, Heidi (2023)Tutkimuksemme tarkoituksena oli hahmottaa nuorten parissa toimivien opinto-ohjaajien toteuttamaa yhteiskunnallisesti tiedostavaa ohjausta. Tarkastelimme opinto-ohjaajien kuvaamia käsityksiä, käytännön työtapoja ja haasteita ...