Työväen naiset vapaalla : Jyväskylän ja lähiseudun työläisnaiset loman ja vapaa-ajan järjestäjinä 1906-1939
Tämä tutkimus käsittelee keskisuomalaisia työläisnaisia vapaa-ajan ja loman järjestäjinä. Tutkimuksen keskiössä ovat työväenliikkeen aktiiviset naisosastot ja –yhdistykset Jyväskylästä ja sen lähiseudulta vuodesta 1906 vuoteen 1939. Tutkimuksessa on selvitetty, millaista lomaa sekä vapaa-ajantoimintaa työväen naiset järjestivät sekä itselleen, että muille työläisille. Alkuperäislähteinä on pääasiassa käytetty arkistolähteitä ja sanoma- ja aikakauslehtiä.
Rakenteellisesti tutkimus etenee aihepiirin ja aikaisemman tutkimuksen esittelystä tutkimuskysymyksiin ja lähteisiin, sekä johdannon lopuksi tutkimusmenetelmiin. Toisessa ja kolmannessa käsittelyluvussa esitellään työväestön ja erityisesti työläisnaisten historiaa ja niitä seikkoja, jotka vaikuttivat lisääntyneeseen vapaa-ajan määrään. Tämän jälkeen käsitellään työläisnaisten lomaa kesäsiirtolan näkökulmasta. Viidennessä luvussa aiheena ovat työläisnaisten muut vapaa-ajan huvit ja viimeisessä käsittelyluvussa liikuntaharrastukset.
Kapitalismin ja teollistumisen myötä ihmiset alkoivat pikkuhiljaa siirtyä uudenlaiseen työrytmiin. Suomi oli pitkään maatalousvaltainen, mutta 1900-luvun alussa Keski-Suomessa oli teollisuutta ja muita työpaikkoja sen verran, että työväenliike oli alkanut toimia myös Jyväskylän seudulla aktiivisesti. Myös naiset osallistuivat työväenyhdistysten toimintaan ja seudulle syntyi monia työväenyhdistysten naisosastoja. Tämän tutkimuksen kannalta olennaisimmaksi kohoaa Jyväskylän työväenyhdistyksen naisosasto, myöhemmin Jyväskylän sosialidemokraattinen naisosasto.
Työväen naiset pitivät tärkeänä naisten ja lasten hyvinvointia ja halusivatkin järjestää naisille mahdollisuuden lepoon kesäkodeilla. Myös muunlainen virkistäytyminen oli tärkeää ja naiset järjestivät erilaisia huvi-iltamia ja –retkiä. Työläisnaisten liikuntaharrastukset nousivat myös suosioon erityisesti 1920-luvulta lähtien.
...
Alternative title
Jyväskylän ja lähiseudun työläisnaiset loman ja vapaa-ajan järjestäjinä 1906-1939Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Työväen urheiluliikkeen miehisyysihanne Työväen Urheilulehdessä 1917-1927
Kytölehto, Topi (2023)Tutkielmassa selvitetään, millaiseksi suomalaisen työväen urheiluliikkeen miehisyysihanne muotoutui Työväen Urheilulehdessä vuosina 1917–1927, jolloin yhteiskunta, ja myös urheilu, jakautui voimakkaasti sisällissodan ... -
Taistelutoverina työmiehen rinnalla : työläisnainen luokan ja naisen käsitteiden intersektiossa
Aaltonen, Karolina (2020)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, mitä luokan, naisen ja työläisnaisen käsitteillä tarkoitettiin ja miten niitä käytettiin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa vuosina 1905- 1906. Tarkoituksena on tarkastella näiden ... -
Luulot ja vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden todellisuus kaksi eri maailmaa
Toivonen, Hanna-Mari (Liikuntatieteellinen seura, 2022) -
Ammattina kätilö : maalaiskätilön työ 1900 - 1920 Jyväskylän piirilääkäripiirissä ja kätilöiden kirjoituksissa
Lahti, Anni (2014)Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena on maalaiskätilön työ 1900-luvun alkupuolella. Tutkielmassa kätilöitä tarkastellaan naisten koulutuksen ja palkkatyön näkökulmasta, mutta ennen kaikkea heitä tarkastellaan ammatissa ... -
Työväen Urheiluliitto ja jäsenseurat : muutos 1900-luvulta nykypäivään
Kokkonen, Iiro (2021)Pro gradu -tutkielma TUL:n organisaatioiden kehityksestä 1900-luvulta nykypäivään.