Lyyrisyys suhteessa kerronnallisuuteen Ranya ElRamlyn romaanissa Auringon asema ja Saila Susiluodon proosarunoteoksessa Missä leikki loppuu

Abstract

Pro gradu -tutkielmani lähtökohtana on kirjallisuudentutkimuksen perustavanlaatuisimpia kysymyksiä: mitä on runous ja mikä on kertomus? Kartoitan tutkielmassani kirjallisuudentutkimuksen parissa esitettyjä käsityksiä siitä, mikä tekee runoudesta runoutta ja mistä kertomus muodostuu. Keskiöön nousee varsinkin käsitys lyyrisyydestä tekstin ominaisuutena pikemminkin kuin lajia määrittävänä piirteenä. Painoarvoa saa erityisesti lyyrisen vertailu kerronnalliseen: mitkä ovat lyyrisen ja kerronnallisen erottavia ominaisuuksia ja miten ne toimivat tekstissä suhteessa toisiinsa. Analyysin kohteina tutkielmassani toimivat Ranya ElRamlyn romaani Auringon asema ja Saila Susiluodon proosarunoteos Missä leikki loppuu. Teoksista tekee mielenkiintoisia analyysin kohteita muun muassa niiden rajoja rikkovat muodot: Auringon asemassa hyödynnetään romaaniksi poikkeuksellisen paljon lyyrisiä elementtejä ja Susiluodon teos on puolestaan yhdistelmä säemuotoista runoa ja proosarunoa ja samalla kokoelmana erittäin kerronnallinen. Runon ja lyyrisen runon määrittelystä esittelen muun muassa Brian McHalen, Werner Wolfin, Jonathan Cullerin ja David Lindleyn näkemyksiä. Kertomuksen tutkimuksen puoli puolestaan rakentuu pääasiassa Gerard Genetten ja Gerald Princen teorioille, joita täydennän muutamilla uudemmilla näkemyksillä. Tutkielmani kannalta tärkeää lyyrisyyden käsitettä kuvamaan käytän erityisesti James Phelanin, Heather Dubrown ja Monique Morganin artikkeleja aiheesta. Sekä kertomus että runous osoittautuvat moniulotteisiksi ja yksinkertaisia tai jäykkiä määritelmiä pakeneviksi laajalle leviäviksi kokonaisuuksiksi. Tärkeimmäksi erottelevaksi tekijäksi runouden ja kertomuksen välillä jääkin joskus vain muoto – esimerkiksi runouden hyödyntämä säejako vaikuttaa olennaisesti myös merkityksenmuodostukseen runossa. Analyysissä lähestyn kohdeteosten kerronnallisuutta erityisesti niiden ajallisen rakenteen kautta. Molemmissa teoksissa limittyvät menneen aikamuodon kerronta ja lyyrinen preesens, jossa pääpaino asettuu kertojan tai puhujan kokemuksille ja tunteille. Lyyrisyys osoittautuu hyvin hedelmälliseksi käsitteeksi Auringon aseman analyysissä sellaisena, kuin se käsitetään em. teoreetikoiden teksteissä. Missä leikki loppuu -teos puolestaan vaatii varsinkin teoskokonaisuutensa hahmottamiseen myös muun tyyppisiä analyysin välineitä, kuten Vesa Haapalan sarjallisuuden ja teoksellisuuden käsitteitä. Analysoin työssä myös teosten kertoja- ja puhujarakenteita sekä niiden suhdetta tekstien subjektiivisuuteen ja näin lyyrisyyteen ja toisaalta kerronnallisuuteen.