Nuorten miesten hampaiden harjaukseen yhteydessä olevia tekijöitä : erot lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien välillä vuoden 2013 Kouluterveyskyselyn mukaan
Jenna Rintakuusi ja Katja Tarvainen (2014). Nuorten miesten hampaiden harjaukseen yhteydessä olevia tekijöitä: Erot lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien välillä vuoden 2013 Kouluterveys-kyselyn mukaan. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, terveyskasvatuksen pro gradu -tutkielma, 72 s., 2 liitettä.
Suomalaisten terveys ja hyvinvointi ovat kehittyneet myönteisesti, mutta samalla sosioekonomi-set terveyserot ovat kasvaneet. Sosioekonomisella asemalla on yhteys myös hampaiden harjaus-tottumuksiin. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien nuorten miesten hampaiden harjaustottumuksia ja miten koulutusvalinta, sosioeko-nominen asema, perherakenne sekä tupakointi olivat yhteydessä nuorten miesten hampaiden har-jaukseen.
Tutkimuksen aineistona oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuoden 2013 Kouluter-veyskysely. Lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat nuoret miehet (n=40175) vastasivat kyselyyn nimettömästi ja vapaaehtoisesti kouluaikana. Tutkimuskysymysten selvittämiseksi käytettiin frekvenssijakaumia, ristiintaulukointia, χ2-testiä sekä binääristä logistista regressioanalyysiä.
Lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien välillä oli selviä eroja hampaiden harjaustottumuksissa. Lukiolaisista nuorista miehistä yli puolet harjasi hampaansa suosituksen mukaan, ammattiin opiskelevista alle kolmasosa. Lukio-opiskelu, vanhempien korkeakoulututkinto, ydinperheessä asuminen sekä tupakoimattomuus olivat positiivisesti yhteydessä hampaiden harjaukseen suosi-tuksen mukaisesti.
Suun terveyttä edistävälle toiminnalle on tarvetta sekä lukiolaisilla että ammattiin opiskelevilla nuorilla miehillä. Oppilaitos on otollinen paikka terveyden edistämiselle, sillä se kokoaa laajasti yhteen erilaisista taustoista tulevat nuoret. Opettajien, opiskelijaterveydenhuollon ja opiskelijajär-jestöjen voimavarojen yhdistämistä tulisi hyödyntää nuorten terveyskasvatuksessa. Terveystiedon opetuksessa tulisi painottaa nykyistä enemmän suun terveyden merkitystä, huomioiden myös tupakoinnin vaikutus suun terveyteen. Lisäksi nuorten vanhemmat ovat tärkeä yhteistyötaho, koska perhetaustalla on yhteys hampaiden harjaustottumuksiin. Tämä tulisi huomioida erityisesti nuorempien lasten osalta, esimerkiksi jo neuvolatoiminnassa.
...
Jenna Rintakuusi ja Katja Tarvainen (2014). Associations with tooth brushing among young male students in upper secondary school and vocational school in The School Health Promotion study 2013. Department of Health Sciences, University of Jyväskylä, Master’s thesis, 72 pp., 2 appen-dicies.
Health and well-being have developed in a positive way in Finland. In the same time socioeco-nomic health inequalities have increased. Socioeconomic status is associated with tooth brushing. The aim of this Master’s thesis study was to investigate tooth brushing habits among young male students from upper secondary school and vocational school and to study its association with academic orientation, sosioeconomic status, family structure and smoking status.
The data was obtained from the National Institute for Health and Welfare (THL) School Health Promotion study 2013. Young male students from upper secondary school and students from vocational school (n=40175) answered anonymously and voluntarily to the questionnaire during a school class. Statistical significance of the differences was tested by frequency distribution, cross-tabulation, chi-square test and binary logistic regression analyses.
There were clear differences in tooth brushing habits among students from the upper secondary school and students from the vocational school. Over half of the upper secondary school young male students brushed their teeth according to recommendations, among vocational young male students one out of three. Studying in upper secondary school, academic degree of parents, living in a nuclear family and non-smoking were positively associated with tooth brushing according to recommendations.
There is a need for oral health promotion in both groups. School is a favorable place for health prevention because it gathers together adolescents broadly from different backgrounds. Combin-ing the resources of teachers, student health services and student organization should be utilized in youth health education. Importance of oral health should be emphasized in the health education class, including the effect of smoking to oral health. Additionally youth’s parents are important partners for collaboration because family structure is associated with tooth brushing. This should be taken into account especially among young children on behalf of child welfare clinics.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29109]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Lasten ja nuorten hampaiden harjaustiheyteen yhteydessä olevat tekijät – muutokset 7–13 ikävuosien välillä : LATE-aineiston tuloksia
Huhtinen, Stina (2020)Suunterveys on merkittävä osa yleisterveyttä. Suomalaislasten ja -nuorten suunterveyttä on edistetty järjestelmällisesti jo usean vuosikymmenen ajan, mutta suositusten mukainen hampaiden harjaus ei siitä huolimatta toteudu ... -
Vanhempien sosiaalinen tuki yhteydessä lasten ja nuorten koettuun liikunta-aktiivisuuteen : sosioekonominen tarkastelu vuoden 2016 LIITU-tutkimuksen aineistosta
Halme, Anna (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tarkastella vanhempien sosiaalisen tuen yhteyttä 5.- ja 7.-luokkalaisten lasten ja nuorten koettuun liikunta-aktiivisuuteen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää näiden ... -
Lähihoitajaopiskelijoiden tupakointi
Jokinen, Heidi (2017)Jokinen, H. 2017. Lähihoitajaopiskelijoiden tupakointi. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Terveyskasvatuksen Pro gradu – tutkielma, 47 s., 3 liitettä. Suomalaisten nuorten tupakointi on ollut viime vuosikymmenien ajan ... -
Työssä pysymiseen yhteydessä olevia tekijöitä terveydenhuoltoalan ja siivous- ja aputyönalan ammattiryhmissä
Silventoinen, Ritva; Tikkanen, Ulla (2003) -
Iäkäs autoilija : autoilusta luopumiseen yhteydessä olevia terveydellisiä tekijöitä
Viljanen, Anne (2000)