Työttömyysputki : puolesta ja vastaan diskursiivisen hallinnan näkökulmasta
Työttömyysputki, eläkeputki tai työttömyyseläkeputki on sosiaalipoliittinen järjestely, jonka juuret ovat jo 1970-luvulla luodussa työttömyyseläkejärjestelmässä. Järjestelyn perimmäisenä tarkoituksena on ollut turvata ikääntyneiden irtisanottujen työntekijöiden toimeentulo. Vakiinnuttuaan järjestely on kehittynyt joustavaksi työelämän ja työmarkkinoiden sopeuttamistoimenpiteeksi talouden muuttuvissa suhdannetilanteissa. Eläkeiän nostoon tähtäävän eläkepolitiikan suunnanmuutoksen seurauksena järjestely on ollut jatkuvan kiistan kohde ja putken ehtoja onkin heikennetty asteittain. Julkisessa keskustelussa työttömyysputki on liittynyt eläkekeskustelun ohella kiinteästi työttömyysturvan puolustamiseen. Vaikka putken oikeutus eläkkeelle johtavana reittinä on vahvasti kyseenalaistettu, palkansaajajärjestöt ovat kyenneet säilyttämään järjestelyn, joka onkin uusimman sopimuksen mukaan siirretty kokonaisuudessaan työttömyysturvan piiriin.
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työttömyysputken puolustamista ja vastustamista hallinnan näkökulmasta vuoden 2009 eläkeiän nostamisesta käydyn kiivaan keskustelun yhteydessä. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien työttömyysputkea käsittelevistä kirjoituksista. Tutkimuksen viitekehyksenä hyödynnettiin eläköitymisen prosessimallia ja yksilöiden ohjaukseen perustuvaa modernin hallinnan teoria. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kriittistä diskurssianalyysiä. Analyysi perustui työttömyysputkea vastustavien ja puolustavien kuvausten sekä kuvauksissa työntekijöille luotujen asemien kartoitukseen. Putkelle luodaan näiden asemien avulla tavoitteista riippuen joko eläke- tai työttömyysmerkitystä. Putken vastustamiseen liitetään pääsääntöisesti työntekijöiden uhriasema tai hyväksikäyttäjän asema. Putken puolustamiseen liitetään poliittisessa keskustelussa työntekijöiden uhriasema ja käytännön irtisanomistilanteiden kuvauksissa onnekkaan asema.
Tutkimuksen tuloksena työttömyysputkea puolustavista ja vastustavista kuvauksista muodostui kaksi hallinnan mallia. Työttömyysputkea vastustava malli perustuu huoleen julkisen talouden kestävyydestä, työttömyysputkea vastustavaan ikärajapuheeseen, työmoraaliin vetoamiseen, järjestelmän ikäsyrjintäkäytäntöön ja aktiivista työhön suuntautuvaa työntekijäasemaa tuottaviin kuvauksiin. Työttömyysputkea puolustava malli perustuu työttömyysturvan puolustamiseen, laajaan sopimisen kulttuuriin, työelämän työntekijöille tuottamiin paineisiin, työnantajien harjoittamaan ikäsyrjintään ja kolmannen iän arvostukseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29109]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Diskursiivinen kamppailu ruumiin hallinnan rajoista : synnytysväkivaltaa koskeva mediakeskustelu
Rusanen, Elina (2022)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin synnytysväkivaltaan liittyvää mediakeskustelua. Tutkimuksen tarkoituksena oli tehdä analyysi synnytysväkivaltaa koskevista diskursseista sekä näiden konteksteista ja tehdä tämän perusteella ... -
CMMI-malli – hyödyt ja haasteet projektin hallinnan näkökulmasta
Arkko, Lotta (2013)Arkko, Lotta Kaarina CMMI-malli – hyödyt ja haasteet projektin hallinnan näkökulmasta Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2013, 28 s. Tietojärjestelmätiede, kandidaatintutkielma Ohjaaja: Pirhonen, Maritta Tämä ... -
Valinnanvapaus yhteiskunnan hallinnan pyrkimyksenä : hallinnan analyyttinen tutkimus hallituksen esityksessä (HE 47/2017 vp) ehdotetusta valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Manu, Samuli (2019)Tutkimuksessa käsitellään hallituksen esitystä valinnanvapauslaiksi (HE 47/2017 vp), sitä kuvaavaa viestintäaineistoa sekä perustuslakivaliokunnan lausuntoa valinnanvapauslaista (PeVL 26/2017 vp) yhteiskunnan hallinnan ... -
Aktiivisen kansalaisen ja vaikuttavan sosiaalityön poliittiset rationaliteetit ja hallinnan teknologiat uudistuvissa aikuissosiaalityön palveluissa : hallinnan analyysi aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön Tiekartta 2030-tulevaisuusselvityksestä
Nurminen, Ilona (2021)Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee aikuissosiaalityön Tiekartta 2030 -tulevaisuusselvityksessä ja laajemmin myös uudistuvissa sosiaalityön palveluissa esiintyviä poliittisia rationaliteetteja ja niihin sisältyviä ... -
Vrouw Marian nosto, puolesta ja vastaan
Suominen, Oona (2021)Opinnäytetyössäni tutkin keskustelua siitä, pitäisikö Vrouw Maria - hylky nostaa merenpohjasta ja konservoida museoon tai vaihtoehtoisesti jättää nostamatta. Tutkimusmateriaalina käytän internetistä ja lehdistä löytyviä ...