Lasten leiriryhmän ryhmäprosessi ja sen ohjaaminen
Päivämäärä
2014Pro gradu -tutkimuksessamme tutkimme lasten leiriryhmien ryhmäprosesseja ja niiden eri vaiheita. Tutkimuksemme teoriapohjana toimii Tuckmanin (1965) malli, jonka mukaan ryhmäprosessi käsittää viisi eri vaihetta: ryhmän muotoutuminen, kuohunta, yhteistoiminnan syntyminen, kypsä toiminta ja ryhmän hajoaminen. Tutkimuksella tahdoimme selvittää, toteutuvatko nämä vaiheet myös lyhytkestoisissa lapsiryhmissä. Tämän lisäksi tutkimme ryhmäprosessin aikana ilmeneviä haasteita ohjaajien näkökulmasta sekä keinoja, joilla näihin haasteisiin pyritään vastaamaan.
Tutkimus perustuu Lasten Kesä ry:ltä saamaamme päiväkirja-aineistoon. Päiväkirjat ovat leiriohjaajien jokaiselta leiripäivältä kirjoittamia raportteja päivittäisestä leiritoiminnasta. Aineistomme muodostuu yhteensä 40 päiväkirjasta, joiden laajuus on noin 2-6 sivua leiripäivää kohden. Leirit ovat kestoltaan keskimäärin 5−7 päivää. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jota analysoimme laadullisen sisällönanalyysin keinoin sekä teoria- että aineistolähtöisesti.
Tulostemme mukaan kaikki viisi ryhmäprosessin vaihetta on löydettävissä aineistostamme, mutta selkeästi voimakkaimmin näyttäytyvät ryhmän muotoutumisen ja kuohunnan vaiheet. Ryhmäprosessin vaiheet limittyvät viikon kestävän leirin aikana päällekkäin, eikä niitä ole kaikissa tilanteissa helppo erotella toisistaan. Vaiheet etenevät leiriryhmissä lineaarisesti ryhmän muotoutumisvaiheesta kohti ryhmän hajoamisen vaihetta, mutta niiden esiintymisessä on havaittavissa myös tiettyä syklisyyttä. Jokin tapahtuma ryhmässä voi regressoida ryhmän takaisin edelliseen vaiheeseen.
Tutkimuksemme mukaan lasten leiriryhmän ohjauksen haasteiksi nousee viisi alaluokkaa, jotka ovat lasten väliset konfliktitilanteet, kiusaaminen, torjutut lapset, leiriympäristölle ominaiset haasteet sekä viides alaluokka, jonka nimesimme ohjaajan kohtaamiksi muiksi haasteiksi. Näihin haasteisiin ohjaajat pyrkivät vastaamaan enna-koinnin ja positiivisuuden, keskustelun, konkreettisen toiminnan ja rangaistusten sekä ohjaajien ja johtajien välisen tuen keinoin. Haasteisiin vastaaminen etenee asteittaisesti siirtymällä miedommista menettelytavoista tarvittaessa tiukempiin.
Tämän tutkimuksen johtopäätöksenä voimme todeta, ettei ryhmän ajallisella kestolla ole merkitsevää vaikutusta ryhmäprosessin vaiheisiin. Tutkimuksemme tulosten pohjalta on pääteltävissä, että myös lyhytkestoinen lapsiryhmä käy läpi samat vaiheet kuin Tuckman on teoriassaan esittänyt. Toisaalta, voidaksemme täysin todentaa yllä esittämämme johtopäätöksen, ilmiötä olisi syytä tutkia vieläkin lyhytkestoisemman, esimerkiksi yhden päivän ajan koossa olevan, ryhmän kohdalla. Lisäksi tulosten pohjalta voidaan esittää, että lapsiryhmässä ilmenevät haasteet esiintyvät pääosin ryhmän muotoutumis- ja kuohuntavaiheissa. Oikeanlainen haasteisiin vastaaminen edistää ryhmäprosessia ja kypsän toiminnan vaiheen saavuttamista.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ohjaamisen haasteet lapsijohtoisessa tutkimusprojektissa : ohjaajan toiminta mahdollistamassa tai rajoittamassa lasten osallisuutta
Sinisilta, Niina (2014)Tutkimuksessa tarkasteltiin lapsijohtoisen tutkimuksen ohjaamiseen liittyviä haasteita sekä sitä, miten ohjaaja toiminnallaan ja valinnoillaan mahdollistaa tai rajoittaa lasten osallisuutta. Tutkimuskohteena oli ... -
Parental homework-help profiles throughout grades 6 – 9 : Relations to motivation and mathematics skills
Kikas, Eve; Mädamürk, Kaja; Silinskas, Gintautas (Frontiers Media SA, 2022)This study aimed to examine how parental profiles during homework help (supportive versus controlling) for children in Grades 6 and 9 change over time and relate to children’s motivation and math skills. Participants ... -
Koululaisten iltapäivätoiminta Jyvässeudulla vanhempien ja lasten arvioimana
Takala, Antti (2000) -
Varhaiskasvatuksen henkilöstön ajatuksia aikuisen tuen ja tunnetaitojen merkityksestä lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemisessa
Hautamäki, Satu (2023)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen henkilöstön ajatuksia aikuisen tuen ja hänen omien tunnetaitojensa merkityksestä lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemisessa. Tämän laadullisen tutkimuksen ... -
Lasten sosiaalisemotionaalinen oppiminen varhaiskasvatuksessa
Neitola, Marita; Koivula, Merja (Turun yliopisto; Rinnalla-hanke; Opetushallitus, 2020)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.