Opiskeluaika ja sen käännekohdat yliopisto-opiskelijoiden kuvaamana
Tekijät
Päivämäärä
2014Pääsyrajoitukset
Aineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat.
Tutkimuksen tavoitteena oli tehdä näkyväksi opiskeluaikaa yliopistossa opiskelijoiden kokemuksia kuvaamalla. Kiinnostus kohdistui erityisesti kuljettuihin matkoihin ja niihin kokemuksiin, joita opiskelijat pitivät opiskeluaikansa käännekohtina. Opiskeluaikaa lähestyttiin opiskelijoiden elämänkokonaisuuden ja yksilöllisesti rakentuvien opiskelu-aikojen näkökulmista, jotka ovat jääneet aikaisemmassa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle.
Tutkimusaineistona olivat neljäntoista maisteriopintojen loppuvaiheessa olevan opiskelijan haastattelut. Aineistoa teemoitellen luotiin kuva opiskelijoiden elämismaa-ilmasta ja kokemusten kirjosta, joita opiskelijat pitivät opiskeluaikansa käännekohtina. Erilaisia taipaleita opiskelun aloittamisesta valmistumisen kynnykselle lähestyttiin tyyppitarinoiden avulla.
Opiskelijoiden kokemusten pohjalta muodostui kuva vapaasta opiskelusta, joka oli yhdistynyt osaksi monenlaisia elämänvaiheita ja -tilanteita. Opiskeluajan käänne-kohdat ilmenivät opiskeluprosessiin, opiskelijoiden elämän rakenteisiin ja opiskelijoi-den sisäiseen maailmaan liittyviksi kokemuksiksi ja muutoksiksi, joiden myötä opiskeli-jat kokivat opiskeluaikansa asettuneen uomiinsa. Opiskelijoiden kertomuksista hahmot-tui tasaisia, nousevia ja laskevia, laskevia ja nousevia, sekä hapuilevia opiskeluaikoja kuvaavat tarinat, jotka kuvasivat toisaalta menestyksekkäitä matkoja, sekä toisaalta hii-puneita, vaikeuksien kautta voittoon edenneitä ja hapuilleita taipaleita. Tutkimus osoit-taa opiskelijoiden elämänkokonaisuuden ja yksilöllisten opiskeluajan kulkujen huomi-oimisen olevan tärkeitä näkökulmia, jotka tulisi ottaa paremmin huomioon yliopisto-opiskelua tutkittaessa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Jyväskylän yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kokemukset opiskelustrategioista
Heikura, Ada; Aalto-Setälä, Sofia (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä ulottuvuuksista opiskelustrategiat muodostuvat ja miten eroavaisuudet opiskelustrategioiden hallinnan kokemuksissa ilmenivät eri tiedekunnan opiskelijoilla. Tutkittavina ... -
Ohjauksen vahvistaminen yliopisto-opiskelijoiden opintopoluilla : opiskelijoiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia ohjauksesta
Perämäki, Riikka (2023)Tutkimukseni tavoitteena oli jäsentää Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta sekä kartoittaa heidän kehittämisehdotuksiaan ohjaukselle yliopistossa. ... -
Yksin yliopistossa : yliopisto-opiskelijoiden kokema yksinäiisyys korkeakouluopiskelun elämänvaiheessa
Välimäki, Vesa (2018)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan yliopisto-opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä elämänkulun tutkimusperinteen näkökulmasta (Elder, 1998). Ensimmäisen tutkimuskysymyksen kautta analysoidaan aikaisemman ... -
Englannin kielen luetun ymmärtämisen ja opiskelustrategioiden yhteys yliopisto-opintojen etenemiseen ensimmäisenä ja toisena opiskeluvuotena
Viiliäinen, Milja (2020)Tämän tutkimuksen ensisijaisena tarkoituksena oli selvittää, missä määrin opiskelijan englannin kielen luetun ymmärtäminen ja opiskelustrategiat ennustivat tämän opintopistekertymiä ensimmäisenä ja toisena opiskeluvuotena. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.